Monet todistusvalintaan liittyvät huolet ovat tuoreen tutkimuksen mukaan olleet aiheettomia – kehitettävää ja tutkittavaa on kuitenkin edelleen paljon 3.6.2022 10:41
"Voi mahoton" – jaettu ykköspaikka yllätti Pudasjärven lukiosta ylioppilaaksi kirjoittaneen Jesse Pyykkösen 17.5.2022 17:15
Johanna Frondelius uskoo, että moni "ihan ookoo -elämää" elävä on oikeasti tyytymätön ja saattaa katua vanhana ratkaisujaan 16.4.2022 5:00
Karvanpoistosta syntyi idea, ja nyt opiskelijoiden yritys myy biokomposiitista valmistettuja höyliä – "Villi unelmamme on tehdä exit" 28.3.2022 17:24
Uudelle uralle -sarja | Kolmisen vuotta sitten Väinö Toots, 42, selvitti työkseen viemäreiden kuntoa, kunnes hyppäsi aivan toisenlaiseen maailmaan – "Ajattelin, että voisin vielä kokeilla jotain uutta" 14.3.2022 6:00
Helena Kastikainen aloitti työt 12-vuotiaana, parikymppisenä hän oli yksi Suomen nuorimmista tavaratalojohtajista – pitkään hän ajatteli, ettei voi tehdä kaikkea haluamaansa, koska jätti lukion kesken 13.2.2022 7:00
Lotta Sirén, 28, otti loparit it-firmasta ja ryhtyi maalaamaan – taulujen hinnat ovat liki kymmenkertaistuneet kolmessa vuodessa: "Tienaan yleensä sen verran kuin haluankin" 10.1.2022 17:38
Diplomi-insinöörin ja biologin hotellihankkeessa tehtiin kaikki viimeisen päälle, mutta ajoitus meni pieleen – "Selvitin, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua", Helena Puhakka-Tarvainen, 39, muistelee 6.12.2021 6:00
Tampereen klassillisesta lukiosta kirjoitettiin 8 laudaturin tulos, korkeimmat kokonaispisteet saanut kirjoitti 6 laudaturia ja 3 eximiaa Ressun lukiosta Helsingistä 11.11.2021 14:24
Tuoreilta kauppatieteilijöiltä kovaa kritiikkiä korkeakoulujen todistusvalinnan pistetaulukoille – "Yhteiskuntaoppia ei arvosteta oikeastaan yhtään" 10.11.2021 8:14
Torin laidalta | Keramiikkakisan Peter muistuttaa, että unelmia voi jahdata vielä vanhanakin 12.10.2021 2:00
Korkeakoulututkinto suoritetaan nyt entistä nopeammin – yksi syy tähän on raha, mutta taustalla on muutakin 8.7.2021 5:00
Helsinkiläismies keräsi 11 laudaturia ja haaveilee urasta lääketieteen tai sävellyksen parissa – Suomen parhaat ylioppilaat kehottavat valitsemaan ennen kaikkea itselle tärkeitä aineita 18.5.2021 15:41
Maisterintutkinnoissa yksi kaikkien aikojen huippuvuosista – korona ja koulutusuudistukset vauhdittivat valmistumista 1.2.2021 8:13
Syksyllä jaetaan noin 3 500 valkolakkia – kolme abiturienttia kirjoitti seitsemän laudaturia 12.11.2020 18:26
Koripallotaktiikan vallankumoukselle nimen antanut Daryl Morey jättää Houston Rocketsin 16.10.2020 9:59
Tänä viikonloppuna ylioppilasjuhlia vietetään poikkeusjärjestelyin – osa kaupungeista päättänyt perua juhlat toistamiseen 27.8.2020 17:10
Osa ilman opiskelupaikkaa jääneistä nuorista kiinnostuneita jatko-ohjauspalvelusta – korkeakoulupaikan saa vain kolmasosa 14.7.2020 10:34
Korona voi nakertaa nuorten palkkoja jopa vuosien ajan – tuleeko kolmikymppisistä 2020-luvun häviäjiä? 4.6.2020 6:20
Hämeen kauppakamari jakoi stipendejä ylioppilaille ja ammattiin valmistuville - katso lista 30.5.2020 19:18
Tuore ylioppilas juhlii suvun kesken vasta kesäkuussa – korona hiljensi monen yrittäjän sesonkiviikon 30.5.2020 6:00
Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin" 29.5.2020 22:31
Sanna Inkisen näkökulma | Hikeä pukkaa, kun miettii, mitä kaikkea tuoreet ylioppilaat ovat joutuneet kokemaan 29.5.2020 8:42
Alkuviikon auringossa lämpöennätys rikkoutunee, valmistujaisiakin juhlitaan todennäköisesti kuivin kintuin 25.5.2020 10:25
Kun perinteiset lakkiaiset siirtyivät, päätettiin osassa Päijät-Hämeen lukioita muistaa ylioppilaita toukokuussa virtuaalisesti 19.5.2020 19:30
Tampereen lyseon lukion kokelas paras kevään yo-kirjoituksissa, kirjoitti 10 laudaturia ja 1 eximian 12.5.2020 15:47
Koulutuksen järjestäjiltä ohjeistus kevään valmistujais- ja ylioppilasjuhlien järjestämisestä 14.4.2020 13:01