Heinola käytti viime vuonna 125 euroa yhden peruskoulun oppilaan oppimateriaaleihin – summa jää alle maan keskiarvon 15.9.2026 13:48
Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus: Moni yritys onnistuu datalähtöisissä piloteissa, mutta muuntaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi epäonnistuu 26.8.2026 10:02
Ruutuaika ei ole lapselle vain mörkö, kertoo tuore tutkimus – sillä on kuitenkin väliä, mitä ruutuajallaan tekee 13.8.2026 11:01
Sysmän uuden rehtorin vahvuuksia ovat kokemus ja kohtaaminen – "Koulu on lapselle ja nuorelle valtavan tärkeä paikka" 31.7.2026 18:05
Viikon kiinnostavimmat jutut | Kesäjuhlia, siirtolapuutarhoja, yrittäjyyttä ja työharjoittelua – Muun muassa näistä aiheista kerroimme kuluneella viikolla 26.7.2026 18:18
"En kokenut hankalaksi lähteä kesäksi uuteen kaupunkiin" – Heinolan kaupungin korkeakouluharjoittelijat kertovat työkokemuksistaan 24.7.2026 7:05
Onni Varis, 16, tekee kesätöissään kaikkea, mitä kyläläiset keksivät pyytää – "Kesäisin on hirveästi kaikkea pientä hommaa" 7.7.2026 13:36
Kolmasosa yläkoululaisista kroonisesti poissa koulusta, ammattikoulu jätetään kesken – mitä koulupudokkuudelle voidaan tehdä? 28.6.2026 7:01
Kesätyötön opiskelija Kiia Lounasmaa ei saa mitään tukia – "Olisi pitänyt laskelmoida" 14.6.2026 10:20
"Joka neljäs työpajalla käyvä on väliinputoaja" – Itä-Hämeeseen myönnettiin nuorisotyön avustuksia 5.6.2026 14:22
Valmistuneet | Salpauksesta valmistui taas uusia ammattilaisia – katso itähämäläisten nimet 29.5.2026 8:30
"Lukemisesta on ollut paljon hyötyä koulumenestyksessä", toteaa Heinolan lukion kuuden laudaturin ylioppilas Aarne Sillfors 26.5.2026 7:05
Yliopisto-opettaja huolestui opiskelijoiden asumisesta – Ideoi sovelluksen, joka voi auttaa monia 23.5.2026 16:52
Ylioppilaat | Onnea Itä-Hämeen alueen lukioista valmistuneille kevään ylioppilaille – katso nimet tästä 12.5.2026 14:09
Itä-Hämeen opiston lukiossa vuosimaksu on elokuusta alkaen 11 000 euroa – maksu peritään kolmansien maiden kansalaisilta 8.5.2026 7:02
Sysmän lukion opiskelijoista neljäsosa on ulkomaalaisia – tämän kevään yhteishaussa lukioon haki kuitenkin vain suomalaisia 8.5.2026 7:00
Kylmän lusikan legenda ja kadonneet nikotiinipussit – Tällaista on kouluterveydenhoitajien arki 26.4.2026 16:12
Heinolan nuoret kysyivät ja kyseenalaistivat – "Mikä on koulutus ja onko ammattitaitoa?" 23.4.2026 9:05
Itä-Hämeen opiston lukion rehtori Tiina Marttinen Suomen Lähilukioyhdistyksen hallitukseen 21.4.2026 14:25
Jyväskyläläiset nuoret kehittelivät juomasuojan huumaamisia vastaan – keksintö saattaa ilmestyä baareihin jo vapuksi 18.4.2026 20:58
Lahtelaiskoulu luopuu avoimista oppimistiloista – muutostyöt lähes uuteen kouluun maksavat yli puoli miljoonaa euroa 16.4.2026 8:57
Viikon kiinnostavimmat jutut | Maanviljelijöiden talousahdinko, yrittäjätarina Heinolasta, hankerahojen takaisinperintää, työssäoppimista ja matka maailman ympäri 12.4.2026 18:34
Sonja Sundberg löysi ravintola-alan harjoittelupaikan Heinolasta ja työllistyi yritykseen myös kesäksi 10.4.2026 7:02
Insinööriliitto aikoo tehdä ostotarjouksia ammattikorkeakouluista – Suunnitelma koskee myös Xamkia 8.4.2026 10:02 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu saattaa yhdistyä osaksi LUT-konsernia 23.3.2026 17:02
Vykin ilmailu- linjalle tulee opiskelijoita ympäri Suomea 4.4.2026 11:03 Näin lukiot kilpailevat opiskelijoista – Sysmässä tietokoneen saa omaksi ja ajo-opetusta ilmaiseksi 31.3.2026 7:00
Näin lukiot kilpailevat opiskelijoista – Sysmässä tietokoneen saa omaksi ja ajo-opetusta ilmaiseksi 31.3.2026 7:00
Näin lukiot kilpailevat opiskelijoista – Sysmässä tietokoneen saa omaksi ja ajo-opetusta ilmaiseksi 31.3.2026 7:00