Uutiset

Rantarakentamisen kaavahanke toden teolla käyntiin Hartolassa

Harakumu-hankkeella pyritään maanomistajien tasapuoliseen kohteluun. Mukaan mahtuu vielä.

Hartolan kunnan rakennustarkastaja Matti Nikupeteri valotti kunnassa meneillään olevia rakentamiseen liittyviä hankkeita ja uudistuksia. Kuva: Sari Asikainen

Hartolan ranta-asemakaavojen kumoaminen ja muuttaminen -hankkeen (Harakumu) esiselvitys valmistui kesäkuussa. Tähän mennessä hankkeeseen on ilmoittautunut noin sata maanomistajaa. Yhteensä asia koskee yli 500 maanomistajaa.

Kunnan koordinoiman hankkeen tarkoituksena on luoda rantarakentamisesta eheä kokonaisuus, jossa samat määräykset koskevat tasapuolisesti kaikkia kiinteistönomistajia. Hartolassa on tällä hetkellä voimassa yli 30 ranta-asemakaavaa, vanhimmat 1970-luvulta. Vanhentuneille kaava-alueille rakentaessa joudutaan hakemaan usein poikkeuslupia, kun esimerkiksi rakennusoikeuden määrä on vanhoissa kaavoissa huomattavasti rantaosayleiskaavaa vähemmän.

Vaikka rakentaminen ei olisikaan juuri nyt ajankohtaista, rakennusoikeuden nostaminen lisää kiinteistön arvoa mahdollista myyntitilannetta ajatellen.

Hanke siirtyy seuraavaksi kaavoittajan pöydälle. Edullisimman tarjouksen työstä on tehnyt suunnittelutoimisto Karttaako oy. Päätöksen suunnittelijan valinnasta tekee 17. lokakuuta kokoontuva ympäristölautakunta.

Saman järven rannalta voidaan myydä rakennusoikeus paikasta toiseen. Rakennustarkastaja Matti Nikupeteri

Harakumu-hanketta ja muita ajankohtaisia Hartolan rantarakentamiseen liittyviä uudistuksia esiteltiin perjantaina valtuustosalissa.

Yhteydenotot marraskuussa

Tilaisuudessa paikalla ollut Karttaako oy:n edustaja Jarmo Mäkelä kertoo, että jokaiseen tässä vaiheessa kiinnostuksensa hankkeeseen osoittaneeseen maanomistajaan otetaan yhteyttä marraskuun aikana.

– Käymme kaikki yhteydenotot yksityiskohtaisesti läpi. Joidenkin osalta tilanne voi olla se, että kaavallisista muutoksista ei ole saatavissa lisäarvoa, ja silloin maanomistajan ei ole järkevää olla hankkeessa mukana.

Mäkelän mukaan tarkoituksena on viedä muutoksia läpi mahdollisimman isoina kokonaisuuksina. Näin siis kaavamuutokset tehdään yhtenä ranta-asemakaavan muutoksena ja kaikki kaavojen kumoamiset yhteisenä prosessinaan. Tämä laskee kustannuksia.

– Ensimmäisinä etenevät todennäköisesti ranta-asemakaavojen kumoamiset, jotka keskittyvät Jääsjärven alueelle, Mäkelä uskoo.

Kulut jaetaan

Mukaan hankkeeseen voi edelleen ilmoittautua. Mäkelä kannustaa maanomistajia ottamaan yhteyttä, vaikka oma hyöty hankkeesta ei olisikaan täysin selkeä. Hankkeeseen sitoudutaan vasta, kun sen kulut ovat selvillä, ja kulut jaetaan maanomistajien kesken muutoksista saadun hyödyn mukaan.

Vaikka kulut eivät ole vielä tarkalleen tiedossa, pyritään niissä maanomistajaa kohden alle poikkeusluvan hinnan eli 600 euron.

– On myös ajateltu, että alkuvaiheessa ilmoittautuneet pääsisivät edullisemmin mukaan kuin esimerkiksi vasta kaavan luonnosvaiheessa ilmoittautuvat, Hartolan kunnan rakennustarkastaja Matti Nikupeteri lisää.

Ennen vanhojen ranta-asemakaavojen kumoamista tehtävät muutokset rantaosayleiskaavoihin tekee FCG. Hartolassa perjantaina vieraillut FCG:n edustaja Timo Leskinen arvioi, että kaavaprosessit saadaan vietyä läpi noin vuodessa.

Rakennusoikeuden voi siirtää

Rantarakentamisen illassa käsiteltiin myös maanomistajien mahdollisuuksia rakennusoikeuden siirtämiseen, myymiseen ja ostamiseen. Siirrot ovat mahdollisia lainvoimaisilla kaava-alueilla.

– Esimerkiksi saman järven rannalta voidaan myydä rakennusoikeus paikasta toiseen, Nikupeteri kuvailee.

Jos oma tontti ei ole rakentamaton, ei jäljellä olevaa rakennusoikeutta voi siirtää tai myydä eteenpäin ilman tontilla olevien rakennusten purkamista.

Rakennusoikeuden siirtämisestä, ostamisesta tai myynnistä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Hartolan rakennusvalvontaan, joka tarjoaa yhteystiedot kiinnostuneiden käyttöön. Mahdolliset kaupat osapuolet tekevät keskenään.

– Ennen kauppoja kannattaa kuitenkin pyytää ennakkolausunto kaavoittajalta ja kunnalta, Nikupeteri muistuttaa.

Rantojen kaavoitus

Asemakaava aina yleiskaavaa vahvempi

Ranta-asemakaava (aiemmin nimenä myös rantakaava) on yksityiskohtainen suunnitelma alueen maankäytöstä ja rakentamisen järjestämisestä.

Ranta-asemakaava on aina vahvempi kuin alueelle mahdollisesti myöhemmin laadittu rantaosayleiskaava. Siksi sitä noudatetaan siinäkin tapauksessa, että rantaosayleiskaava soisi tontille ranta-asemakaavaa enemmän rakennusoikeutta.

Ranta-asemakaavat ovat niin sanottuja maanomistajien kaavoja, eli niiden kumoaminen tai muuttaminen on maanomistajien vastuulla.

Myös kustannukset kuuluvat maanomistajalle, mutta yhteishankkeella niitä saadaan pienemmiksi.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista Heinolan Citymarketin tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa IH VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sekä ESS.fi -verkkopalvelun maksulliset sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme

Luetuimmat