Uutiset

Peruspalvelut uusiksi: hyvinvointiyhtymä haluaa perustaa yrityksen yksityisen toimijan kanssa – yritys voisi aloittaa ensi vuonna, henkilöstö siirtyisi vanhoina työntekijöinä

Isolla muutoksella tavoitellaan parannusta peruspalveluihin: hoitoon pitäisi päästä seitsemässä päivässä. Käyttöön tulisi nopeasti myös uusia digipalveluita.

Jos yhteisyritys syntyy, henkilöstö siirtyisi sen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kuva: Johanna Erjonsalo

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä haluaisi järjestää peruspalveluiden tuotannon uusiksi. Yhtymän johto esittää hallitukselle ensi maanantain kokouksessa, että yhtymä perustaa yksityisen terveydenhuoltoalan toimijan kanssa yhteisyrityksen vastaamaan peruspalveluiden tuottamisesta.

Aluksi eli ensi vuoden alusta lähtien yhteisyritys ottaisi vastuulleen Lahden, Nastolan ja Kärkölän sote-keskukset. Yhteisyritys tuottaisi lääkärin ja sairaanhoitajan ja suun terveydenhuollon palvelut, perustasoiset mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä fysioterapeutin palveluita. Alkuvaiheessa yhteisyritys palvelisi 124 000 asukkaan väestöä.

Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Iitin, Myrskylän, Orimattilan, Padasjoen ja Pukkilan sote-keskukset siirtyisivät yhteisyrityksen tuotantovastuulle vuoden 2022 loppuun mennessä. Tällä hetkellä hyvinvointiyhtymän 12:sta kunnasta Heinola ja Sysmä vastaavat itse peruspalveluistaan.

Erikoissairaanhoito säilyisi kuntayhtymän itse tuottamana palveluna.

Uudenlaista mallia perustellaan sillä, että näin palvelut turvattaisiin paremmin: pääsyä kiireettömään hoitoon seitsemässä päivässä alettaisiin valmistella välittömästi. Seitsemän päivän tavoite on myös nykyhallituksen ohjelmassa.

Yhteisyrityksessä voitaisiin myös hyödyntää yksityisen toimijan digitaalisia palveluja: näin digipalvelut saataisiin nopeasti käyttöön.

Erilaisista vaihtoehdoista yhteisyritys on yhtymän mukaan tarkoituksenmukaisin keino saavuttaa tavoitteet. Muut vaihtoehdot eli nykymallilla jatkaminen, palveluiden nykyistä laajempi ulkoistaminen tai palveluiden kotiuttaminen eivät olisi yhtä hyviä.

Tällä hetkellä ulkoistettuna ovat esimerkiksi keskustan lähiklinikka ja eteläisen alueen eli Launeen lähiklinikka, mutta sopimukset ovat katkolla tänä vuonna.

"Uraauurtava malli"

Yhtymä omistaisi yhteisyrityksestä vähemmistön ja yksityinen toimija enemmistön (vähintään 51 prosenttia). Yhtymällä säilyisi määräysvalta siihen, mistä yhteisyritys hankkii asiakkailleen kuvantamis- ja laboratorio- sekä muut tukipalvelut.

Sosiaali- ja terveyskeskuspalveluita ei tuoteta vastaavan yhteisyrityksen kautta Suomessa missään muualla tässä laajuudessa, joten toimintamalli olisi uraauurtava.

Palveluita tuottava henkilöstö siirtyisi perustettavan yrityksen palvelukseen liikkeenluovutuksella niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. Yhtymän tiedotteen mukaan ammattilaisten työnjaossa tehtäisiin merkittäviä muutoksia.

Jos yhtymän hallitus tekee periaatepäätöksen ensi maanantaina, valmistelut käynnistyvät. Lopulliset tarjouspyynnöt lähtisivät tarjoajille viikolla 21 ja mallin käyttöönotosta syntyisi päätös vasta alkukesästä.

Lue myös: Lahden palvelutorilla voi hoitaa monta asiaa yhdellä kertaa – ja jutella poliisin kanssa
 
Terhi Säynäjärvi
terhi.saynajarvi@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat