Ajan tasalla

Professori-isästä tuli palvelutalossa huone seitsemän

Heinolassa vierailleen kirjailija Minna Lindgrenin mielestä kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita vanhuudesta.

Heinolan kirjastossa puhuneen kirjailija Minna Lindgrenin mukaan paras vanhuuden turva on tytär. Hänellä niitä on kolme. Kuva: Taina Kivijärvi

Kirjailija Minna Lindgreniltä kysytään aina samaa: miksi olet kiinnostunut vanhuksista?

Lindgren pitää kysymystä loukkaavana.

– Kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita vanhuksista ja vanhuudesta. Se on mielenkiintoinen vaihe, joka meillä kaikilla on edessä. Nuoruus on epävarmuutta. Miksi juuttuisimme nostalgiaan, kun meillä on edessä upea elämä, hän sanoo.

Tällä hetkellä on hävettävän helppoa kirjoittaa yhteiskunnallista satiiria. Kirjailija Minna Lindgren

Lindgrenin lapsuuden sukujuhlissa mielenkiintoisimpia olivat vanhimmat ihmiset.

Keski-ikäinen ihminen keskittyy kirjailijan mielestä olemaan normaali ja keskinkertainen. Se tekee keski-ikäisestä ikävän ihmisen.

– Näen, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, parhaimmillaan hänessä on henkistä vapautumista. Lapsi vaistoaa sen ja näkee, että tuossa on karismaattinen ihminen, hän kertoo.

Toiseksi eniten Lindgreniltä kysytään, miksi hän käyttää huumoria.

– Tällä hetkellä on hävettävän helppoa kirjoittaa yhteiskunnallista satiiria. Melkein mikä tahansa asia maailmassa rupeaa muuttumaan satiiriksi, kun sitä alkaa katsomaan yli 90-vuotiaan silmin.

Yli 90-vuotiaalla on suhteellisuudentajua. Sen ikäinen on nähnyt muutakin Suomea kuin sen, jossa on skandaali, että subjektiivinen päivähoito-oikeus supistetaan kahdeksasta päivittäisestä tunnista kuuteen päivittäiseen tuntiin.

Tarina ei ole hauska eikä satiiria ellei se ole uskottava.

Minna Lindgren kiinnostui vanhuudesta 1990-luvun alkupuolella. Geriatri Jukka Louhija teki 1994 väitöskirjan kaikista Suomessa silloin sata vuotta täyttäneistä. Yhteinen nimittäjä yli satavuotiaille oli huumorintaju ja uteliaisuus.

Myös omat vanhemmat olivat yhtäkkiä vanhoja. Siihen ei ollut osannut varautua.

Toimittajana työskennellyt Lindgren kirjoitti Helsingin Sanomiin artikkelin isänsä viime vaiheista. Siitä tuli valtavasti palautetta.

Lindgrenin isä oli saksan kielen professori, vanhan ajan herrasmies ja jäyhän asiallinen.

– Hän tiesi kaiken. Meillä ei ollut kotona edes tietosanakirjaa, tytär kertoo.

Palvelutalossa isä menetti heti persoonansa. Hän oli huone seitsemän.

Vanhaa miestä, joka ei ollut koskaan harrastanut mitään urheilua, alettiin kuntouttaa keppijumpalla.

– Isä kysyi, mihin häntä kuntoutetaan, kuolemaanko, Minna Lindgren kertoo.

Koska Lindgren oli journalisti, hän alkoi kirjoittaa vanhustenhuollon epäkohdista: ylilääkitsemisestä, kuoleman kieltämisestä ja palvelutalojen talousongelmista.

– Kahden vuoden kuluttua huomasin, että syyllistyin itse siihen, että vanhuus on kamalaa. Mediassa käsitellään aina epäkohtia, ei koskaan sitä lapsuuteni positiivista, uteliasta, seurallista vanhuutta, jota olin itse nähnyt kaikkialla, hän kertoo.

Siitä alkoi kirjojen kirjoittaminen.

Kirjojen kirjoittaminen oli Lindgrenille helppoa ja vapauttavaa. Oli hirvittävästi asioita, joista kirjoittaa, ja oli motivaatio kirjoittaa.

– Täytyy olla asia, josta haluan kirjoittaa. Vanha äidinkielen opettajan neuvo oli, että kun haluat kertoa totuuden, kirjoita fiktio.

Tarve toiseen ihmiseen ei lopu vanhanakaan. Kaikki Lindgrenin kirjat kertovat ystävyydestä, sosiaalisuudesta, nauttimisesta, uteliaisuudesta, parhaimmillaan myös rakkaudesta.

Kirjoissaan Lindgren halusi kertoa myös kaikki ne kamalat asiat, joita hän ei toimittajana pystynyt käsittelemään.

Esimerkiksi sotaveteraanin seksuaalinen hyväksikäyttö on pieni juonne ensimmäisessä Ehtoolehto-kirjassa.

Lindgren sanoo, ettei Suomi ole ainut maa, joka ei kohtele vanhuksiaan kunniallisesti.

– Mitä paremmin ihmiset ja yhteiskunnat voivat, sitä pidempään ihmiset elävät ja sitä huonommin vanhuksia hoidetaan.

Kun sodanjälkeinen sukupolvi ikääntyi ja tarvitsi rakentamastaan yhteiskunnasta ensimmäisen kerran jotain takaisin, sanottiin, ettei meillä ole rahaa, voitteko hoitaa itse itsenne, menkää yksityiseen palvelutaloon.

– Kun he sitten katsoivat palvelutalon ikkunasta ulos, he näkivät rikkaamman yhteiskunnan kuin koskaan, Lindgren sanoo.

Kuka?

Minna Lindgren

Syntynyt 1963.

Toimittaja ja kirjailija.

Koulutukseltaan Lindgren on musiikkitieteilijä.

Työskenteli pitkään Yleisradiossa.

Vapaa kirjoittaja vuodesta 2008.

Esikoisromaani Kuolema Ehtoolehdossa 2013.

Ehtoolehto-trilogia (Teos) on ollut suurmenestys niin Suomessa kuin maailmallakin.

Kirjoittanut elämäkerran säveltäjä-kapellimestari Leif Segerstamista (2005).

Kirjoittanut myös muun muassa Sivistyksen turhan painolasti -kirjan (2011).

Uusin kirja Vihainen leski ilmestyi 2018.

Seuraava kirja Kaukorakkaus ilmestyy huhtikuussa 2019.

Saanut Bonnierin suuren journalistipalkinnon.

Taina Kivijärvi
taina.kivijarvi@itahame.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat