Uutiset

Akka-agentti seikkailee Pertunmaalla vappuna

Akka-agentin seikkailuissa esiintyvät muiden muassa Harri Nieminen, Otso Paakkinen, Rauno Argillnder ja Neija Lepistö. Kuva: Osmo Kuisma

Pertunmaan nuorisoseuran kevät- ja kesänäytelmänä nähdään vapunaattona ensi-iltaan tuleva komedia Akka-agentti.

Tämä näytelmä kuten muutama edeltäjänsäkin on ristiinalaisen Tanja Puustinen-Kiljusen nimenomaan Pertunmaan nuorisoseuran teatteriryhmälle käsikirjoittama. Tällä kertaa hän on myös näytelmän ohjaaja.

– Hakeuduin ohjaajakoulutukseen, jotta osaisin paremmin kirjoittaa näytelmiä niin, että ne toimivat näyttämöllä. Tätä käsikirjoitusta ei olekaan tarvinnut muuttaa ohjauksen aikana. Harjoituksissa olen korostanut ajoitusta, jotta näyttelijöiden sisääntulot tapahtuvat napakasti ajallaan, Tanja Puustinen-Kiljunen sanoo.

Näytelmän tempo onkin farssimaisen vauhdikas. Kaksoisrooleissa olevien näyttelijöiden pitää vaihtaa pukua ja roolihahmon olemusta jopa kolme kertaa saman kohtauksen aikana.

Pölhövaaran vanhatpojat

Akka-agentti kertoo pölhövaaralaisita vanhapoikaveljeksistä Aaprahammi ja Eetvartti Pölhöstä, joiden edesmennyt isä on testamentannut omaisuutensa pojileen sillä ehdolla, että he akottuvat ja hankkivat perilliset kuuden kuukauden aikana. Kiirettä siis pitää.

Hädissään veljekset turvautuvat netin ja stylistin sekä naistenmiehenä tunnetun serkkunsa Heikki Himotun eli akka-agentin palveluihin. Sitten vaimoehdokkaita onkin jo ruuhkaksi asti.

Lisäkäänteitä aiheuttaa se, että netissä naima- ja mopokaupat tahtovat mennä sekaisin

Otso Paakkinen pääosassa

Pääosaa eli akka-agentti Heikki Himottua esittävä Otso Paakkinen on aikaisemmin esiintynyt sivuosissa.

– Tämä on näytelmän nimirooli, mutta ei välttämättä päärooli. Sen esittäminen ei oikeastaan poikkea sivuosan esittämisestä, sillä kaikki roolit on tehtävä hyvin, Otso Paakkinen sanoo.

Muissa keskeisissä rooleissa eli Aaprahammi ja Eetvartti Pölhönä esiintyvät Rauno Argillander ja Harri Nieminen. Muissa rooleissa näyttelevät Risto Salminen, Neija Lepistö, Ritva Argillander, Matti Turunen, Kirsi Kauhanen, Mika Savolainen, Severi Kauhanen, Tarja Kämppi ja Minna Erkkilä.

Lavastuksesta sekä ääni- ja valosuunnittelusta vastaa ohjaaja Tanja Puustinen-Kiljunen. Äänet on toteuttanut Kimmo Kiljunen. Valo- ja ääniajon sekä kuulutukset suorittaa Sanni Antinniemi.

Pertunmaan nuorisoseura esittää Akka-agentin Pertunmaan nuorisotalolla vapunaaton iltamissa ja vapunpäivänä sekä neljään kertaan Pertun Päivien tienoilla. Lisäksi seurue antaa vierailunäytökset Ristiinassa ja Hietasessa. Pääsyliput esityksiin voi hankkia myös netistä

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat