Ajan tasalla

Haaveista totta – kunnon kotkakuva oli usean matkan takana

Suuret petolinnut ovat aina kiehtoneet mieltäni, ja eläkkeelle siirtymiseni myötä niiden havainnointi ja valokuvaaminen mahdollistui aivan uudessa mittakaavassa.

Ykkösenä listallani oli ja on edelleen maakotka.

Kotkakojuja riittää

Haave lintujen kuninkaan kuvaamisesta vaikutti alkuun lähes mahdottomalta tehtävältä, mutta tutustuessani aiheeseen lähemmin paljastui, että kotkan tallentaminen kameran kennolle onkin varsin helppo juttu.

Maakotka oli kuusikymmenluvulla häviämässä, mutta se onnistuttiin pelastamaan osaltaan haaskaruokinnan avulla. Tänään ruokinta jatkuu talvisaikaan, ja ruokintapaikkojen tuntumaan on pystytetty kuvauskojuja, joita kuvauskojuyrittäjät vuokraavat kuvaajille.

Maakotkan saaminen valokuvaan on helppo juttu, mutta hyvän kotkakuvan tallentaminen ei. Valo on harvoin optimaalinen, eikä kotkakaan poseeraa aina kuvaajan haluamalla tavalla.

Varovainen petolintu

Itse asiassa ensimmäinen tapaamiseni lintujen kuninkaan kanssa tapahtui jo jokunen vuosi takaperin Äkäslompolon maisemissa.

Vietin tuolloin muutaman lomapäivän Vesa Kaulasen kotkakojussa. Kamerani kennolle tallentui liuta ruokailevan kotkan kuvia.

Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen se, että kotka on todella vaikea kuvattava. Linnulla on hyvä näkö- ja kuuloaisti. Lisäksi se on erittäin varovainen.

Vesan varoittelu siitä, ettei kameraa saa liikutella, eikä moottoriperä saa raksuttaa ennen kuin kotka on rauhoittunut syömään, oli kohdallaan. Tämän takia missasin ahneuttani monta tilaisuutta hyviin kuviin.

Lentosuunta hukassa

Tuo ensimmäinen kuvaussessio jätti parantamisen varaa. Takaraivossa itänyt mielikuva haluamastani lentokuvasta jäi kummittelemaan, ja se poiki muutamia kuvausmatkoja Utajärvelle ja Kuusamoon.

Luontokuvaajakonkari Eero Kemilän perustamalla Utajärven ruokintapaikalla pääsin jo lähelle mielikuvieni otosta, mutta vieläkään paikalla piipahtaneet kotkat eivät suostuneet saapumaan haaskalle oikeasta suunnasta.

Kameran objektiivi oli aina suunnattu väärin, eikä valaistusolosuhteetkaan olleet optimaalisia. Haavekuva jäi ottamatta, vaikka vietin Utajärven kopissa syksyllä kaksi päivää ja alkutalvesta kolme.

Oulangan kaamosvalo

Viime vuoden loppupuolella sain sitten mahdollisuuden kuvata muutaman päivän Kuusamossa Olli Lamminsalon perustamalla kuvauspaikalla.

Tuolloin olosuhteet olivat kohdallaan. Marras-joulukuun taitteeseen osunut sessio soi minulla harvinaisen, aurinkoisen kaamosvalopäivän. Lisäksi Ollin kuvauskojut on sijoitettu hienoon maisemaan vaaran laelle vastapäätä Oulankajoen rotkoa.

Haavekuva jäi tälläkin kertaa haaveeksi, sillä Kuusamonkaan kotkat eivät suostuneet lehahtamaan ruokinnalle sieltä, minne objektiivini oli suunnattu. Lohtua tähän toivat hyvässä kaamosvalossa otetut kuvat töyhtö- ja lapintiaisista, kuukkeleista ja palokärjestä.

Haavekuva todeksi

Toisen kerran sulkeuduin muutamaksi päiväksi Lamminsalon kojuun tammi- helmikuun vaihteessa tänä talvena. Tälläkin kertaa sään haltija oli osin suosiollinen, ja toisena kuvauspäivänä vastikään kaamoksesta vapautuneen auringon säteet valaisivat Oulankajoen rotkon.

Useista epäonnistumisista viisastuneena osasin sohottaa 600-millisellä putkella oikeaan suuntaan tietäen kuusamolaiskotkan lentoreitin läheisen puun latvasta syöttinä toimineelle kettuvainaalle. Mielikuva vasten kameraa lentävästä kotkasta muuttui Oulankajoen kanjonin partaalla digitaaliseksi kuvatiedostoksi kamerani kennolle.

Mutta, kuten jokainen valokuvausta harrastava tietää, aina on parantamisen varaa. Luulenpa, että eläkepäivieni vietto jatkuu tulevaisuudessakin kuvauskojuissa kyttäämisenä. Kotkien välillä rajuksi yltyvä kiistely ruokinnalla tai kotkaparin parittelu on vielä minulta taltioimatta.

Tuomo Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme