Uutiset

Mika Anttonen haukkuu vuoden takaisen Vierumäen tilanteen: "Ei ollutkaan huono, vaan surkea"

Vierumäen urheiluopiston yhteydessä toimii monipuolinen liikuntakylä. Ensilumen latu on jälleen käytössä. Kuva: Risto Pohjanen

Vierumäki-yhtiöiden pääomistaja Mika Anttonen kuvailee vuoden takaista hankintaansa Talouselämä-lehdessä. Tuolloinen arvosana on "surkea".

– Vierumäen tila oli enemmän kuin sekava. (...) Kun se otettiin haltuun ja sitä alettiin oikeasti katsoa, ei tila ollutkaan huono, vaan surkea, hän kuvaa. Syy tilanteeseen oli Anttosen mukaan se, ettei kokonaisuudella ollut ollut oikeaa isäntää pitkään aikaan.

Energiayhtiö St1:n perustaja ja omistaja osti enemmistön Vierumäki-yhtiöistä Keele-yhtiön nimiin. Toiseksi suurimmaksi osakkeenomistajaksi jäi Jääkiekkosäätiö.

Yhtiöt ovat Vierumäki Country Club (VCC) tytäryhtiöineen, Vierumäen Infra ja Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö. Country Club on ollut tappiollinen useita vuosia peräkkäin. Kannatusyhtiö nousi voitolle viime vuonna.

Hotelli Scandic Vierumäen hotellitoiminnot siirtyivät Vierumäki Country Clubille vuonna 2017.

Anttonen uskoo, että kaikki toiminnat saadaan plussalle ensi vuonna. Kesään mennessä pitäisi valmistua myös Vierumäen uusi strategia.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme