Uutiset

Nuorten omassa tilassa puhutaan kaikesta kengistä päivän politiikkaan

Nuoret toivovat, että Lyseonmäen koululla avattu Breikki jatkaa toimintaansa.

Minna Järvisen ja Hanna Hakulisen kanssa voi pelata vaikka lautapelejä. Lahja Kinnunen, Janni Pirinen ja Jenni Taajaranta viihtyvät Breikissä usein. Kuva: Heini Kuusela

Lyseonmäen koululle avattiin joulukuussa nuortentila Breikki, joka tarjoaa koulupäivän aikana nimensä mukaisesti mahdollisuuden hetken hengähdykseen, breikkiin.

Koulunuorisotyöntekijä Hanna Hakulinen kertoo, että ajatus tilasta lähti liikkeelle koulun halusta panostaa koululla tehtävään nuorisotyöhön.

– Koululla laitettiin auki kokopäiväisen nuorisotyöntekijän paikka. Tultuani valituksi siihen hahmottelin ja esittelin tilan ajatuksen ja toiminnan rungon.

Sopiva tila löytyi ensimmäisestä kerroksesta. Erilaista rojua täynnä ollut huone tuunattiin kuntoon nuorten toiveiden mukaisesti. Hakulinen huomauttaa, että nuoria on haluttu osallistaa Breikin toiminnassa alusta asti.

Monille on tärkeintä, että on tällainen tila, jonne voi tulla vain olemaan. Lyseonmäen koulunuorisotyöntekijä Hanna Hakulinen

– Heidän toiveensa ja tarpeensa ovat olleet hyvin maltillisia. Monille on tärkeintä, että on tällainen tila, jonne voi tulla vain olemaan.

Hakulisen parina Breikissä työskentelee nuoriso-ohjaaja Minna Järvinen, jonka työajasta puolet kohdentuu Breikkiin ja toinen puoli nuorisotalo Pleissille.

Breikissä puhutaan kaikesta nuorille tärkeästä

Breikissä nuoret käyvät paitsi hengähtämässä, myös juttelemassa. Keskustelut liikkuvat hyvin laajalla skaalalla aina uusista kengistä päivänpolttaviin aiheisiin.

– Nuoret seuraavat maailmaa ja sen tapahtumia paljon ja ovat niistä kiinnostuneita. Asioista myös halutaan keskustella jonkun aikuisen kanssa.

Avoimen toiminnan lisäksi Breikissä tarjotaan myös kohdennettua tukea.

Omista asioista voi sovitusti tulla juttelemaan koulupäivän aikana. Opettajakin voi ohjata nuoren Breikkiin, jos elämässä on esimerkiksi käynnissä sellaisia asioita, jotka vaikuttavat koulunkäyntiin.

– Oppituntien aikana täällä ei maata sohvalla, vaan ratkotaan kyseessä olevaa asiaa.

Oppilashuollon kanssa tehdään moniammatillista yhteistyötä, mutta Hakulinen ja Järvinen korostavat, ettei mitään tehdä nuoren selän takana.

Järvinen ja Hakulinen puhuvat paljon nuorten parissa tehtävästä ennaltaehkäisevästä työstä. Sitä Breikkikin on.

– Tämä on matalan kynnyksen kohtaamistyötä. Euro- tai muilla mittareilla ei ehkä pysty juuri tässä mittamaan sen vaikuttavuutta. Selvää on, että ennaltaehkäisevä työ on aina paitsi nuoren kannalta parasta, myös taloudellisesti järkevää, toteaa Hakulinen.

Käydäkseen Breikissä ei toki tarvitse olla ongelmia.

– Tänne saa tulla kertomaan myös hyvistä ja iloisista asioista, Järvinen muistuttaa.

Kävijämäärät ovat yllättäneet, nuoret toivovat jatkoa

Päivittäiset kävijämäärät kieppuvat kuudenkymmenen tietämillä. Breikin suosio ja selkeä tarve ovat jopa hieman yllättäneet, eikä tekemistä ole ollut puutetta.

– Pitkällä välitunnilla kävijöitä voi olla 20-30, Hakulinen kertoo.

Breikissä oppilaat saavat myös ideoida koululle vaikkapa erilaisia tapahtumia tai teemapäiviä. Hakulinen ja Järvinen auttavat niiden toteuttamisessa.

9 D -luokan oppilaat Lahja Kinnunen, Janni Pirinen ja Jenni Taajaranta käyvät Breikissä usein.

Breikissä käydään, koska siellä on mahdollista rauhoittua ja tauottaa pitkiä koulupäiviä.

– Täällä on myös hyvä ilmapiiri, ja sellaiset aikuiset, joille on helppo puhua, Pirinen kertoo.

Breikin toiminnasta he eivät muuttaisi juuri mitään, mutta lisätilalle olisi tarvetta.

– Kahvikone tai joku pieni välipala-automaatti voisi olla myös hyvä, Taajaranta pohtii.

Päättäville tahoille nuorilla on selkeä toive.

– Tämän täytyy ehdottomasti saada jatkua, Kinnunen sanoo.

Arviointikysely

Nuorisopalveluille hyvät arvosanat

Heinolan nuorisopalvelut järjestivät nuorisotoiminnan arviointikyselyn webropol-kyselynä 10.-19.12.2019.

Kyselyyn vastasi 54 henkilöä.

Kyselyssä arvioitiin eri toimintoja arviointitaulukolla 1-5.

Pleissin toiminnan arvioinnin keskiarvoksi tuli 4,35, harrastekerhojen 4,44, teemaviikkojen 4,18 ja etsivän nuorisotyön ryhmien 4,38.

Koulunuorisotyö sai keskiarvon 4.

Nuorisotila Breikki Lyseonmäellä sai useammalta vastaajalta toiveen jatkosta.

Nuorisopalvelut ovat käsitelleet palautteen ohjaajakokouksessaan 7.1.2020.

Lautapelikerho (Skeletors junior) perustetaan tammikuussa ja tapahtumatuotantoa lisätään vuoden 2020 aikana.

Nuorisotila Breikin toiminta taataan koko vuodeksi.

Hyvinvointilautakunta käsitteli nuorisotoiminnan toiminnan arviointia kokouksessaan 15.1.2020.

Heini Kuusela
heini.kuusela@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat