Uutiset

Prisma sytytti tulikuuman kaavajupinan Heinolassa

Hämeenmaa: Keskustan S-kaupat säilyvät hypermarketista huolimatta.

Heinolan maanantaisen kaavainfon kuumin keskustelu käytiin odotetusti Prisma-hankkeesta.

Puheenvuoroissa toistui väite, että ohitien varteen tuleva Prisma imee elinvoimaa ydinkeskustasta ja näivettää kivijalkakauppaa.

Mauno Kuusela kehotti katsomaan mitä muualla tapahtuu.

– Ei ole epäilystäkään, etteikö Prisma menestyisi ohitien varressa. Kaikkialla ohitiemarketit ovat menestyneet, mutta kuntakeskukset ovat kuihtuneet.

Joidenkin mielestä Prisman ohitiekaavaa ei tule lainkaan hyväksyä.

– Ensin keskustan elinvoima kuntoon, sitten voidaan harkita hypermarketeja, vaati Timo Erkkilä.

Joillekin hypermarketin tulo merkitsee valintaa kahden huonon vaihtoehdon välillä.

– Ohitie-Prisma syö keskustasta ostovoimaa. Vielä kamalampi ajatus on, että keskustasta jyrätään kortteleita nurin hypermarketin ja autopaikkojen tieltä. Valitsen mieluummin keskustan nykyisen asuinidyllin kuin hypermarketin, Matti Seppä huokasi.

Seppä oli eniten huolestunut liikeneliöistä, joita on Heinolassa yli valtakunnan keskiarvon.

– Maksamme myös ne tarpeettomat neliöt, Seppä muistutti.

Ohitie-Prisma sai myös vahvaa kannatusta.

– Hämeenmaan päätös tehdä suurinvestointi Heinolaan on upea asia. Epäilen kuitenkin, että kaavasta valitetaan. Niiden jotka valittavat pitäisi tajuta, että se vasta antaakin vauhtia näivettymiselle. Ei näivettymisen moottorina ole ohitiemarket vaan verkkokaupan kasvu, totesi Heikki Jämsänen.

Elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Risto Turunen palautti mieleen, että Citymarketin tullessa peloteltiin keskustan kuolemalla.

– Sama toistui Vuohkallion palvelualuetta rakennettaessa. Mutta eipä ole keskusta kuollut. Keskustaa tulemme voimallisesti kehittämään, ihan riippumatta ohitien Prismasta, hän sanoi.

Ohitie-Prismaa yritettiin kammeta nurin paitsi keskustan liikkeiden kaatumisen dominoteorialla, myös väitteellä, että S-Ryhmä aikoo huonontaa keskustan kauppapalveluja Prisman valmistuttua.

Tilaisuudessa kuultavana ollut Osuuskauppa Hämeenmaan kiinteistöpäällikkö Ari Järvinen taittoi siivet näiltä teorioilta.

– Prisma ja keskustan palvelut ovat eri asioita. Emme suunnittele heikennystä keskustapalveluihimme. Päin vastoin torin S-market kaipaa uudistamista. Samoin S-market Heinoska tulee säilymään keskustassa.

Syy tähän piilee siinä, ettei Prisma epätoivoisesti nojaa Heinolan keskustan reilun 10 000 ihmisen ostovoimaan. Asiakasmäärien kasvut, joihin hypermarket perustaa laskelmansa tulevat ohikulkuliikenteestä ja kesämökkikulutuksen kasvusta.

– Tämä on strategiamme ydin, ei Heinolan keskustan ostokäyttäytymisen muuttaminen.

Hypermarket täydentää Heinolan palveluja ja kasvattaa ylipäätään Heinolan vetovoimaa.

– Laskemme, että hypermarket tuo uusia pysähdyksiä Heinolaan ja siirtää uutta ostovoimaa myös idän ja pohjoisen suunnassa, Järvinen sanoi.

Tähän oli päätynyt myös Henri Saari.

– Ilman Prismaa menetetään ohi ajavan asiakaskunnan ostovoima. Heinolassa puhutaan alinomaa ohitien merkityksestä ja kuinka sitä saadaan enemmän hyödynnettyä. Tässä on hanke, joka haravoi elinvoimaa Heinolaan aina Mikkeliä myöten.

Hämeenmaan on väitetty houkuttelevan nykyisiä yrityksiä keskustasta ohitien kauppakeskukseen tai perustavan marketin oheen kilpailevia pikkuputiikkeja. Myös tämän Järvinen kumosi.

– Prisman yhteyteen ei ole suunnitteilla erikoismyymälöitä. Ainoa mikä sinne saattaa tulla on esimerkiksi Hesburger. Meillä ei ole tarkkoja suunnitelmia tästä, hän linjasi.

Timo Erkkilä korosti, että kaavapäätöksessä kaupunki on sentään vielä isäntä ja kaavan hakija renki.

– Olemme nostaneet ykkösstrategiaksi keskustan kehittämisen. Kyse on asian pitämisestä omissa käsissä niin, että itse päätämme mitä kehitetään. Ei niin, että se tuodaan ulkoa päin.

Juho Salonen näpäytti Erkkilää ja muita epäilijöitä, ettei Heinola voi omilla tahtopäätöksillään pakottaa markkinavoimia saati rakennemuutosta, josta keskustojen näivettyminen pääasiassa johtuu.

– Maailma muuttuu ja meidän on muututtava mukana tai kuihduttava pois. Prisma tulee Heinolaan, koska Hämeenmaa vielä uskoo alueen menestykseen.

Esa Arvekari
esa.arvekari@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat