Uutiset

Palokunta ei saa enää toimittaa vettä kaivoihin - tarpeeseen vastaa alan yrittäjä

Puhdas vesi ei ole enää selviö Suomessa ja Sysmässä. Pohjaveden ollessa alhaalla monen kotitalouden kaivot tirisevät kuivuuttaan sateettoman kesän jäljiltä.

Takavuosina on totuttu siihen, että palokunnat kuljettavat edullisesti kalustollaan vettä kuivuneisiin kaivoihin ja karjatiloille. Nyt siitä on tullut loppu, eikä palokunta saa toimittaa vettä elintarvikekäyttöön.

Sysmän VPK:n päällikkö Jorma Sainio kertoo, että jo muutaman vuoden ajan on hälytyskalustolla tehtävään vedenkuljetukseen pitänyt pyytää lupa Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

– Kyse on myös vastuusta, sillä emme voi taata sitä, että vesi on tarpeeksi laadukasta elintarvikekäyttöön. Toisaalta karjatilojen kohdalla on joustettava, tarkentaa Sainio.

Olisihan se erikoista, että palolaitos ajaisi vettä työkseen kotitalouksille kalustolla, jota yhteiskunta pitää yllä. Sysmän VPK:n päällikkö Jorma Sainio

Karjatiloilla on Päijät-Hämeessä ollut tapauksia, joissa on jopa soitettu hätänumeroon, jotta eläimet saisivat vettä.

Elintarvikekäyttöön tuleva vesi on Sainion mukaan tutkittava ja kuljetussäiliö desinfioitava, ja se on kustannuskysymys. Itse työ on tehty toki talkoilla.

– Olisihan se erikoista, että palolaitos ajaisi vettä työkseen kotitalouksille kalustolla, jota yhteiskunta pitää yllä, toteaa Sainio.

Yrittäjä hankki vesiauton

Vesipulaan on Sysmässä vastaus, sillä Vesikaivohuolto Vipe on hankkinut vedenkuljetusauton, jolla on mahdollista viedä vettä kaivoihin. Samoin Vipellä on kahdeksan tuhannen litran tynnyriä, jotka on mahdollisissa kriisitilanteissa mahdollista sijoittaa paikkoihin, joista vettä voi noutaa pienemmillä astioilla.

Toimitusjohtaja Pertti Virtanen sanoo, että Joutsan viimevuotinen veden keittokehotus oli haasteen paikka Vipelle.

– Hoidimme Sysmästä käsin veden kuljettamista Joutsaan. Silloin meillä oli vuokrakalusto, tarkentaa Virtanen.

Virtasen mukaan tämä oli muistutus monelle kunnalle, joiden on syytä varautua mahdollisiin rajoituksiin tai veden keittokehotuksiin.

Kuluvana kesänä pohjavedet ovat poikkeuksellisen alhaalla, monen kotitalouden kaivot kuivumassa, eikä tilanteseen ole parannusta näköpiirissä.

Vipe on kuljettanut vettä lähikuntien kotitalouksien kaivoihin kesän aikana. Vesi on Sysmän verkostovettä, kuljettajilla on hygieniapassit ja vesityökortit, ja käytettävän kuljetuskaluston vesisäiliöt on desinfioitu.

– Kuljetusauto on hyväksytty elintarvikehuoneistoksi, ja sillä ajamme veden kaivoihin, tarkentaa Virtanen.

Sananlaskun mukaan kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta se ei Virtasen mukaan ole aivan yksiselitteinen asia.

Kaivon sijaintipaikan maaperällä on merkitystä, sillä esimerkiksi hiekkapitoinen maa läpäisee veden nopeasti. Toisaalta, jos kaivo on oikein rakennettu ja maa läpäisee huonosti vettä, niin vesi varastoituu vesipesään ja kulkeutuu sieltä kaivoon.

– Kun täytämme kaivoa, ja se tulee täyteen, niin loppu vesi lasketaan kaivon lähistölle. Siitä se maahan imeytymisen jälkeen kulkeutuu vesipesän kautta kaivoon, tietää Virtanen.

Pohjavedet laskussa

Suomen Ympäristökeskuksen mukaan pohjaveden pinnat jatkavat laskuaan luontaisesti aina syys-lokakuun vaihteeseen, jolloin yleinen kasvukausi on loppuu.

Ympäristökeskuksen tutkija Kalle Sippel kertoo, että paikoittain vähäisten sateiden ja helteiden aiheuttama maakosteuden vajaus on nyt paikoin suuri ja näkyy pohjaveden pinnoissa.

– Loppukesän ja syksyn sateet määrittävät, kuinka alas pinnat lopulta laskevat, tarkentaa Sippel.

Itä-Hämeen alueen pohjaveden korkeus on paljon alle keskimääräisen. Sippel arvelee, että tilanne alueella hieman paranee, jos ennustetut sateet toteutuvat.

Eija Virolainen-Nurminen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme