Uutiset

Kahden työn yhdistäminen ei ole mahdotonta

Pekan Kulma on nyt Nina´s Café & Bar, jonka yrittäjä Niina Tirkkonen tunnetaan toisessakin kahvilassa.

Niina Tirkkonen halusi kokeilla itsenäistä yrittäjyyttä. Hän on tyytyväinen kahvila-ravintolan uuteen ilmeeseen ja värimaailmaan. Kuva: Anna-Kaisa Kallio

Heinolassa Pekan Kulmana pitkään tunnettu kahvila-ravintola on vaihtanut omistajaa ja nimeä. Nina’s Café & Barin yrittäjä Niina Tirkkonen on monelle heinolalaiselle ennestään tuttu, sillä hänet tapaa usein myös Eevan Herkkujen tiskin takaa.

Hän on työskennellyt yrityksen kahvilavastaavana reilun vuoden verran, mutta hän tahtoi kokeilla myös itsenäistä yrittäjyyttä. Esimerkkiä hän on saanut omalta äidiltään, joka työskenteli pitkään yrittäjänä.

Kahden työn yhdistäminen on Tirkkosen mukaan haastavaa, muttei mahdotonta.

– Teen pitkiä työpäiviä, mutta pyrin pitämään yhden vapaapäivän viikossa. Minulla on ollut joustavia työkavereita ja työntekijöitä, mikä on helpottanut paljon omaa työtäni. On myös hyvä asia, että pääsen vaihtamaan ajatuksia ja ideoita kollegojen kanssa molemmissa paikoissa, hän sanoo.

Teen pitkiä työpäiviä, mutta pyrin pitämään yhden vapaapäivän viikossa. Yrittäjä Niina Tirkkonen

Omia ideoita toteuttamaan

Tirkkonen kertoo kiinnostuneensa Pekan Kulman jatkamisesta, koska hän näki yrityksessä paljon hyvää ja kehittämisen arvoista. Hän teetti aivan ensimmäiseksi pintaremontin, jossa pääsi heti toteuttamaan omia ideoitaan. Kahvila-ravintolan lattiat uusittiin ja seinät maalattiin. Vanha vitriini sai väistyä ja väliseinä poistettiin, jolloin tilasta tuli aiempaa avarampi.

– Värit ovat nyt enemmän minun näköiseni, ja myös moni asiakas on kehunut uutta ilmettä, hän iloitsee.

Uudistuneesta kahvila-ravintolasta saa nyt myös keittolounaita. Tulevaisuudessa ruokalistalta voi valita myös pizzoja tai korissa tarjoiltavia lounasannoksia. Tuoreet pullat tulevat Tirkkosen toisen työnantajan leipomosta. Yritys tarjoaa myös suutarin palveluja.

Yksi yrityksen vahvuus on Tirkkosen mukaan kahvila-ravintolan sijainti Laaksokadun ja Rajakadun kulmassa.

– Suurin osa kävijöistä on lähiympäristön asukkaita. Emme ole myöskään liian lähellä keskustaa, jossa on useampia kahviloita. Viimekesäinen Savontien remontti ei tuntunut täällä lainkaan, hän kertoo.

Anna-Kaisa Kallio
anna-kaisa.kallio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme