Uutiset

Vuohelan Herkun toimitusjohtaja Pirkko Hämäläinen luopuu elämäntyöstään: "Pitää olla realisti, kilpailu koettelee"

Vuohelan Herkun perustaja Pirkko Hämäläinen on ollut gluteenittomien tuotteiden kehittämisen edelläkävijä Suomessa. Nyt on kuitenkin tullut aika päästää irti. Hämäläisen elämäntyö jatkuu toisessa perheyhtiössä.

Vuohelan Herkun toimitusjohtaja Pirkko Hämäläinen ja Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström poimivat kyytiin porkkanasämpylöitä Vuohelan Herkun toimitiloissa Lahdessa perjantaina. "Fazer pystyy toimittamaan tuotteita koko maahan, mikä on iso etu tähdätessämme kasvuun näillä markkinoilla", Hellström sanoo. Kuva: Mirja Hussain

Fazer ilmoitti perjantaina ostavansa Vuohelan Herkun leipomo- ja myllyliiketoiminnot.

Vuohelan Herkun toimitusjohtaja Pirkko Hämäläinen kertoo, että myyntipäätöksen taustalla on varmistaa Vuohelan Herkun jatkuvuus ja elämäntyön jatkuminen. Myös kilpailutilanne on kiristynyt. Hämäläisen mukaan toimijoita tulee koko ajan lisää.

– Olen kovin iloinen, että minulle tarjoutui tällainen mahdollisuus ja elämäntyöni gluteenittomien tuotteiden kehittäjänä saa jatkoa toisessa suomalaisessa perheyhtiössä. Kaupan myötä Vuohelan Herkun leipomo- ja myllyliiketoiminta kehittyvät ja kasvavat sekä suomalaiset saavat entistä enemmän laadukkaita gluteenittomia tuotteita ruokapöytiinsä.

Hämäläinen kokee erityisen tärkeäksi Vuohelan Herkun ja Fazerin yhteisen arvomaailman. Tuotteiden korkealuokkaisuus, laatu ja kotimaisuus ovat molemmille yrityksille tärkeitä.

– Muutos markkinoilla on jo tapahtunut ja vauhdittuu koko ajan. Yrityksen myynnillä haetaan jatkuvuutta. Meillä on ollut jonkin verran haasteellista, vaikkei se ehkä ole ulospäin näkynyt. Olemme kuitenkin pienyritys, olemme aina olleet, Hämäläinen sanoo.

Hän lisää, ettei myyntipäätös ollut suinkaan helppo. Sen kuulee myös Hämäläisen äänestä, kun hän puhuu asiasta. Vuohelan Herkku on perheyritys, ja Hämäläinen on pyörittänyt sitä alusta pitäen itse.

– Olen ollut edelläkävijä, luomassa markkinoita gluteenittomille tuoretuotteille Suomessa. Vuohelan Herkku on minun elämäntyöni. Mutta pitää olla realisti. Kilpailu koettelee.

"Työntekijämme näkevät ison talon edut"

Vuohelan Herkku työllistää noin 80 henkeä. Vuohelan Herkun leipomo- ja myllyliiketoiminnassa toimivat työntekijät siirtyvät Fazerin palvelukseen. Hartolassa sijaitsevassa kahvilaravintola La Karde Mummassa toimiva henkilökunta ei siirry Fazerille vaan se jatkaa toimintaansa kuten ennenkin.   

Lue myös: Päijät-Hämeen Vuoden yrittäjä on Vuohelan Herkun Pirkko Hämäläinen
 

Hämäläinen sanoo, että henkilökunta on ottanut uutisen vastaan hyvin ja rauhallisesti.

– Fazer on Lahdessa iso työnantaja, ja sillä on leipomoalalla hyvä maine. Työntekijämme näkevät ison talon edut ja ovat iloisia siitä, että kotimainen omistajuus jatkuu ja tuotteitamme kehitetään edelleen. Se, että Fazer ostaa Vuohelan Herkun, on positiivinen asia yrityksen ja gluteenittomien tuotteiden saatavuuden kannalta. Kauppa tehdään hyvillä mielin.

Hämäläiselle jää yrityskaupan jälkeen edelleen La Kar de Mumma -kahvila pyöritettäväksi. Kahvila työllistää kymmenisen henkeä.

– Siellä pääsen edelleen tekemään kaikenlaista. Eläkepäivät eivät ole todellakaan vielä edessä!

Tulos on ollut tasaisessa kasvussa

Vuohelan Herkku muutti 2017 Hartolasta Lahteen uusiin toimitiloihin Jokimaalle. Hämäläinen kommentoi tuolloin ESS:n haastattelussa, että ”Olemme kasvuhaluinen yritys ja tähtäämme Suomen ykkösaseman lisäksi myös vientiin”. Tuotanto uusissa tiloissa käynnistyi 2018.

Noin 6000 neliön tiloihin siirryttiin, koska Hartolassa ”seinät tulivat vastaan”, kuten Hämäläinen asian ilmaisee. Hän sanoo nyt, että moni piti häntä ehkä hulluna, kun hän päätti tehdä ison investoinnin. Sen suuruus oli 6-7 miljoonan euron luokkaa.

– Yrittäjänä pitää olla uskallusta tehdä valintoja. Kaikkea ei voi tehdä, mutta koko ajan pitää päätä käännellä, että pysyy kehityksessä mukana. En osannut ajatella, että joutuisin vielä karsimaan jotain. Siihen kasvetaan, mutta oma rajallisuus on pakko myöntää, Hämäläinen sanoo.

Lue myös: Lahden myllylle palkataan reilut 20 henkilöä lisää, kun Fazer kasvaa Pohjoismaiden suurimmaksi kauramylläriksi
 

Vuohelan Herkun tulos on ollut viime vuodet tasaisessa kasvussa ja henkilöstöäkin on palkattu lisää. Liikevaihto vuonna 2018 oli 8,6 miljoonaa euroa ja liiketulos 284 000 euroa.

Kaikki yrityksen tuotteet ovat gluteenittomia, ja Vuohelan Herkku on ollut yksi alan edelläkävijöitä Suomessa. Gluteenittomat tuotteet edustavat noin 3 prosenttia koko Suomen leipomomarkkinasta. Markkinan ennustetaan kasvavan merkittävästi tulevina vuosina.

– Vuohelan Herkun hankinta vahvistaa Fazerin asemaa Suomen johtavana leipomona. Kaupan myötä Fazerista tulee myös gluteenittomien leipomotuotteiden markkinajohtaja Suomessa. Tulemme uudistamaan Vuohelan Herkun tuoteportfoliota ja tuomaan sen osaksi Fazerin gluteenittomien tuotteiden valikoimaa, sanoo Christoph Vitzthum, Fazer-konsernin toimitusjohtaja tiedotteessa.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat