Uutiset

Kotisalon kauppa maanantaina Hartolan kunnanhallituksessa

Kotisalon kauppa etenee. Kuva: Ari Viuhko

Hartolan kunta on myymässä Kotisalon hoivakiinteistökokonaisuuden Attendolle.

Kunnan ja Attendon väliset neuvottelut päättyivät viime perjantaina. Hartolan kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina.

Hallitus saa pöydälleen kaupan, jossa Attendon tytäryhtiö Suomen hoiva ja asunnot oy ostaa Kotisalon rakennusten ARA-rajoitetut osat 3 737 208 eurolla. Näiden osien käyttöä ja myyntiä säätelee ARA-rajoituslaki.

Kauppasumma vastaa jäljellä olevaa osuutta kunnan Kotisalon rakentamiseen ottamasta lainasta, joka siis siirtyy kaupassa ostajalle.

Lisäksi Attendo ostaa kiinteistön muut rakennukset 100 000 eurolla. Maapohjan kunta vuokraa yhtiölle pitkäaikaisella sopimuksella.

Attendo sitoutuu vastaanottamaan Kotisalon nykyisen hoivatoiminnan liikkeenluovutuksena Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymältä ja säilyttämään kiinteistön käyttötarkoituksen ennallaan.

Kaupan ehtona on, että Attendo saa Kotisalon toimiluvan. Tavoitteena on, että lupa saadaan tämän vuoden aikana, jolloin kauppa voi toteutua vuoden 2020 alussa.

Hartolan valtuusto päättää kaupasta 18. kesäkuuta.

Ari Viuhko
ari.viuhko@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme