Uutiset

Virtaa riittää muiden auttamiseen – Leena Railimo-Saares on ollut jo 40 vuotta mukana kriisityössä katastrofien keskellä

Leena Railimo-Saares esittää sairaanhoitaja Kim Ngoville kysymyksiä Tipon terveysaseman toiminnasta. Kuva: Sara Pihlaja

Tipon terveysasema keskisessä Kambodzhassa. Sairaanhoidon opettaja Leena Railimo-Saareksen, 75, harjaantunut katse löytää heti seitsemän hengen joukosta sen yhden ja ainoan sairaanhoitajan.

Ilman yhteistä kieltäkin ymmärrys Railimo-Saareksen ja Kim Ngovin, 24, välillä syntyy heti.

– Nurse Power, Railimo-Saares selittää.

Terveysaseman alueella asuu noin 12 000 ihmistä ja se on periaatteessa auki vuorokauden kaikkina tunteina.

Tulkin avulla tulee selkoa myös tärkeisiin kysymyksiin:

Onko terveyskeskuksessa lääkäriä ollenkaan? Ei ole.

Kuinka monta synnytystä vuodessa on? Noin 120.

Paljonko vauvat painavat syntyessään? Juuri tänään vastasyntynyt painoi 3 500 grammaa.

Mitkä ovat yleisimmät syyt hakeutua terveyskeskukseen? Vilustuminen, kuume, vatsataudit.

Nurse Power, sanovat Kim Ngov ja Leena Railimo-Saares. Vaatimattomalla terveysasemalla ei suuria operaatioita tehdä, mutta ihmisiä autetaan niin paljon kuin se on mahdollista. Kuva: Sara Pihlaja

Vaatimattomalla terveysasemalla ei suuria operaatioita tehdä. Lääkevarastokin koostuu muutamista purkeista kipulääke parasetamolia ja erimerkkisiä antibiootteja, joista joidenkin käyttö Suomessa on kielletty kokonaan.

Terveysasemalta potilaat neuvotaan vakavammissa tapauksissa alueen sairaalaan. Harvoin he kuitenkaan menevät, sillä potilaan pitäisi hankkia kuljetus itse. Se on hankalaa ja kallista.

Nytkin vierailumme aikana sairaalasta kotiutetaan potilaita, jotka hyppäävät tippapullon kanssa mopon kyytiin tai jopa kuskin paikalle.

Köyhyys ja puute näkyvät kaikkialla, mutta se ei enää hätkäytä Leena Railimo-Saaresta. Hän on kiertänyt maailmaa Punaisen Ristin avustustyöntekijänä 40 vuotta ja sen aikana kaikki ihmiselämän onnettomuudet ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuiksi.

– Köyhyys on köyhyyttä ja sitä on kaikkialla, en osaa sitä kauheasti kauhistella. Joku voi pitää tätä asennetta kylmyytenä, mutta ei se sitäkään ole. Jos on liian herkkä, ei voisi edes työskennellä ihmisten parissa kriisien keskellä.

Maailmalla Railimo-Saares on oppinut, että elämä voi olla hyvää köyhyydestä huolimatta.

– Vaikka meidän silmissämme näyttää köyhältä, täällä ihmisillä on kuitenkin katto pään päällä ja perhettä ja sukua ympärillä. Elämä voi olla ihan hyvää puutteista huolimatta, hän sanoo.

Joskus kokeneellakin tilanne menee silti tunteisiin.

– Pahinta on nähdä lapsia ja äidin murhetta, kun perheellä ei ole tietoakaan siitä, mistä seuraavana päivänä saa ruokaa.

Railimo-Saares muistuttaa, ettei mitään muutosta saada nopeasti aikaan vaan pitkäjänteisellä työllä tilanne kohenee pikkuhiljaa.

– Kambodzhassa tuntuu, että kehitystä on tapahtunut todella nopeasti. Täällä näkyy aasialainen yritteliäisyys, ihmisillä on todella halu päästä eteenpäin.

– Missä vain on pienikin mahdollisuus, niin sinne syntyy heti katukauppaa tai muuta pientä toimintaa. Kaikki haluavat nyt päästä eteenpäin elämässään.

40 vuotta sitten kaikki oli toisin. Diktaattori Pol Potin ja punakhmerien hirmuvalta 1975–1979 syöksi Kambodzhan köyhimpien kehitysmaiden joukkoon.

