Uutiset

Rantaravintola Sysmä Marina lupaa tarjota laatua

Tomi Heino on toinen Sysmä Marinan yrittäjistä. Kuva: Eija Virolainen-Nurminen

Henri Häkkinen ja Tomi Heino ovat tykästyneet Sysmään niin, että heille ei pelkkä kesäkoti riittänyt. Piti saada oma yritys, joka on Sysmän laivarannassa sijaitseva Sysmä Marina.

Sysmästä tuli Häkkisen kesäkoti jo pari vuotta sitten, ja Heino löysi oman paikkansa viime vuonna. Molemmilla on vankka yrittäjätausta, ja ravintola-alaltakin löytyy näyttöä ja osaamista. Halu kehittää kesäravintolapalveluita Sysmässä on keskiössä.

Yrittäjät ovat ottaneet toiminnalleen kolme kärkeä. Yksi niistä on tehdä Sysmä Marinasta hyvä kahvila. Toisena on tavoite tehdä paikasta hyvä ruokaravintola, jossa käytetään korkeatasoisia ja laadukkaita raaka-aineita.

– Kolmantena ajatuksena on tehdä Sysmä Marinasta hyvän olon paikka, jossa baarikin toimii, ja ihmiset voivat viettää täällä aikaa, upeasta maisemasta ja hyvästä seurasta nauttien, pohtivat Häkkinen ja Heino.

Odotellaan nyt muutama viikko, ja sitten rokataan täysillä. Yrittäjä Henri Häkkinen

Lähiruokaa ja hyvää oloa

Ruokalistalla tulee olemaan kotimaisista ja mahdollisuuksien mukaan myös lähituottajien raaka-aineista valmistettuja korkealaatuisia annoksia. Listalla on muun muassa Päijänne-burger, ribsit, muikut ja muusi sekä satamamestarin lohta. Salaattiannoksia on monipuolisesti.

Molemmat herrat ovat kovan luokan ammattilaisia, jotka tarttuivat tomerasti työhön tavoitteena kehittää palveluja. Terassia on laajennettu, sisätilat uusittu ja valmistuskeittiötä ehostettu. Nämä työt on tehty osin omana työnä ja osin rakennuksen omistavan Sysmän kunnan töinä.

– Haluamme tehdä paikasta sellaisen että asiakas haluaa tulla uudelleen. Keittiöstä ei saa lähteä tarjolle mitään, mistä emme voisi olla ylpeitä, sanovat yrittäjät.

He ovat ilahtuneet siitä, että kunta on nähnyt tarpeelliseksi rakentaa keskustan tuntumaan ulkoasultaan tasokkaan paikan. Alueen arvo on ymmärretty.

Samoin kunnan asenne muun muassa sähköistyksen parantamiseen sai yrittäjäkaksikolta kiitokset. He ovat yllättyneet siitä, miten alue on saanut uutta ilmettä.

Korokataan täysillä

Tulevat viikot näyttävät, miten toiminta lähtee käyntiin, ja kuinka uudistettu Sysmä Marina otetaan vastaan. Yrittäjät odottavat mielenkiinnolla alkutaipaletta.

Varsinaiset avajaiset pidetään vasta 17.–18. toukokuuta. Silloin on tarjolla trubaduuripainotteista ohjelmaa.

Asiakkaiden toiveita halutaan kehittämistoimenpiteissä kuulla koko kauden ajan. Tulevan suven toiminnan yrittäjät kokevat suuntaa antavaksi.

Ensi vuodelle on jo suunnitelmissa tuoda lavalle tuttuja esiintyjiä, jotka varmasti tulevat olemaan sysmäläisten, kesäasukkaiden ja satunnaisten kävijöiden mieleen.

– Odotellaan nyt muutama viikko, ja sitten rokataan täysillä, naurahtaa Häkkinen.

Sysmä Marina on jo avoinna, aukioloaikoja he laajentavat tarpeen mukaan.

Eija Virolainen-Nurminen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat