Ajan tasalla

50-vuotias

Musiikista paljon hyötyä vanhustyössä

Kaupungin ainoan viriketyöntekijän Satu Matikaisen työpäivä menee joskus laulellen ja hymyillen.

Ensimmäinen mikrofoni oli hyppynaru, yleisönä lehmät navetassa. Maatalon tyttö Satu Matikainen on laulanut pikkutytöstä lähtien, navetan jälkeen ompeluseuroissa ja pyhäkoulun juhlissa.

Aikuisiällä Matikainen lauloi välillä työkseen. Monet muistavat hänet Satu & Saturnus -yhtyeestä.

Nyt päätyö on vanhustyössä ja keikoilla laulaminen on jäänyt vapaa-aikaan. Matikainen työskentelee Heinolan kaupungin asumispalveluyksikkö Mäntylässä viriketyöntekijänä.

– Työ ja laulu nivoutuvat minulla hyvin yhteen. Ehkä se kertoo luovuudesta. Olen aina ollut luova, ja musiikki on yksi osa sitä, hän kertoo.

Musikaalisuus isältä

Matikainen on perinyt musikaalisuutensa isältään. Isä säesti tytärtään joskus huuliharpulla.

– Vanhempani ovat karjalaisia. Olemme kaikki olleet kovia laulamaan, hän kertoo.

Reilut 20 vuotta sitten Matikainen rupesi laulamaan tanssimusiikkia. Hän on itseoppinut laulaja.

– Olen laiska. Asiat pitäisi oppia hetkessä, ja minun pinnani on lyhyt. Siksi en ole lähtenyt opiskelemaan musiikkia.

Reisutyö uuvutti

Kun Matikainen valmistui lähihoitajaksi, töitä ei ollut. Hän elätti itsensä laulamalla vuodet 1995–2000.

– Tein silloin aika paljon keikkaa, koska elanto oli kiinni niistä. Silloin ravintolat käyttivät myös tuntemattomia muusikoita. Nyt ravintolakulttuuri on muuttunut, hän kertoo.

Pidemmän päälle reissutyö alkoi uuvuttaa.

Ei mikään rokkimimmi

Tällä hetkellä Matikainen keikkailee harvakseltaan. Mieluisin musiikki on tanssimusiikki, mutta tarvittaessa hän esittää muutakin.

– Mikään rokkimimmi en ole. Enemmän minut tunnetaan humppatyttönä.

Esiintymiset häissä, hautajaisissa ja syntymäpäivillä ovat jääneet erilailla mieleen kuin ravintolassa tai tanssipaikoilla laulaminen.

– Musiikki ja laulu lohduttavat ja toisaalta tuovat iloa varsinkin jos joku laulu on räätälöity jollekin, Matikainen kertoo.

Arvostusta vanhuksille

Matikainen on aina tykännyt hoitotyöstä ja etenkin vanhusten hoidosta.

– Arvostan vanhoja ihmisiä. He ovat tehneet paljon meidän eteemme ja rakentaneet Suomea. Nyt on nuorempien aika auttaa heitä, hän sanoo.

Hän aloitti lähihoitajana Heinolan kaupungilla 11 vuotta sitten. Vähitellen työhön alkoi sisältyä yhä enemmän viriketyötä.

– Viimeksi kuluneet viisi vuotta olen ollut pelkästään viriketyöntekijä. Minulla on aikaa ihmisille. Tykkään työstäni ja pidän sitä tärkeänä. Välillä työpäiväni menevät laulellen ja hymyillen, hän kertoo.

Musiikki auttaa

Työssään vanhusten parissa Matikainen näkee, miten musiikki vaikuttaa muistisairaallakin. Lauluhetket tuovat vanhuksille usein muistoja ja iloa.

– Voi olla, ettei vanhukseen saa enää kontaktia, mutta kun tämä kuulee vanhan tutun laulun, hän saattaa laulaa sen mukana alusta loppuun. Siinä näkee musiikin merkityksen, hän kertoo.

Koulutuksissa puhutaan paljon siitä, miten musiikkia voi hyödyntää vanhustyössä. Hoitajan ei tarvitse itse osata laulaa tai soittaa.

– Musiikki on todella tärkeä, mutta sitä käytetään liian vähän. Kannattaa kiinnittää huomiota myös pieniin asioihin kuten siihen, ettei paikassa, jossa on 90-vuotiaita, soi vaikka Radio Nova, hän sanoo.

Taivas rajana

Musiikin lisäksi viriketyöntekijän työhön kuuluu paljon muutakin. Matikainen järjestää asukkaille askartelua ja erilaisia pelejä. Myös ulkoilu on tärkeää.

– Joskus mennään retkelle, torille, tanssimaankin. Pyrimme toteuttamaan toiveita asukkaitten kunnon mukaan, hän kertoo.

Kaupungin ainoa viriketyöntekijä iloitsee siitä, että työssä vain taivas on rajana.

Kuka?

Satu Matikainen

Syntynyt Uudellamaalla Askolassa Korttian kylässä 13.7.1968.

Kävi peruskoulun Askolassa ja apuhoitajakoulun Helsingissä.

Opiskeli lähihoitajaksi Heinolassa.

Työskentelee viriketyöntekijänä Heinolan kaupungin asumispalveluyksikkö Mäntylässä.

Laulanut pikkutytöstä lähtien.

Keikkaillut orkesterin kanssa aikuisiällä.

Harrastaa musiikkia.

Luonto, metsä, vesistö ja kukat ovat tärkeitä.

Avoliitossa, yksi aikuinen tytär.

Motto: Iloitse tästä päivästä ja tervehdi sen nousevaa aurinkoa.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat