Uutiset

Heinolan tulos noin 6 miljoonaa ylijäämäinen

Tilinpäätös: Hyvän tuloksen takuuna Vasikkasaaren tonttien myynti. Energiarahaston tuotto jäi murto-osaan aiemmista vuosista.

Heinolan viime vuoden hyvä tulos nojasi Vasikkasaaren tonttien myyntiin. Kuva: Sami Lettojärvi

Heinolan viime vuoden tulos oli ennakoitua parempi. Ylijäämää kertyi noin 6 miljoonaa euroa, mikä on 1,4 miljoonaa euroa talousarviossa ennakoitua enemmän.

Hyvän tuloksen takasi Vasikkasaaren tonttien myynti, joka tuotti kaupungille 3 miljoonaa euroa.

– Vuoden 2018 hyvästä tuloksesta ja vahvan sitoutuneesta työskentelystä kuuluu myös iso kiitos kauden luottamushenkilöille sekä luotettavalle, innostuneelle ja osaavalle henkilöstölle, viime vuonna työnsä Heinolan kaupunginjohtajan aloittanut Jari Parkkonen sanoo.

Taloutta on tasapainotettava

Hyvästä tuloksesta huolimatta vuosi 2018 oli Heinolassa ristiriitainen. Valtakunnallisesti taloustilanne parani ja Heinolassakin puhuttiin monilla aloilla jopa työvoimapulasta, mutta kaupungin työttömyysaste pysyi valtakunnallisesti korkeassa 14 prosentissa.

Heinolan tulevaisuus edellyttääkin kaupungin johdon mukaan talouden tasapainottamista. Heinolan valtuusto päätti kesäkuussa talouden tasapainottamisohjelmasta, jolla talouden toimintakatetta kohennetaan 4 miljoonalla eurolla vuosina 2018–2021.

– Talouden tervehdyttämispäätös on ollut oikea-aikainen ja sen onnistunut toteuttaminen lähivuosina on elintärkeää. Päätös on kunnianhimoinen, mutta sen toteuttamisella kaupunki turvaisi itsenäisen taloudellisen aseman haasteelliselta näyttävällä 2020-luvulla, Parkkonen näkee.

Lokakuussa valtuusto hyväksyi kaupungin strategian 2018, jossa määritellään tavoitetilaa vuoteen 2030 saakka. Strategiaa tarkennetaan ohjelmatyöllä vuoden 2019 aikana.

Velan ennustetaan kasvavan

Tällä valtuustokaudella päätetyt investoinnit vuosina 2019–2021 nostavat asukaskohtaista velkaa arviolta noin 46 prosenttia. Vuoden 2018 tilinpäätöksessä velka on reilut 3 500 euroa asukasta kohden, vuoden 2021 talousarviossa jo yli 5 460 euroa per asukas.

Heinolan lähivuosien suurimmat investoinnit ovat kolme uutta koulua, joiden hintalappu on yhteensä noin 49 miljoonaa euroa. Muun muassa mittavien investointien toteuttamisen tueksi Parkkonen pohtisi kaupungin energiarahaston tuottojen tulouttamista lähivuosina.

– Myös energiarahaston sijoittamisperiaatteita on markkinatilanteen johdosta syytä tarkastella, Parkkonen lisää.

Energiarahaston tuotot jäivät viime vuonna murto-osaan aikaisemmilta vuosilta. Energiarahaston sijoitussalkkujen tuotto oli noin 400 000 euroa, kun talousarviossa tuotoksi oli arvioitu 3,6 miljoonaa euroa. Rahaston tuotto romahti erityisesti marras-joulukuussa.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme