Uutiset

Palvelukylä Leppälä vihittiin käyttöön Pertunmaalla

Puolet palvelukylän uusista rivitaloasunnoista on vielä vapaana. Palvelukylän päiväkeskuskusta koristavat käsin kudotut taidetekstiilit.

Pertunmaan Tukikoti ry tilasi Leppälän päiväkeskuksen käsin kudotut taidetekstiilit pertunmaalaiselta Salla Wahlmanilta. Kuva: Sari Asikainen

Pertunmaalla vietettiin eilen sunnuntaina Pertunmaan Tukikoti ry:n rakennuttaman Leppälän palvelukylän vihkiäisiä.

Viisi palvelukylän kahdestatoista uudesta rivitaloasunnosta on jo varattu, ja vuodenvaihteen jälkeen päiväkeskus Jokituvan vammaisten ja ikäihmisten päivätoiminta siirtyy palvelukylän päiväkeskukseen.

Palvelukylästä vuokrataan asuntoja sekä kotihoitoa tarvitseville että itsenäisesti pärjääville ihmisille. Rivitaloasuntojen ja päiväkeskuksen lisäksi palvelukylään valmistuivat yhteiskäyttösauna ja kotihoidon toimistotilat.

Noin 2,3 miljoonan euron hanke on budjetiltaan yksi viime vuosien suurimmista Pertunmaalla. Summasta reilut 440 000 euroa tuli Tuovi Rinteen perinnöstä.

Suomesta on tehtävä lapsi- ja senioriystävällisempi maa. Ministeri Jari Leppä (kesk.)

Tukikoti ry:n toiminnassa pitkään mukana ollut kunnanvaltuutettu Risto Salminen (kesk.) löysi kohteen vielä käyttämättä oleville perintövaroille.

– Voisiko loput perintörahat käyttää Rinnehovin kunnostamiseen ja nykyaikaistamiseen, Salminen kysyi viitaten Leppälän läheisyydessä sijaitsevaan tehostetun palveluasumisen yksikköön.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Annukka Räisänen (kesk.) toivoo, että palvelukylästä voisi tulla sukupolvien kohtaamispaikka.

– Päiväkoti sijaitsee lähellä. Olisi hienoa, jos täällä voisi järjestää yhteisiä tilaisuuksia.

Pääurakoitsijana hankkeessa toimineen Insinöörityö Hentisen Ilkka Hentinen iloitsee siitä, että urakka valmistui liki täysin itähämäläisin voimin. Hentisen mukaan työt sujuivat muutamista yllätyksistä huolimatta hyvässä hengessä.

Toimitusministeriön maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) vieraili tilaisuuden juhlapuhujana. Kuva: Sari Asikainen

Leppä: Suomesta senioriystävällisempi maa

Toimitusministeriön maa- ja metsätalousministeri, pertunmaalainen Jari Leppä (kesk.) muistutti juhlapuheessaan, että uuden hallituksen tärkeimpiä tehtäviä on säätää laki vanhuspalveluiden hoitajamitoituksesta ja saada sote-uudistus maaliin. Myös osaavan työvoiman saatavuudesta on huolehdittava kouluttamalla uusia hoitajia.

Arvokkaan vanhuuden turvaamiseksi tarvitaan Lepän mielestä paitsi lakipapereita, myös asenteiden vallankumous.

– Suomesta on tehtävä lapsi- ja senioriystävällisempi maa. Lapsiperheet ja ikäihmiset ovat muuta kuin yhteiskunnallinen ongelma, joka pitää ratkaista.

Pehmeyttä päiväkeskuksen tiloihin tuovat pertunmaalaisen Salla Wahlmanin taidetekstiilit.

Wahlman halusi seinä- ja ikkunatekstiileillään kunnioittaa aiempien sukupolvien kädentaitoja. Yksi materiaaleista on silkkiä muistuttava muuntokuitu silla, jota valmistettiin sotien jälkeen havupuusta.

– Teoksissa on myös käytetty kuvioita vanhoista käsitöistä, aiemmin satoja käsityönä tehtyjen kodintekstiilien malleja tutkinut ja tallentanut Wahlman kertoo.

Hän toivoo tekstiilien tuovan iloa tilojen käyttäjille.

– Niistä voi ehkä löytää jotain tuttua eletystä elämästä.

Leppälän palvelukylän avoimet ovet perjantaina 13. joulukuuta kello 13–18.

Sari Asikainen
sari.asikainen@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme