Uutiset

Sysmän lintuvesien käyttö- ja hoitosuunnitelman päivittämiselle vihreää valoa

Sysmän lintuvedet nimiseen Natura 2000 -alueeseen kuuluu muun muassa kirkonkylän pohjoispuolella sijaitseva Artjärvi. Kuva: Armi Salonen

Sysmän kunnanhallitus pitää Sysmän lintuvesien käyttö- ja hoitosuunnitelman päivittämistä kannatettavana. Asiaa on ehdottanut Päijät-Hämeen Lintutieteellinen Yhdistys (PHLY).

Sysmän lintuvedet -nimiseen Natura 2000 -alueeseen kuuluvat Majutveden Kirkkolahti-Antialanlahti sekä kirkonkylän pohjoispuolella sijaitsevat Artjärvi, Jyrtinlampi ja Ylä-Vehkajärvi. Sysmän lintuvedet ovat Päijät-Hämeen pohjoisosien merkittävin vesikosteikkolintujen pesimäalue ja yksi maakunnallisesti tärkeistä lintualueista.

PHLY ehdottaa aloitteessaan, että hoito- ja käyttösuunnitelma olisi tarpeen päivittää vastaamaan alueiden nykytilaa ja käyttötarpeita. Suunnitelman päivittäminen edellyttää linnustotietojen saattamista ajan tasalle sekä alueella tehdyn kasvillisuus- ja luontotyyppikartoituksen päivittämistä.

Lähtötietojen päivitys voidaan tehdä kevään ja kesän 2020 aikana. Tätä ennen olisi mahdollista kartoittaa alueen käyttöön liittyviä tarpeita ja toiveita.

Arvioidut kustannukset olisivat yhteensä noin 18 000 - 20 000 euroa. Kustannuksiin sisältyisivät muun muassa 8 000 euroa lintulaskentaan matkakuluineen, 1 000 euroa kahden päivän maastokatselmukseen ja noin 15 000 euroa lintutornin rakentamiseen Artjärvelle.

PHLY:n mukaan Artjärvi sopisi hyvin lintutornin sijoituspaikaksi ja tornin suunnittelu on mahdollista aloittaa jo ennen hoito- ja käyttösuunnitelman maastotöitä.

Hoito- ja käyttösuunnitelman päivittäminen ei edellyttäisi koko suunnitelman uudelleen kirjoittamista, vaan muuttamista tarvittavilta osin. Suunnitelma on tarkoitus jättää yleispiirteiseksi niin, että siihen ei sisällytetä tarkkoja työpiirustuksia ja kustannuslaskelmia, vaan ne voi tilata erikseen. Suunnitelman päivitys olisi valmis alkuvuodesta 2021.

Kunnanhallitus päätti, että neuvottelut eri yhteistyö- ja rahoittajatahojen kanssa aloitetaan hankkeen viemiseksi eteenpäin.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme

Luetuimmat