Uutiset

Uusi seurakuntatalo avattiin Pertunmaalla – suunnittelussa huomioitiin kirkko ja luonto

Rakennus: Pertunmaalla juhlittiin uutta seurakuntataloa.

Pertunmaan uutta seurakuntataloa juhlittiin sunnuntaina Helluntain kunniaksi. Tilaisuuden aluksi lääninrovasti Matti Tolvanen siunasi rakennuksen. Alkuvuodesta valmistunut talo houkutteli paikalle lähes sata vierasta. Taivaansininen seurakuntatalo valmistui kaksi kuukautta ennen suunniteltua ajankohtaa.

Vanha seurakuntatalo purettiin toukokuussa 2018. Huonossa kunnossa ollut rakennus asetettiin käyttökieltoon kaksi vuotta aiemmin.

– Kartoitimme remontteja ja eri vaihtoehtoja. Lopulta kaikissa vaihtoehdoissa liikuttiin samoissa summissa, joten päädyimme kokonaan uuteen taloon, kertoi rakennustoimikunnan jäsen Panu Karjalainen.

Olen mielissäni, että saatiin meidän kylälle uusi seurakuntatalo Kaarina Litmanen.

Seurakuntatalosta halutaan kodinomainen paikka

Pertunmaan kappalainen Satu Ruhanen kehotti vieraita käyttämään uuden seurakuntatalon palveluita. Tiloissa voi järjestää niin kastajaiset, muistotilaisuuden kuin hääjuhlatkin.

– Nyt on Helluntai, joten etsikäähän heila. Vielä ehtii tehdä kuulutuksetkin, hän vitsaili.

Aiemmin Pertunmaalla kutsuttiin seurakuntataloa seurakuntakodiksi. Kirkkoherra Ann-Maarit Joenperä toivoi, että vaikka rakennus ei enää kulje samalla nimellä, se voisi silti olla kodinomainen paikka.

– Jätän teidän seurakuntalaisten pohdittavaksi sen, nimeämmekö tämän uuden rakennuksen jotenkin, hän sanoi.

Seurakuntatalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy. Pääarkkitehtina toiminut Riitta Vesala halusi suunnittelussa kunnioittaa viereistä Pertunmaan kirkkoa.

– Seurakuntatalo ei saa kilpailla kirkon kanssa, vaan se on samaa perhettä, Vesala kertoi.

Seurakuntatalo on moderni puutalo, ja se on Vesalan mukaan ikään kuin kirkon helma. Rakennuksen ovi on julkisivulla selkeästi, jotta sisäänkäymiseen on matala kynnys. Yhdellä seinällä on isot ikkunat, jotta ympärillä oleva luonto on havaittavissa myös sisätiloista. Katossa roikkuu kauniita vaaleita lamppuja symboloimassa poutapilviä.

Puurakentamisesta kiitosta

Tilaisuuden avaussanat sanoi ministeri Jari Leppä. Hän kiitteli erityisesti rakentamisessa käytettyä puuta. Nykyaikaisesti rakennetun puutalon tulisi kestää satoja vuosia.

– Puurakentamista Suomessa on tarkoitus lisätä kaksinkertaiseksi. Se on yksi ratkaisu globaaleihin ongelmiin.

Siunauksen ja puheenvuorojen lisäksi juhlissa kuultiin musiikkiesityksiä. Pertunmaalainen lukiolainen Sisko Hottola soitti pianolla ja haitarilla suomalaisia sävellyksiä. Valtakunnallisen karaokekisan voittanut Sirpa-Liisa Kuoppala esitti Myrskyluodon Maijan, ja Anni-Sirkku Askola-Piispanen esitti tanssinumeron laulun teemoista.

Seurakuntatoimiston uudet tilat

Virallisen juhlatilaisuuden jälkeen alkoivat lasten ja nuorten "jatkot". Seurakuntatalolla järjestetään lasten kerhotoimintaa. Myös Pertunmaan seurakuntatoimisto toimii uusissa tiloissa seurakuntatalolla torstaisin ja perjantaisin.

Juhlissa vallitsi tyytyväinen ja iloinen tunnelma. Pertunmaalaiset Kaarina ja Arvo Litmanen olivat jo kolmatta kertaa katsomassa seurakuntataloa.

– Olen mielissäni, että saatiin meidän kylälle uusi seurakuntatalo, Kaarina Litmanen kiitteli.

Rakennus

Pertunmaan seurakuntatalo

Seurakuntatalo valmistui Pertunmaan kirkon viereen alkuvuodesta 2019, kaksi kuukautta etuajassa.

Talossa on tilaa noin 90 vieraalle.

Vanha seurakuntatalo oli rakennettu vuonna 1980. Huonokuntoinen rakennus joutui käyttökieltoon vuonna 2016, ja purettiin 2018.

Pääurakoitsija oli Rakennusliike V. Mättölä Oy.

Seurakuntatalon suunnitteli Arkkitehtitoimisto Arkviiri Oy. Pääarkkitehtinä toimi Riitta Vesala.

Seurakuntatalolla toimii Pertunmaan seurakuntatoimisto. Toimisto on auki torstaisin ja perjantaisin kello 9–12.

Sanni Koivuniemi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme