Uutiset

Itä-Hämeen sisältö uudistuu maanantaista alkaen

Ajan tasalla -osasto loppuu, mutta lukijoille pyritään tarjoamaan aiempaa enemmän paikallisia kulttuurijuttuja. Myös kuntauutisointiin satsataan.

Sysmän yhteystoimittaja Sari Asikainen (edessä) ja Hartolan yhteystoimittaja Anna-Kaisa Kallio viimeistelemässä maanantain lehteä. Kuva: Heini Kuusela

Itä-Häme uudistaa sisältöään ensi viikosta alkaen. Kaikkien muutosten keskiössä on lukija, ja etenkin lukijoiden aktivointi, Itä-Hämeen päätoimittaja Ari Viuhko kertoo.

– Haluamme tarjota lukijoille enemmän paikallista sisältöä, päätoimittaja kertoo muutosten taustoista.

Lukijoita on tullut toive etenkin paikallisen kulttuuritoiminnan laajemmasta huomioimisesta.

– Pieni toimitus ei kuitenkaan ehdi joka paikkaan, vaikka mielellämme paikallisesta kulttuurista uutisoimme. Siksi pyydämme, että esimerkiksi ennen näyttelyitä tai muita kulttuuritapahtumia järjestäjät lähettäisivät toimitukseen tapahtuman tiedot ja mahdollisesti myös kuvia uutisointia varten.

Kuvat ja tekstit ovat Viuhkon mukaan tervetulleita myös tapahtuman jälkeen.

Pienille kunnille yhteystoimittajat

Itä-Hämeen lukijat ovat tottuneet lukemaan suurimman osan lehden kulttuuriuutista ajan tasalla -osastolta. Maanantaista lähtien osastoa ei lehdestä kuitenkaan enää löydy. Kulttuuriuutiset siirtyvät uutissivuille, joita on lehdissä siis jatkossa kaksi enemmän.

Menopalsta siirtyy uutissivujen loppuun. Perhe- ja onnitteluilmoitukset sekä maanantaisin julkaistava ristikon ratkaisu löytyvät jatkossa lehden lopun pienten ilmoitusten joukosta. ja kuolinilmoitukset keskitetään lauantain lehtiin.

Itä-Häme vahvistaa myös kuntauutisointia. Vanhaan aluetoimittajamalliin ei siirrytä, mutta pienet kunnat saavat omat yhteystoimittajat, joihin kuntien asukkaat, virkamiehet, luottamushenkilöt kuin yrittäjätkin voivat olla yhteydessä ja kertoa juttuvinkkejä.

Hartolan yhteyshenkilönä toimii Anna-Kaisa Kallio, Joutsan ja Pertunmaan Anna Onali-Ovaska ja Sysmän Sari Asikainen.

– He eivät välttämättä tee kaikkia alueen juttuja, mutta heillä on päävastuu alueiden asioiden seuraamisessa.

Päätoimittaja toivoo, että lukijat vinkkaisivat toimitukselle etenkin henkilöhaastateltavia. Vaikka Heinolalla ei omaa yhteystoimittajaa olekaan, myös heinolalaisten juttuvinkit ovat toimitukselle edelleen tärkeitä – kuten myös iittiläisten.

Alueen ihmiset paremmin näkyville

Lehden henkilöjuttuihin on kuitenkin tulossa muutoksia.

Itä-Häme haluaa jatkossa kertoa enemmän siitä, mitä alueella tehdään ja tapahtuu juuri nyt. Siksi usein taaksepäin katsovat syntymäpäivähaastattelut jäävät uudistuksen myötä historiaan.

– Haluamme tarjota lukijoille juttuja eri-ikäisistä alueemme ihmisistä. Syntymäpäivähaastattelut ovat kattaneet alueen väestöstä vain toisen puolikkaan, päätoimittaja Viuhko perustelee muutosta.

Lukijoiden ääntä pyritään saamaan lehden sivuille entistä useammin myös verkkokyselyillä, jotka ovat keränneet runsaasti vastauksia.

Itä-Hämeen kansalaistoimittajana tunnetun Chiméne Bavardin siirryttyä Etelä-Suomen Sanomien toimittajaksi on jokainen Itä-Hämeen toimittaja ottanut vastuuta ennen kansalaistoimittajalle luontaisesti kuuluneista juttuaiheista.

– Teemme toki juttuvaihtoa ESS:n kanssa, mutta toivottavasti Itä-Hämettä koskevat yhteydenotot tulisivat suoraan meille, Viuhko toivoo.

Ensi viikosta lähtien muuttuvat myös Itä-Hämeen ilmestymispäivät. Uudet ilmestymispäivät ovat maanantai, tiistai, torstai, perjantai ja lauantai.

Itä-Hämeen asiakaspalvelun oli määrä siirtyä kolmen päivä aukioloon tällä viikolla, mutta postilakon vuoksi asiakaspalvelu on ollut avoinna Kirkkokadulla jokaisena arkipäivänä. Kun lakko päättyy, on asiakaspalvelu avoinna tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9–12 ja 13–15.

Juttuvinkit

Ota yhteyttä toimittajiin!

Itä-Hämeellä ei ole nimettyjä aluetoimittajia, mutta levikkialueen pienimmillä kunnilla on jatkossa omat yhteyshenkilöt, joihin lukijat voivat ottaa yhteyttä.

Hartolan yhteyshenkilö on toimittaja Anna-Kaisa Kallio (040 8214 222, anna-kaisa.kallio@itahame.fi).

Joutsan ja Pertunmaan yhteyshenkilö on toimittaja Anna Onali-Ovaska (044 7360 715, anna.onali-ovaska@itahame.fi).

Sysmän yhteyshenkilö on toimittaja Sari Asikainen (044 7360 461, sari.asikainen@itahame.fi).

Juttuvinkin voi lähettää myös sähköpostilla toimitukselle osoitteeseen toimitus@itahame.fi tai tällä lomakkeella .

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme