Uutiset

Hoitajan tatuointi voi pelottaa muistisairasta

Iholle piirretyt kuvat merkitsevät ikäihmiselle eri asiaa kuin nuorelle hoitajalle.

Tatuoinnin merkityksestä kannattaa kertoa läheisille hyvissä ajoin. Muistisairaana ei välttämättä enää muista, miksi kuva on iholla. Kuva: Ronja Koskinen

1920- ja -30-luvulla syntyneille tatuointi on tabu, joka yhdistyy merimiehiin, vankeihin, moraalittomuuteen ja ylipäänsä huonoon elämään. Heille se on enemmänkin häpeä kuin itseilmaisun väline.

Sukupolvien kulttuuriset erot näkyvät vanhustyössä. Hoitajalle tatuointi on taidetta ja minuuden ilmaisun keino, mutta ikäihmiselle se voi edustaa jotakin pelottavaa ja kartettavaa.

– Voi vain aavistella, kuinka muistisairas vanhus tulkitsee hoitajansa käsivarressa, aivan kasvojensa edessä irvistelevän pääkallon, kissapedon tai paholaisen, geronomiopiskelija Leena Voutilainen Heinolasta sanoo.

Voutilainen on yhdessä opiskelijakollegansa, lahtelaisen Milja Vaipuron kanssa tutkinut ikäihmisten symbolista ympäristöä. Siihen liittyvät myös tatuoinnit.

Tatuoidut kädet pyörivät kasvojen ympärillä. Geronomiopiskelija Milja Vaipuro

Kun vanhus istuu torilla rollaattorin päällä, hän ei välttämättä kiinnitä huomiota lähistöllä kulkeviin tatuoituihin ihmisiin.

– Mutta kun hän makaa vuoteessa ja tatuoidut kädet pyörivät kasvojen ympärillä, se tuntuu ihan erilaiselta ja tatuointien merkitys korostuu, Vaipuro sanoo.

Muistisairas kokee asiat toisin

Muistisairaan vanhuksen tulkinta tutusta tai normaalista havainnosta voi olla hyvinkin poikkeava. Esimerkiksi ikkunasta näkyvän ilmastointitorven höyryäminen voi laukaista muistisairaalla tulipalon pelon.

Samoin ukkosen kumina voi herättää muiston sota-ajan pommituksista. Äkilliset ja yllättävät äänet pelottavat muuten vain.

Oma lapsi tai lapsenlapsi saattaa muuttua tuntemattomaksi ja tämän tatuointi pelottavaksi, syntiä ja kelvottomuutta ilmentäväksi.

Varsinkin huononäköiset vanhukset, joiden muistisairaus on edennyt pitkälle, näkevät usein myös harhoja.

Voutilainen ja Vaipuro ovat sitä ikäpolvea, jonka maailmaan tatuoinnit eivät kuulu.

– Opiskeluryhmässämme tatuointeja oli sitä enemmän, mitä nuorempi ihminen oli. Yhdellä nuorella naisella oli kaula ja jalat täynnä tatuointeja, samoin kädet sormiin asti, Voutilainen kuvaa sukupolvieroa.

Naiset korostavat, ettei heillä ole mitään tatuointeja vastaan.

– Mutta on hyvä ymmärtää, että hoitohenkilökunnan tatuoinnit voivat aiheuttaa haastavia tilanteita tai ahdistavuutta, Voutilainen sanoo.

Kuvat voivat avata keskustelun

Iholle piirretyistä kuvista voi löytää myös hyvää. Ne voivat avata keskustelun yhteisistä merkityksistä ja elämänvaiheista siitä huolimatta, että ne ilmaistaan eri tavalla.

– Iäkkäät pitävät lasten ja lastenlasten kuvarivistöä piirongin päällä, kun taas nuori hoitaja on tatuoinut lastensa nimet tai syntymäajat ihoonsa, Voutilainen vertaa.

Hoitaja voi kertoa vanhukselle, mistä hänen tatuointinsa kertovat. Se hälventää pelkoja.

– Toisaalta tatuointi voi olla hyvin henkilökohtainen ja arka asia. Se on voitu tehdä esimerkiksi kuolleen lapsen tai koiran muistoksi. Ihossa voi lukea myös entisen puolison nimi, jota ei vielä ole peitetty tai poistettu, Vaipuro sanoo.

Hänen mielestään tatuoinnit kannattaa peittää, jos niistä ei halua puhua.

Pian valmistuvat vanhustenhoidon asiantuntijat pitävät tärkeänä, että hoitohenkilökunnalla on kyky arvioida tilannetta.

– Pitää tuntea yleiset asiat ja oma asiakas. Tilannetta täytyy lukea herkästi: merkit, jotka tarkoittavat pelkoa, voivat olla hyvin pieniä, Voutilainen sanoo.

Vanhukselta kannattaa kysyä suoraan, pelottavatko tatuoinnit häntä.

Ei pidä olettaa rajoittuneisuutta

Geronomiopiskelijat korostavat, että tatuoitu työntekijä voi olla pidetty ja kiltti hoitaja, joka suhtautuu vanhuksiin kunnioittavasti, vaikka onkin ehkä pelottavan näköinen.

– Voi olla, että ajatellaan liikaa, että ikäihmiset ovat rajoittuneempia kuin ovatkaan, Vaipuro miettii.

Hänen mielestään ikäihmisiä ei myöskään tarvitse suojella maailman muuttumiselta.

Leena Voutilainen ja Milja Vaipuro ovat perehtyneet tatuointiteemaan geronomiopintojensa, Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintokokonaisuuden tuotoksina.

Tatuointi

Häpeäleimasta kehotaiteeksi

Vuonna 2018 julkaistun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vuoden 1980 jälkeen syntyneistä lähes joka toisella on vähintään yksi tatuointi.

Mitä vanhemmista ikäluokista puhutaan, sitä harvemmilla on tatuointi.

Suurista ikäluokista tatuoituja on enää vain 13 prosenttia.

Ihoon piirretyt kuvat viittasivat vielä 1970–80-luvulla yhteiskunnan moraalisille ulkolaidoille.

Ensimmäinen varsinainen tatuointistudio aloitti Suomessa 1980-luvun lopulla.

Muutos häpeäleimasta itseilmaisun välineeksi ja kehotaiteeksi alkoi 1990-luvun lopulla ja vauhdittui vuosituhannen vaihteessa.

Nykyään naiset muodostavat enemmistön tatuointiliikkeiden asiakkaista.

Lähde: Leena Voutilainen ja Milja Vaipuro

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme