Uutiset

Joutorock palasi Joutsaan vuosien tauon jälkeen

Eppu Normaali esiintyi Joutorockin päänimenä. Festivaali saa jatkoa ensi vuonna.

Eppu Normaalin Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Aku Syrjä ja Sami Ruusukallio tempaisivat yleisön yhteislauluun. Kuva: Roosa Pöyhtäri

Jo ensimmäiset tahdit suomirock-klassikosta kannustivat yleisön raikuvaan yhteislauluun lauantaina pidetyssä Joutsan Joutorockissa.

– Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa, yleisö lauloi tuttua Eppu Normaalin kappaletta laulaja Martti Syrjän mukana.

Usean vuoden tauon jälkeen järjestetty festivaali kokosi Joutsan Pankkiaukion täyteen juhlijoita. Lauluvoimaa yleisössä oli yli 2 500 osallistujan verran.

Eppu Normaali nousi lavalle Joutsan Pankkiaukiolla festivaalin pääesiintyjänä. Tunnetut kappaleet, kuten Tahroja paperilla, Urheiluhullu ja Pimeyden tango innostivat kaikenikäiset festivaalikävijät laulamaan mukana. Lisäksi yhtye soitti muutaman vähemmän tunnetun kappaleen arkistojen kätköistä.

– Nämä miehet ovat sairastuneet kitarismiin, Martti Syrjä johdatteli kitaristit Juha Torvisen ja Mikko ”Pantse” Syrjän irrottelemaan Kitara, taivas ja tähdet -kappaletta.

Rohkeudesta kiitosta

Aiemmin yhtye on nähty Joutsassa ainakin uimalassa, jossa laulaja Syrjä kertoman mukaan putosi veteen mikrofonin kanssa.

Joutsalainen Matti Haapala kertoo olleensa uimalassa yleisön joukossa.

– Olin silloin paikalla. Martti Syrjä vedettiin veteen, hän muistelee 1980-luvun keikkaa.

Haapala sekä Merja Saarela, Anssi Saarela ja Titta Pyhäläinen kehuvat henkiin herätettyä tapahtumaa ja antavat kiitosta tapahtuman järjestäneelle yrittäjälle Visa-Matti Kuituselle.

– Tämä on mielettömän hieno satsaus. Iso kiitos Visa-Matille rohkeudesta järjestää iso tapahtuma, Pyhäläinen sanoo.

– Tapahtuman järjestelyille arvosanaksi 10+, Haapala lisää.

Matti Haapala, Anssi Saarela, Merja Saarela ja Titta Pyhäläinen kiittävät tapahtumajärjestäjää rohkeudesta. Kuva: Roosa Pöyhtäri

Haapala, Saarelat ja Pyhäläinen ovat kaikki sitä mieltä, että Joutsa tarvitsee vastaavia yleisötapahtumia elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.

He mainitsevat Eppu Normaalin keikan illan odotetuimmaksi.

– Odotan keikalta ennen kaikkea hyvää tunnelmaa ennemmin kuin mitään yksittäistä biisiä. Heillä on niin monia hyviä kappaleita, Pyhäläinen tiivistää.

Elokuinen pimenevä ilta onkin hänen mielestään sopivan tunnelmallinen konsertille.

Yleisön tunnelma oli korkealla jo ensimmäisenä esiintyneen Klamydian keikalla. Kuva: Roosa Pöyhtäri

Lauantain aurinkoisen festivaalipäivän avasi Klamydia-yhtye. Laulaja Vesku Jokinen kehui moneen otteeseen yleisön mukana oloa kello viideltä alkaneella keikalla.

– On mukavaa huomata, että suomalainen avautuu näin keskipäivällä. Täällähän on hyvät päiväbileet, hän jutteli yleisölle.

Titta Jokinen ja Oona Reunanen olivat tulleet Jämsästä Joutorockiin kuuntelemaan ensisijaisesti Klamydiaa.

– Bändin musiikki on menevää ja se jää päähän soimaan, Reunanen perustelee.

Kaksikko odotti kuulevansa etenkin Pienen pojan elämää -kappaleen, eivätkä he joutuneet pettymään.

Eppu Normaalin ja Klamydian lisäksi lavalla nähtiin rock’n’roll-yhtye Melrose ja bilebändi Rock’n’roll Sensation. Tapahtuman jatkoilla esiintyi laulaja Leo.

Tapahtumassa julkistettiin, että festivaalille on luvassa jatkoa ensi kesänä. Ensi vuoden elokuun 15. päivänä Joutorock-lavalle nousevat Dingo, Popeda, Kotiteollisuus ja Arttu Wiskari.

Roosa Pöyhtäri
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme