Uutiset

Harakka hyppii kotkien silmille

Lumi saapui Kuusamoon etuajassa. Marraskuun alussa Heinola kärvisteli sateiden keskellä, mutta Lapin rajoilla kahlattiin pikkupakkasessa kymmenien senttien syvyisessä lumessa. Kynttiläkuusia koristi tykkylumi ja maisemat olivat kuin sydäntalvella.

Keli oli luontokuvausta ajatellen maisemallisesti otollinen. Ainoa kuvaajaa varjostava seikka oli se, ettei lähelle horisonttia vajonnut aurinko kurkistellut pilvien lomasta.

Joka tapauksessa päivä kuvauskojussa Oulangan kansallispuiston liepeillä maksoi parikilometrisen ylämäkijotoksen korkojen kanssa. Kuvaustyöskentelyn alku venyi talvisen puolituntisen liikuntasuorituksen perään, sillä hikisen kuvaajan mukanaan tuoman kosteuden poisto pienestä ja ahtaasta kuvauskojusta vei oman aikansa.

Tiuhaan ikkunoita pyyhkimällä näkymät ulos pysyivät kohtalaisina, ja kuvaaja pääsi nautiskelemaan kuukkeleiden, närhien, palokärkien, käpy- ja harmaapäätikkojen sekä viiden eri tiaislajin aamutoimista. Oulankalaisen kojun edessä esittäytyi iso osa kuusamolaisesta kaamoslinnustosta.

Lopulta kuvaajan ja harakan odotus palkittiin kun pääosan esittäjä, nälkäinen koiraskotka saapui ketulle aterioimaan.

Harakka rasvalounaalla

Tähän linnustoon kuuluvat myös itseoikeutettuina korpit ja harakat sekä lintu, jonka vuoksi kuvauskojut on vaaran laelle raahattu, maakotka.

Kotkan kuvauspaikat eroavat karhukuvauksiin valjastetuista mestoista siinä, että korpit eivät parveile suurina ryhminä kotkakojuilla. Tuo mustanpuhuva lintu lehahtaa Oulangassakin paikalle harvalukuisena vasta kotkien kanssa.

Harakka sen sijaan puuttuu karhukojujen tienoilta, mutta kotkakojujen ääreltä niitä löytää.

Itse asiassa harakan edesottamusten seuraaminen oli erittäin viihdyttävää. Tämäkin kuvauspäivä olisi ollut tylsempi ilman pitkäpyrstön yrityksiä hyödyntää tikkoja varten kelon koloon tungettuja rasvapaloja.

Siinä lumi pöllysi kun harakan siivet matkivat kolibria, ja iso lintu yritti saada makupaloja irti jäisestä ihrasta. Kotkia varten läheiselle kumpareelle raahattu ketunraatokaan ei harakan aamupalaksi kelvannut, sillä jäinen ruho oli linnun nokalle liian kova pala purtavaksi.

Talvisen iltapäivän tapahtumat saivat kuvaajan mietiskelemään kumpi, kuvaaja vai harakka, odotti kotkien saapumista innokkaammin.

Kotkat saapuivat

Lopulta kuvaajan ja harakan odotus palkittiin kun pääosan esittäjä, nälkäinen koiraskotka saapui ketulle aterioimaan. Samalla harakat unohtivat kelopuun ihrat ja lehahtivat kotkan seuraksi ketun raadolle kyttäämään kotkan irti repimiä ketunpalasia.

Ja siitähän kotka ei pitänyt. Kotkaherra antoi harakoille huutia tämän tästä, mutta joka kerta pitkäpyrstö palasi ja kerta kerran jälkeen aina vaan lähemmäksi aterioivaa kotkaa.

Joka kerta, kun harakka sai nokkaansa kotkan ketusta irti repimän makupalan, se poistui takavasemmalle vapaaehtoisesti, mutta palasi hetken päästä härnäämään kotkaa.

Tuli väkisinkin mieleen, kiusaako harakka kotkaa härnäämisen ilosta vai ihan vain nälän pakottamana.

Marraskuinen kuvaussessio selvitti myös kotkapariskunnan keskinäisen nokkimisjärjestyksen.

Koiraskotka saapui paikalle ensimmäisenä naaraan seuratessa muutaman hetken päästä. Läheisen männyn latvasta tilannetta tarkkaillut naaras antoi herran ruokailla tunnin verran ennen kuin lehahti haaskalle koiraan kaveriksi.

Naaras vartioi puolisonsa ateriointia siihen asti, kun koiras sai tarpeekseen ja lensi vuorostaan tarkkailuhommiin männyn oksalle. Ruokailijan vaihtuminen ei kuitenkaan helpottanut harakoiden aterioimista, sillä myös naaras piti huolen siitä, etteivät häiriköt voineet rentoutua.

Tuomo Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme