Uutiset

Nelostien remontin takaraja häämöttää – suunnitelmat raukeavat ja valmistelu alkaa alusta, jos Hartolan ja Oravakiven väliä ei aleta korjata kahden vuoden sisällä

Kansanedustaja Jari Ronkainen, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra, Joutsan kunnanjohtaja Harri Nissinen ja Päjiät-Hämeen maakuntaliiton johtaja Laura Leppänen kokoontuivat maanantaina Hartolan kunnantalolla ja lähtivät pikkubussilla tutustumaan Nelostien pullonkaulaan eli Hartola-Oravakivi-väliin. Kuva: Anna Onali-Ovaska

Nelostien remontti välillä Hartola-Oravakivi lykkääntyy kauas tulevaisuuteen, jos hanketta ei aloiteta vuoden 2021 loppuun mennessä. Silloin vanhenee tieosuudelle tehty tiesuunnitelma. Jos näin pääsee käymään, kaikki tähän asti tehdyt suunnitelmat raukeavat ja hankkeen valmistelu täytyy aloittaa alusta.

– Se tarkoittaisi uusien yleis- ja tiesuunnitelmien laatimista valituksineen. Kyseessä olisi monen vuoden prosessi, toteaa liikennejohtaja Tuovi Päiviö Uudenmaan ely-keskuksesta.

Rahoituksen saamisella on kiire

Päiviö oli maanantaina esittelemässä Nelostien perusparannushanketta kansanedustajille Hartolan kunnanvirastolla. Paikalla olivat Jari Ronkainen (ps.), Johannes Koskinen (sd.) ja Hilkka Kemppi (kesk.). Heistä Ronkainen kuuluu työryhmään, joka valmistelee valtakunnallista liikennejärjestelysuunnitelmaa.

Koska Hartolan tiesuunnitelma on voimassa enää kaksi vuotta, alkaa rahoituksen saamisella olla kiire. Remontin budjetti on lähes 25 miljoonaa euroa, minkä takia se on hoidettava niin kutsuttuna erillisrahoituksen hankkeena.

Toisin sanoen ely-keskus ei voi viedä hanketta eteenpäin omalla rahoituksellaan, vaan eduskunnan on osoitettava hankkeelle erillinen määräraha.

Hankkeen jakamista osiin selvitetään

Johannes Koskisen mukaan eduskunnassa on keskusteltu ponsiesityksestä.

– Ponsiesityksellä vaadittaisiin, että vanhenemassa olevat tiesuunnitelmat on otettava kiireellisesti käsittelyyn. Yksittäisten hankkeiden nimeäminen on mahdollista, Koskinen kertoo.

Nelostien remontti on yksi Uudenmaan ely-keskuksen kärkihankkeista. Siksi jumissa olevasta tilanteesta on vedetty ely-keskuksessa omat johtopäätökset.

– Olemme aloittaneet varotoimenpiteenä vaiheistusselvityksen. Sen avulla hanke on mahdollista jakaa pienempiin osiin, jolloin rahoituksen saaminen on helpompaa. Tiesuunnitelma pysyy lainvoimaisena, jos hanketta lähdetään viemään eteenpäin edes pienenä osana, Tuovi Päiviö totesi.

Päijät-Hämeen maakuntaliiton johtajan Laura Leppäsen mukaan kyseessä on tärkein liikennehanke koko Päijät-Hämeessä.

– Rahoituksessa tyyli on vapaa, pääasia että hanke lähtee liikkeelle, hän lausuu.

Liittymien uusiminen on vielä epäselvää

Hartolan liittymät ovat jääneet Hartola-Oravakivi-remontin ulkopuolelle. Maanantain tilaisuudessa ely-keskuksesta heitettiin ilmoille kysymys lähinnä kansanedustajien suuntaan: voisiko kolme liittymää sisällyttää Nelostien hankkeeseen?

Koitintien, Keskustien pohjoisen liittymän ja Vuorenkyläntien liittymät pitäisi saada kanavoitua eli tehtyä kääntyvälle liikenteelle omat väistöliittymät molemmista suunnista tultaessa. Risteysalueiden perusparannuksen hintalappu on noin miljoona euroa.

– Hartolan pääliittymään kohdistuu eniten paineita. Siihen tarvitaan nähdäksemme eritasoliittymä. Mutta tämä kannattaa ratkaista omana kokonaisuutenaan, koska se ei ehdi Nelostien aikatauluun, Tuovi Päiviö arvioi.

Muualla Nelostiellä standardi on ihan erilainen kuin Hartolassa

Aamun tietoiskun jälkeen paikalle saapuneet hyppäävät pikkubussin kyytiin. Bussin ikkunasta he näkevät konkreettisesti, mistä 2,7 kilometrin pituinen uusi tiekäytävä sukeltaisi harjulle ja minne ohituskaistat on tarkoitus rakentaa. Tien mutkaisuus, mäkisyys ja kapeus eivät tunnu yllättävän ketään mukana olijaa.

Ely-keskuksen projektipäällikkö Anna Elf toteaa bussissa, että tie jota nyt ajamme on jäänyt huomattavasti jälkeen muusta Nelostiestä.

– Ydintehtävä on saada Hartola-Oravakivi-väli samaan standardiin muun Nelostien kanssa. Muiden tieosuuksien kohdalla suunnittelemme, miten tie palvelee liikennettä 20 vuoden päästä. Täällä Hartolassa se ei palvele vielä edes nykyistä liikennettä, Elf vertasi.

Nelostien remontti

Takana lähes kymmenen vuoden valituskierre

Nelostien remontin suunnittelu Hartolan ja Oravakiven välillä aloitettiin vuonna 2004.

Tiesuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2009, mutta siitä valitettiin oikeuteen.

Lähes kymmenen vuoden valituskierteen jälkeen Korkein hallinto-oikeus antoi 7.2.2018 ratkaisun, jonka mukaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös pysyy voimassa ja tien saa rakentaa pohjavesialueelle.

Kyseessä on 12 kilometrin tieosuus, josta 2,7 kilometriä rakennetaan uuteen tiekäytävään. Uusi tiekäytävä tulee harjuluontoon Muikunlahden ja Kettuvuoren välille.

Hankkeen budjetti on 25 miljoonaa euroa. Eduskunta ei ole vielä myöntänyt hankkeelle rahoitusta. Jos sitä ei saada vuoteen 2021 mennessä, suunnitelmat raukeavat ja valmistelu on aloitettava alusta.

Lähde: Uudenmaan ely-keskus.
Anna Onali-Ovaska
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme