Uutiset

Semskat on oodi kasvatukselle ja oppineille naisille

Salla Aas Companyn uutuusnäytelmä sukeltaa Heinolan naisseminaarin nuorten opettajaopiskelijoiden elämään.

Semskat-näytelmän näyttelijät esiintyivät kuorona Heinolan kaupungin 180-vuotisjuhlassa elokuussa Maaherranpuistossa. Esikuvana toimi Seminaarin valiokuoro, joka teki kiertueita esiintyen kansallispuvuissa. Kuva: Hanna-Mari Peltonen

Postmoderni teatterileikki Topeliuksen hengessä.

Näin heinolalainen käsikirjoittaja-ohjaaja Salla Aas kuvailee ensi viikolla ensi-iltansa saavaa Semskat-näytelmää. Kuvaus vaatii pienen selityksen.

– Näytelmä muistuttaa dokumenttielokuvaa. Välillä iäkkäät semskat muistelevat menneitä ja välillä näemme heidät nuorina, 17–18-vuotiaita tyttöinä. Näytelmä perustuu todellisiin kertomuksiin, mutta on kuitenkin fiktiivinen. Esiintyjät voivat jopa astua ajoittain ulos tarinasta kuvailemaan tapahtumia, Aas kertoo.

Entäs se Topelius?

Vaikka naisten tarinat ovat arkisempia, eivät ne ole yhtään sen vähemmän arvokkaita kuin suurmiesten historiakaan. Käsikirjoittaja-ohjaaja Salla Aas

– Näytelmässä leikitellään topeliaanisen ihmiskäsityksen kanssa. Topeliuksensa lukeneet tietävät, että tytön on oltava sievä, siveä ja kiltti. Tätä samaa puhtoisuutta ja hyvyyttä vaadittiin myös semskoilta, Aas kertoo.

Salla Aas Companyn Semskat kertoo 1940–50-luvun nuorten naisten tarinaa. Näytelmän käsikirjoitus perustuu seitsemän Heinolan seminaarista opettajaksi valmistuneen naisen haastatteluihin.

– Vaikka kyse on yksittäisten naisten muistoista, ovat ne myös vahvasti sukupolvikokemuksia, Aas uskoo.

Aas kuvailee Semskoja Heinolan historiaan sijoittuvien näytelmien trilogian päätösosaksi. Aiemmin paikkakunnan historiaan on sukellettu Paljain jaloin kaarisillalla -näytelmässä ja Itä-Häme-kabareessa.

– Kaarisillassa kerrottiin Heinolan poikien tarina. Ystäväni, opettaja Vuokko Aalto kysyi tuolloin, että koska kerrot meidän tyttöjen tarinan, Aas kertoo näytelmän synnyn alkusysäyksestä.

Naisten historia näkyville

Seminaari ja sen tytöt, semskat, olivat pitkään monin tavoin näkyvä osa Heinolaa – ja monille myös iso tulonlähde. Kaupunkilaiset majoittivat semskoja talvella ja kylpylävieraita kesällä.

Sotien jälkeen opettajaopiskelijoiden oli kuitenkin hankala löytää asuntoja pommitusten ja evakkojen asuttamisen jälkeen.

– Opiskelijoiden elämä oli tuohon aikaan todella tiukkaa. Sai olla tyytyväinen jos majapaikasta löytyi ulkohuussi eikä pelkkä riuku, Aas kuvailee.

Aas kertoo kokevansa naisten historian kertomisen tärkeäksi tehtäväksi.

– Vaikka naisten tarinat ovat arkisempia, eivät ne ole yhtään sen vähemmän arvokkaita kuin suurmiesten historiakaan.

Vuosisadan vaihteesta vuoteen 1972 toiminut Heinolan Seminaari ehti toimia opinahjona yli 3 500 kansakoulun opettajalle.

Aas muistuttaa, että opettajilla oli tuolloin – ja on yhä – vahva kasvattajan rooli. Semskat on siis myös oodi kasvatukselle.

– Opettajan työ on vaativaa, kun sen tekee hyvin. Opettajat viitoittavat lasten elämäntietä ja kasvattavat heitä ihmisiksi, Aas kuvailee.

Kasvatustyötä saa ja pitää tehdä sydämellä. Aito välittäminen ei poista opettajan ammattimaisuutta, Aas muistuttaa.

– Haastatellut semskat korostivat myös lukutaidon tärkeyttä, sillä kaikki ajattelu rakentuu kielelle.

Katsojat pääsevät lähelle

Semskojen kantaesitys nähdään Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta. Esityspaikkana on seminaarin entinen harjoituskoulu, nykyinen Heinolan musiikkiopisto.

– Musiikkiopiston salissa näyttelijöiden ja katsojien kohtaaminen on hyvin intiimi. Ihmiset pääsevät hyvin lähelle esiintyjiä, Aas kuvailee sata katsojaa kerrallaan vetävää salia.

Semskoina lavalla nähdään kolme Salla Aas Company -ryhmän omaa näyttelijää: Suvi Mäenpää, Mari Könönen ja Anne Heilman. Muut neljä semskaa ovat tamperelainen näyttelijä Merja Koivula, tanssinopettaja Tuulikki Pohjola, laulaja-lauluntekijä Sanni Laurikainen ja Hanna-Mari Peltonen.

Heilman vastaa myös näytelmän koreografiasta, Könönen puolestaan esityksen tärkeistä musiikillisista elementeistä.

– Liike ja musiikki ovat näytelmässä tärkeitä kertovia elementtejä. Seminaarikin tunnettiin soivana talona, Aas lisää.

Ikäihmisten toiveesta Semskat on mahdollista nähdä myös päivänäytöksissä, joita järjestetään yhteensä viisi.

Aas toivoo, että halukkaat ikäihmiset pääsisivät näytöksiin mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi palvelutaloista. Saattajia vanhemmalle väelle on pyydetty esimerkiksi paikallisten Lions-yhdistysten kautta.

– Kulttuurikummeille olisi Heinolassa muutenkin kova tarve, Aas näkee.

Semskat on osa Heinolan 180-vuotisjuhlien ohjelmaa. Sen tuottaa Heinolan teatteriyhdistys yhteistyössä Heinolan kulttuuritoimiston kanssa. Esitys on saanut tukea myös Suomen Kulttuurirahastolta.

Semskat-näytelmän ensi-ilta torstaina 10.10. kello 19 Heinolan musiikkiopiston salissa (Savontie 11). Yhteensä kymmenen esitystä.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme

Luetuimmat