Uutiset

Etsivässä vanhustyössä riittäisi töitä kahdellekin tekijälle

Katja Kärki löytyy paitsi kentältä, myös terveyskeskuksen G-oven takaa toisesta kerroksesta terveystuvalta. Kuva: Heini Kuusela

Etsivän vanhustyön hanke on Heinolassa nyt puolivälissä. Hankkeen tavoitteena on löytää palvelujen ulkopuolella olevia ikäihmisiä.

Hankkeen projektityöntekijä Katja Kärki kertoo, että palvelulle on selvästi ollut tarvetta.

Siitä kertovat myös luvut: 1 200 tavoitettua heinolalaista ikäihmistä ja parisataa kotikäyntiä viime elokuussa alkaneen hankkeen aikana.

– Noin 33 prosenttia heinolalaisista on yli 65-vuotiaita ja ikääntyneiden osuus tulee jatkossa kasvamaan. On selvää, että erilaisia kevyempiä palveluja tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän.

Tavoitteena on aina inhimillinen ja hyväksyvä kohtaaminen, jossa ei saa olla kiire. Projektityöntekijä Katja Kärki

Hanke päättyy vuoden 2020 kesäkuussa eikä sille tällä hetkellä ole näkyvissä jatkoa. Kärki uskoo, että pitkällä aikavälillä etsivän vanhustyön kaltaiset toiminnot säästävät paitsi inhimillisesti niin myös rahallisesti mitattuna.

– Tässä riittäisi töitä työparillekin, Kärki sanoo.

Etsivässä vanhustyössä Kärki jalkautuu ihmisten pariin esimerkiksi kirjastolle, markkinoille ja asukastuville.

Lisäksi omaiset, läheiset ja toiset ammattilaiset ikäihmisten luvalla vinkkaavat henkilöistä, jotka voisivat kaivata Kärkeä avukseen.

Kaikilla omaisia ei ole.

– Osalla lähin omainen on viranomainen.

Puhelinpäivystyksen pilotti alkaa ensi perjantaina

Etsivässä vanhustyössä halutaan löytää kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Aktiiviset, esimerkiksi vapaaehtoistyössä mukana olevat ikäihmiset voivat toimia vertaisetsijöinä ja antaa vinkkejä apua tarvitsevista, jos he sellaisen toiveen saavat.

Kärki on huomannut, että joskus digi- tai muun avun pyytämisen perimmäinen syy voi olla yksinäisyys.

Osana etsivän vanhustyön projektia Heinolassa alkaa myös puhelinpäivystyksen pilottikokeilu 11. lokakuuta lähtien. 20. joulukuuta asti kestävässä kokeilussa puhelinpäivystykseen voi soittaa perjantaisin kello 7.00-9.00. Puhelinpäivystykseen voivat soittaa niin ikäihmiset kuin heidän perheensä tai läheisensäkin.

– Myös iltakahvila Tuttiksella on tämän vuoden puolella auki vielä neljä kertaa, 9. ja 23. lokakuuta sekä 6. ja 20. marraskuuta kello 16-18.

Kärki pyrkii työssään myös tukemaan toimintaa, jota kehittyy ikäihmisten kesken vaikkapa kerrostaloissa. Tällaista Heinolassa on jo syntynytkin.

– Se voi olla esimerkiksi yhteisten kahvihetkien viettämistä.

Yksinäisyys on iso ongelma

Ikäihmisten kokemista ongelmista Kärki nostaa isoimmaksi yksinäisyyden, johon voi liittyä myös turvattomuuden tunnetta. Muita ovat toimintakykyyn ja hyvinvointiin liittyvät menetykset, oma tai läheisen sairastuminen, riippuvuudet, köyhyys ja mielenterveyden haasteet.

– Tehtäväni on luoda toivoa kuuntelemalla ja ymmärtämällä. Tavoitteena on aina inhimillinen ja hyväksyvä kohtaaminen, jossa ei saa olla kiire. Ihmisten elämäntarinoita kuunnellessa on itseltäkin vierähtänyt useampi kyynel.

Yksinäisyydestä kärsiviä Kärki pyrkii myös ohjaamaan ryhmätoimintoihin, jotta yksinäisyyden kokemuksiin voisi saada uusia näköaloja.

Kärjen näkemyksen mukaan usein jo se helpottaa, kun vertaisryhmän kanssa saa jakaa tuntojaan.

Työn ydinkysymyksiä ovat vuorovaikutuksen ja vahvan luottamuksen rakentaminen. Tarkoitus on myös, ettei ikäihmisten tarvitse etsiä apua, vaan Kärki etsii avuntarvitsijat.

– Vastaanotto on ollut positiivista ja nyt tämä alkaa jo olla ihmisille tutumpaa toimintaa.

Vanhusten viikko

Poimintoja teemaviikon tapahtumista

Hartola:

Vanhustenpäivän juhlatilaisuus kunnanvirastolla 6.10. kello 12-15.

Juttutupa ja asiointiavustaja Nuokulla 8.10. kello 9-13.

Golf-junalla Hartola golfin maisemareitille 9.10. kello 10.

Luentotilaisuus kunnanvirastolla 10.10. kello 10.

Kruununprinssi Väinö, Agnes Alexandra ja rakkauden puutarha, Merja Kuisma kunnanvirastolla 11.10. kello 13.

Heinola:

Kansantajuisesti sijoittamisesta -luento Jyränkölän juhlasalissa maanantaina 7.10. kello 13.

SenioriSurf kirjastossa tiistaina 8.10. kello 9–12.

Tossua tossun eteen -ulkoilutapahtuma tiistaina 8.10. kello 11 alkaen, lähtö kirjaston edestä.

Vanhusten viikon juhla keskiviikkona 9.10. kello 13-14 WPK-talolla.

Puhelinlangat laulaa -tapahtuma Tuttiksella 10.10. kello 13.00.

Sysmä:

Maanantaina 7.10. kello 13.30 Otamon toimintakeskuksella ravitsemusterapeutti Anu Varjosen tietoisku erityisryhmien ravitsemuksesta.

Tiistaina 8.10. SeniorSurf kello 12–15 Kaislassa. Avoimet ovet ja opastusta digilaitteiden ja älykännyköiden käyttöön.

Keskiviikkona 9.10. kello 10 taloudellisen varautumisen tietoisku Säästöpankin kokoustiloissa .

Perjantaina 11.10. Kello 8.30 alkaen koululaiset ja kello 10 alkaen päiväkoti Kastellin Purserit-ryhmän lapset vierailulla Kaislassa.

Lauantaina 12.10. Lauantaitanssit kello 13 Kaislassa, esiintymässä Kyösti Neva & Juha Saarinen.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat