Uutiset

Mökin jätevesiremontilla jo kiire - määräaika täyttyy lokakuussa

Monilla mökeillä on vedetty viime aikoina uusia putkia ja rakennettu puhdistuskaivoja. Kuva Hollolasta. Kuva: Aku Isotalo

Heinolassa on noin 3500 haja-asutusalueen kesämökkiä ja satoja omakotitaloja, joista useiden jätevesijärjestelmät ovat vaatineet päivitystä täyttääkseen uuden jätevesilain määräykset.

Vaikka aikaa muutosten tekemiseen on enää vajaa puoli vuotta, ei töitä ole lukuisissa kiinteistöissä edes aloitettu.

– Muutosten hyväksyttämisten osalta ei ole kiirettä, enkä usko, että käsittelyruuhkaan törmätään edes kesän ja syksyn aikana, toteaa Heinolan kaupungin lvi-teknikko Kai Kytö.

Sen sijaan tulppa voi mudostua niiden mökkien osalta, joissa vaaditaan suurempia luvanvaraisia muutostöitä.

Suunnitelmat voi käytännössä laatia vain ammattisuunnittelija ja toteutus jää lvi-alan yritykselle.

Heinolan kokoisessa kaupungissa putkisuunnittelua on vähän ja urakoitsijatkin ovat usein kesäaikana ylityöllistettyjä.

- Siksi olisi hyvä, että suuunnitelmien teettämiseen ryhdyttäisiin nyt, mahdollisimman aikaisin keväällä, Kytö arvioi.

Kunta valvoo asetusta

Jätevesiasetuksen valvonta kuuluu kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Kuinka valvonta toteutuu Heinolan vapaa-ajan kiinteistöissä, ympäristönsuojelutarkastaja Noora Ahlgren?

- Tuskin missään kunnassa on mahdollisuutta käydä läpi kaikkia niitä kiinteistöjä, joita jätevesiasetuksen muutokset koskevat.

Tarkastuksia tehdään kohteisiin, joissa suunnitelmat ovat poikkeuksellisia tai jätevesien epäillään aiheuttavan ympäristön pilaantumisen vaaraa, Ahlgren sanoo.

Haittoja voi tulla esiin myös naapurivalitusten kautta.

Vaikka jätevesiremontin laiminlyönti ei johtaisi haittoihin, tulee asia eteen viimeistään mökkiä myytäessä.

- Vanhempien, ilman mukavuuksia olevien vapaa-ajan asuntojen myyntiajat ovat tällä alueella pitkiä jo nyt. Joitakin mökkejä on liki mahdoton saada kaupaksi järkevällä hinnalla, tietää kiinteistönvälittäjä Jari Leino OP-kiinteistökeskuksesta.

Kun ostaja kuulee, ettei kiinteistön jätevesihuolto ole asetusten mukainen, heikentää tämä entisestään myyntimahdollisuuksia.

- Sanoisin niin päin, että mökillä, jonka jätevesihuolto on ajan tasalla, on nyt selkeä erottumisperuste markkinoilla. Näillä mökeillä on parempi arvonkehitys ja mahdollisuus löytää uusi omistaja, Leino muotoilee.

Epävarmuutta ja pelkoa

Jätevesiasetuksen toimeenpanoon on liittynyt paljon epätietoisuutta, jopa pelkoja.

- Kun asia on ollut paljon julkisuudessa, on tullut ehkä myös vääriä mielikuvia siitä, mitä jätevesijärjestelmien päivitys yksittäistapauksissa vaatii, Kytö sanoo.

On jäänyt huomaamatta, että monilla vanhemmilla mökeillä on vuosien mittaan tehty jo parannuksia.

- Ei kaikkien vanhojen mökkienkään osalta tarvitse aloittaa järjestelmän rakentamista alusta. Usein riittää, että ne päivitetään ajan tasalle, hän toteaa.

Heinola on hyvä esimerkki paikkakunnasta, jossa on sadoittain vanhoja pieniä ”kantovesimökkejä”, joissa ei ole varsinaisia paineellisia vesijärjestelmiä, tiskikoneita ja sisävessoja. Pieni vesimäärä kannetaan tai pumpataan kaivosta, eikä jätevettä synny paljon.

- Näissä kiinteistöissä mökin tai saunan jätevesiremontti on toteutettavissa usein hartiapankilla ja maksaa joitakin satasia, Kytö haarukoi.

Kytö kehottakin tuomaan suunitelmia rohkeasti nähtäville.

- Useissa tapauksissa voidaan todeta, ettei isoja muutoksia tarvita.

Juttua muokattu 25.4. kello 16.41: korjattu Jukka Leinon nimeksi Jari Leino.

Asetus voimaan lokakuun lopussa

Uudistettu jätevesiasetus koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja haja-asutusalueen mökkejä tai omakotitaloja, jotka sijaitsevat pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä rannasta.

Näillä kiinteistöillä on oltava ympäristönsuojelulaissa määritellyn perustason puhdistusvaatimusten mukainen jätevesien käsittelyjärjestelmä asennettuna 31.10.2019 mennessä.

Talousjätevesi on keittiöistä, pesutiloista ja vesivessoista tulevaa jätevettä, jota kutsutaan mustaksi vedeksi. Se vaatii järeämmän puhdistuksen.

Harmaaksi vedeksi kutsutulle keittiö- ja pesujätevedelle riittää usein kevyempi puhdistus.

Lain ulkopuolelle jäävät mökit ja omakotitalot, joissa on jo säädökset täyttävä jätevesijärjestelmä, jotka on liitetty viemäriverkostoon, joille on myönnetty rakennuslupa vuoden 2004 jälkeen tai joiden omistaja on syntynyt ennen 9.3.1943 ja joissa on kantovesi ja kuivakäymälä.

Esa Arvekari
esa.arvekari@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat