Ajan tasalla

Norpan perässä Saimaalla

Kuvaajaystäväni Roberto on jo vuosia yrittänyt innostaa allekirjoittanutta mukaansa metsästämään kameran kennolle saimaannorppia. Itse asiassa innostamista ei tarvittu, sillä tuon harvinaisen nisäkkään näkeminen ja kuvaaminen on ollut jonkinlainen haave myös minulle.

Äidin puolen sukuni on kotoisin Savosta, ja vaarivainaan sukutila sijaitsee Joroisissa Heinäveden saaressa. Sikäläiset tutut kertoivat norppia löytyvän tiettyjen saarien ja luotojen ääreltä Linnansaaren kansallispuiston liepeiltä.

Houkuteltiin sitten Roberton kanssa serkkupoikani kyytimään meidät vihjeiden kertomille saarille. Ei liene vaikea arvata, miten siinä kävi. Kokemusta karttui ja kameroiden kennoille jokunen vesilintu. Norppia ei näkynyt, ja ainoa veden varassa uiskennellut nisäkäs oli saarelta toiselle uinut peura.

Kun omatoimimatkailu ei tässä tapauksessa toiminut, oli turvauduttava b-suunnitelmaan. Useiden tiedustelujen ja puhelinsoittojen myötä langan päähän löytyi ihminen, joka pystyi ja halusi avittaa valokuvaajia.

Rantasalmelle norppajahtiin

Viime toukokuun puolivälissä sitten astelimme Roberton kanssa kamerareput selässä Rantasalmella Järvisydän-hotellin laiturille odottelemaan opasta, joka lupautui kanssamme norppajahtiin. Aamukuudelta tämä paikalliseksi eläkeläismieheksi paljastunut opas suuntasi kalastajamallisen veneensä kohti Linnansaaren kansallispuiston sokkeloista saaristoa.

Värjöttelimme avoveneen penkillä toukokuisen aamun koleudessa talvitamineissa kamerat valmiina meridieselin hiljaisen käyntiäänen luodessa tunnelmaa. Kapteeni kertoili tarinoita menneistä ajoista ohjaillessaan venettä läpi kapeiden salmien.

Ensimmäinen tunti meni kolutessa kapteenin tuntemia norppien lepokiviä. Matkalla bongattiin muutama sääksen pesä, joista toinen oli niin sanottu some-pesä – pesä, jonka tapahtumia seuraa nettikamera 24/7.

Opas tiesi kertoa, että kun ilma oli mitä oli, saattoivat norpat olla juuri tuohon aikaan kalassa.

Ei liian lähelle kuvaamaan

Viimein veneemme soljui erään lahden suulle. Kapteeni väänsi dieselin tyhjäkäynnille ja viittasi kohti muutaman sadan metrin päässä vedestä nousevaa kiviriuttaa. Siellä kuulemma makoili kuutti.

Otti oman aikansa ennen kuin valokuvaajien silmät erottivat norpan hahmon ympäröivästä kiviaineksesta. Ruuvattiin kameroihin pisintä putkea, ja elämäni ensimmäinen norppa piirtyi kennolle. Veneen soljuessa vapaalla suotuisan tuulen saattelemana lähemmäs kiviriuttaa kuvien koko ja taso parani.

Sataa metriä lähemmäs kapteeni ei venettään ohjannut selittäen sitä luonnonsuojelusyillä. Norppaa ei tule suotta häiritä, jos ei objektiivin polttoväli riitä. Oli kuulemma tyydyttävä maisemakuviin. sanaili kapteeni.

Ei onnistu ilman opasta

Kaksi aamua ja yksi ilta seilattiin norpparetkillä, ja saalis oli hyvä. Kaikkiaan kuusi eri yksilöä tarttui kameran kennolle. Jokunen, kapeiden salmien rantakivillä köllötellyt yksilö tarjosi meille hyviä kuvakulmia, mutta aallokossa keikkuva vene ja moottorin aiheuttama tärinä toivat kuvaamiseen omat haasteensa.

Täydellisyyteen pyrkivä kuvaajaystäväni Roberto pyyteli useaan otteeseen uusintaa läpiajoihin. Tämä ei kapteenille sopinut, sillä liiallinen häirintä aiheuttaa, sen että norppa vaihtaa elinympäristöään. Tämä taas vaikeuttaa paikallisten kalastajien pyydysten sijoittelua, kun ei ole tietoa, missä norpat kalastavat.

Norppakuvat syntyivät ilman piilokojua tai muuta houkuttelua, mutteivät ilman vankkaa paikallistuntemusta ja kohde-eläimen elintapojen ja reviirien pitkäaikaista seurantaa. Opas oli välttämätön tässä projektissa.

Tuomo Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat