Ajan tasalla

Metsästä, puskista ja rannoilta

Sysmän Kirkkolahdella voi kohdata viitakerttusen.

Tummaselkäinen kahlaaja lentää edelläni, kun juoksen metsätietä.

Se pysähtyy aina parinkymmenen metrin päähän ja niiailee päästellen samalla varoitushuutoaan. Sitten se pyrähtää taas siivilleen, kun tulen liian lähelle. Tätä jatkuu koko suoran mitan, kunnes se palaa taas lähtöpisteeseensä.

Metsäviklolla on poikaset jossakin lähellä, siksi se varoittelee jälkikasvulleen häiritsijästä.

Palaan vielä saman iltana paikalle, mutta autolla. Kävelen taas pätkän samaa suoraa, missä sen aikaisemmin näin. Metsäviklo istuu ojanreunalla kuusenoksalla ja alkaa varoitella.

Viitakerttusella oli nokassaan hyönteisiä, muutama vaaksiainen ja joku vihertävä toukka.

Palaan autoon ja vedän naamiohupun päähän. Laitan hernepussin avonaisen ikkunan päälle ja tuen kameran siihen.

Ajan hiljaa lähemmäs vikloa, joka istuu nyt ojanreunassa sojottavan kepin nokassa. Auto kätkee pelottavan ihmishahmon ja naamiohuppu peittää kasvoni.

Metsäviklo varoittelee edelleen, mutta paljon rauhallisemmin ja pysyy nyt paikallaan.

Kirkkolajden puskissa

Yhtenä aamuna olin retkellä Sysmässä. Kiertelin Kirkkolahden rantoja rämpien rehevissä rantapuskissa.

Aamu oli jo lämmin ja päiväksi luvattiin hellettä. Hikeä pukkasi, ja kaiken kruunasivat hämähäkinseitit kasvoilla ja runsastuva paarmalauma.

Tässä yksi syy, miksi en lomaile heinäkuussa, se ei oikein sovi minun harrastuksiini.

Kirkon parkkipaikan luona puskista kuului varoitusääntä. Joku kerttunen säkätti äkäisesti. Pysähdyin ja etsin ääntelijää, en ollut varma lajista.

Lähellä oleva horsmanvarsi heilui, linnun täytyi olla siellä. Hetken päästä se nousi ylöspäin vadelmapuskassa, ja näin vilauksen tasaisen rusehtavasta pikkulinnusta.

Odotin paikallani ja säksätin sille takaisin. Lopulta se hyppelehti ylöspäin ja lennähti koivun oksalle.

Viitakerttusella oli nokassaan hyönteisiä, muutama vaaksiainen ja joku vihertävä toukka.

Sen pesä on jossakin pensaikon suojassa, paikassa, jota me ihmiset pidämme epäsiistinä pusikkona. Viitakerttuselle ja monelle muulle lajille se on kuitenkin mieluinen elinympäristö. Siksi se on levinnyt meille kaukaa kaakosta.

Toivottavasti pusikoita saa rehottaa edelleen meidän luonnossamme.

Elinpaikkansa vuoksi tuota alkukesän yöllistä laulutaituria on vaikea nähdä enää heinäkuussa.

Jätin viitakerttusen rauhaan ja poistuin kiertotietä, etten häiritse vahingossa sen pesintää. Kävin rannassa huuhtelemassa suurimmat möskät naamaltani ja suuntasin Sysmän Grillille, josta ostin suosikkini, sysmäläisen ja kylmän vissyn.

Taimnionvirran varrella

Loppukuun helteet eivät liiemmin houkutelleet metsäretkille. Niinpä suuntasin Tainionvirralle Hotilaan.

Neidonkorentoja ja myös immenkorentoja oli edelleen hyvin liikkeellä. Niiden taidokasta tanssia veden yllä oli kiehtovaa seurata.

Nuo sähkönsiniset lepattelijat kuulsivat vastavaloon kuin timantit. Välillä ne lepäilivät vesikasveilla, kunnes jatkoivat taas lentoaan.

Telkät olivat onneksi saaneet pidettyä poikaset hengissä. Suvannolla näkyi useita poikueita, jotka sukeltelivat vailla huolen häivää. Kun naaras antoi varoitusäänen, kiisivät poikaset veden pinnalla vauhdikkaasti emonsa suojaan.

Tosi oli kuitenkin kyseessä, sillä harva näistä poikasista selviää aikuiseksi. Vaara vaanii niitä luonnossa, kuin myös ihmisen hahmossa.

Puolilta päivin oli jo niin lämmin, että luovutin. Vein kamerat autoon ja kahlasin keskelle virtaa. Annoin sen hetken viedä, kunnes pulikoin takaisin rantaan.

Tätä on heinäkuu.

Olli Vuori
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat

Suosittelemme

Luetuimmat