Kambodzha on Railimo-Saarekselle tärkeä maa, sillä sinne osui myös hänen ensimmäinen tehtävänsä Punaisen Ristin työntekijänä punakhmereille tarkoitetulla pakolaisleirillä 1979.

– Leiri oli hyvin vartioitu, sillä se oli tarkoitettu vietnamilaisia pakeneville punakhmereille. Suurin osa heistä oli kuitenkin tavallisia kambodzhalaisia, joilla ei ollut juuri mitään tekemistä punakhmerien ideologian tai hallinnon kanssa.

Leirillä oli myös sellaisia kambodzhalaisia, jotka olivat kyenneet pitämään kielitaitonsa salassa. Pol Potin aikana vieraiden kielten osaaminen oli syy teloittaa ihminen.

Leiriläiset kertoivat tapahtumista, joista koko muu maailma ei tiennyt vielä silloin mitään.

– Koko Kambodzha oli hyvin suljettu, eikä hirmuhallinnon tuhotöistä tiedetty maan ulkopuolella mitään. Kauheudet alkoivat vasta paljastua pikkuhiljaa.

Leena Railimo-Saareksen ensimmäinen työtehtävä Punaisen Ristin matkassa oli 40 vuotta sitten pakolaisleirillä Kambodzhan ja Thaimaan rajalla. Nyt hän palasi katsomaan, miltä maassa näyttää. Kummityttö Srey Na toivotti tervetulleeksi. Kuva: Sara Pihlaja

Heinolassa nykyisin asuva Leena Railimo-Saares ei ole oikein koskaan osannut lomailla vaan mieluummin tehnyt työkeikkoja ulkomaille vielä eläkkeellä olleessankin. Kesälomaa on kyllä ollut, mutta sekin on tullut vietettyä joko pakolaisleirin terveysklinikalla tai Kongossa ebolan vastaisessa työssä.

Railimo-Saares kertoo mielellään matkoistaan kouluissa ja eri yhdistyksissä.

Kriisityön lisäksi tärkeää on nähdä, mitä kriisin jälkeen tapahtuu. Siksi Railimo-Saareksella on ollut kummilapsia kehitysmaissa jo 1980-luvulta lähtien, tällä hetkellä World Visionin kautta Ugandassa ja Kambodzhassa.

Kummijärjestön kautta mahdollistui myös matka Kambodzhaan.

– Pidän kummilapsitoiminnasta. Pitkäkestoinen kummius vie avun perille ja auttaa koko yhteisöä. Se antaa hyvää vastapainoa lyhytkestoiselle kriisityölle. Kriisien keskellä ja jälkeen jää usein kaipaamaan tietoa siitä, mitä jatkossa tapahtui.

Kriisityötä Railimo-Saares ei aio jättää niin kauan kuin virtaa riittää ja perhetilanne matkat sallii.

– Olemme muuttaneet mieheni kanssa muutama vuosi sitten Heinolaan ja viihdymme täällä erittäin hyvin. Mutta sitten kun kutsu tulee, katsotaan aina uudelleen.

Pyyntöjä Punaiselta Ristiltä tulee varsinkin paikkoihin, joissa tarvitaan ranskan kieltä.

Railimo-Saares jaksaakin muistuttaa nuoria kielitaidon merkityksestä.

– Ranskan kielen taito on usein ollut minulle portti mielenkiintoisiin paikkoihin.

Kenen henkilöhaastattelun sinä haluaisit lukea? Ehdota meille haastateltavaa osoitteeseen teema@ess.fi

Kuka?

Leena Railimo-Saares

Leena Railimo-Saares, 75, on eläkkeellä oleva sairaanhoitaja ja sairaanhoidon opettaja.

Asuu Heinolassa lapsuuden kotitalossaan. Käynyt koulut Heinolassa.

Kiertänyt Punaisen Ristin avustustyöntekijänä maailmaa 40 vuotta.

Ollut muun muassa Mauritaniassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Sudanissa ja Guineassa. Haitissa Railimo-Saares oli useaan otteeseen vuosien 2008–2012 aikana.

Viimeksi vuosi sitten Kongossa opettamassa ebolan ennaltaehkäisyä.

Opiskelee Jyränkölässä espanjaa dementian karkoittamiseksi.

Harrastaa liikuntaa ja purjeveneilyä.

Tarja Koljonen
tarja.koljonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat