Ajan tasalla

Tammikuisella ruokintapaikalla voi nähdä monta lintulajia

Tammikuussa sai kokea vielä talven olemassaolon. Lumisateet ja pakkanen vuorottelivat pitkin kuuta. Huikaisevan hienoja aamuja ja tähtikirkkaita iltoja riitti ihasteltavaksi.

Loppukuun kruunasi vielä komea kuun pimennys, ja samaan aikaan aamutaivaalla kaakossa näkyivät Venus ja Jupiter.

Näitä ihastellessani ajatus karkasi korkeampiin sfääreihin. Pitäisikö näistä ymmärtää jotain tai saada edes pieni vinkki tulevasta?

Olin väliinputoaja, kuu punersi luoteistaivaalla, ja Venus ja Jupiter loistivat samaan aikaan kaakkoistaivaalla. Minä hytisin näiden välissä rautatiesillalla kirpeässä pakkasaamussa, yhtä epätietoisena kuin ennenkin.

Luonto näytti sen ystävälle parastaan, mutta sisimmässäni olin lähellä luovuttaa. Minun matkani näitä voi vielä ihailla, mutta montako kuunkiertoa.

Katsoin kuun laskua Marjoniemen horisonttiin, se vaaleni koko ajan yläreunastaan, kunnes katosi horisontin taa.

Kanahaukat haaskalla

Koju lämpeni nopeaa vauhtia, ulkona oli vielä hämärää ja kylmää.

Aamun ensimmäinen ääni oli töyhtötiaisen iloinen viserrys. Se haki ruokinnalta pähkinän ja meni murustelemaan sitä katajan suojiin.

Vartin sisään kaikki tiaiset olivat heränneet, kuten punatulkut ja viherpeipotkin. Käpytikkoja oli kolme ja närhiä parikymmentä.

Ensimmäinen korppi ilmoitti tulostaan vartin yli yhdeksän. Korppien saapuminen keskeytyi kanahaukan kikittävään huutosarjaan. Korpit nousivat ylemmäs ja alkoivat kiertää haaskaa matalasti ronkkuen. Kuoroon yhtyi harakan räkätys, pedon täytyi olla lähellä.

Vanha kanahaukkanaaras syöksyi ääneti haaskalle, mutta hyppäsi siitä saman tien alas lumeen ja levitti siipensä. Näin vilaukselta toisen haukan syöksyvän sen yli, mutta vanha naaras ei siitä välittänyt. Siivet levällään se kahlasi lumessa takaisin ruokapöytään.

Viiltävä kiljunta voimistui oikealta puolelta. Tähyilin kojun ikkunasta äänen suuntaan, kunnes huomasin nuoren kanahaukkanaaraan männyssä. Sen palava katse oli suunnattu vanhaan naaraaseen, mutta rohkeus riitti vain kiivaaseen huuteluun.

Muutaman kerran se koukkasi hallitsijan yli, mutta vanha naaras levitti vain siipiään ja luotti arvovaltaansa. Onneksi nuori haukka huomasi sivummalla olevat ihranpalat. Se lensi sinne syömään, ja molemmat petolinnut saivat ruokailla rauhassa.

Voisiko nuori haukka olla naaraan omia jälkeläisiä? Jotenkin tuntui siltä, koska vanhalla naaraalla oli selkeä yliote yhtä suureen nuorukaiseen.

Ne repivät jäistä sapuskaa puolitoista tuntia, kunnes poistuivat perä perään jonnekin päivälevolle. Petolintujen talvirytmi on syömistä ja torkkumista.

Hömötiainen menee heikosti

Haukkojen lähdettyä muutkin isommat kaverit pääsivät syömään.

Mustarastas on sinnitellyt ruokinnalla koko talven. Olen murskannut sille talipalloja ja pähkinää, ja niillä se on selvinnyt.

Hömötiaisia on näkynyt kuusi yksilöä. Tuolla metsän luottavaisella tintillä ei mene hyvin. Tuon pienen höyhenpallon elämän ympärille kietoutuu isoja asioita.

Vaalit lähestyvät, ja keskustelua käydään vaaliteemoista. Jos edes joku lupaisi puolustaa hömötiaista, olisi yksi ääni tulossa. Nyt keskusteluun nostetaan teemoja, joilla sen paremmin Suomen kuin pallommekaan ongelmia ei ratkaista.

Turvaamalla tuon sympaattisen pikkulinnun elinympäristön luomme elämän edellytykset myös itsellemme, ja ennen kaikkea jälkipolville.

Vuori Olli
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme