Ajan tasalla

Sinirinta löytyi puurajasta, kiiruna tunturin laelta

Elettiin toukokuun viimeisiä päiviä ja olin juuri peruuttanut asuntoauton kapean hiekkatien levennykselle. Leiripaikka oli korkealla tunturin puurajassa lähellä Karigasniemeä.

Paikka oli minulle tuttu entuudestaan. Sen koordinaatit minulle antoi useasti samoilla paikoilla lintuja kuvaillut Olli Vuori.

Sinirinta ilmestyi heti

Pystytin piiloteltan lähimaastoon, vein siirrettävän kaiuttimen lähipuun juurelle ja istahdin telttaan soittelemaan Luontolive-sivustolta löytyvää sinirinnan liverrystä.

Äänitys soi kertaalleen, ja sitä jatkoi paikalle pyrähtänyt koiras läheisestä tunturikoivusta.

Lapin satakieli, sinirinta, on yksi helpoimmin kuvattavista linnuista. Erittäin utelias siivekäs jaksaa tutkia pitkään ja hartaasti vierasta äänilähdettä.

Sinirinnan kuvaaminen olikin keväisen tunturipysähdyksen helpoin osa.

Tunturia kiertämään

Olin tunturissa pääasiassa kahdesta syystä. Toinen oli sinirinta ja toinen kiiruna, jonka tiesin tai ainakin toivoin löytyvän tunturin laelta.

Kahden kilometrin matka tunturin huipulle ylämäkeen oli raskas. Urakka ei kuitenkaan ollut vastenmielinen, sillä hulppeat maisemat ja tunturikihujen taidokkaat soidinlennot kruunasivat lepohetket.

Tunturin laella tehtiin työnjako. Vaimo kiersi lakea muutaman kymmenen metriä minua korkeammalla. Tämä siksi, että kiiruna häipyy tehokkaasti tunturinlaen lumiläimäreiden kirjomaan kivikkoon ja sen havaitseminen hoituu parhaiten, jos sen säikyttää lentoon.

Kerittiin kiertää laki yli puolenvälin, kun vaimoni viittilöi ja sai minutkin havaitsemaan talvipukuisen kiirunakoiraan noin sadan metrin päässä sijaitsevan kiven päällä.

Varmistin kameran asetukset, väänsin virran päälle ja hiivin isoja siirtolohkareita hyödyntäen lähemmäksi.

Luonto on luonto

Lähestyessäni kohdetta koiras lennähti läheisen lumiläimäreen pintaan ja alkoi esittää soidintanssia pyrähdellen välillä lajille tyypillisiä hyppyjä.

Viimein se lensi takaisin kiven päälle, jolloin huomasin, ettei se ollutkaan yksin. Kesäpukuun vaihtanut naaras seisoskeli samalla kivellä.

Kuvaajan syke hyppäsi tappiinsa, ja mieleen pyrki ajatus kuvasta, jossa esiintyi paritteleva kiirunapari. Koiras oli ilmiselvästi tohkeissaan, eikä naaraskaan näyttänyt välinpitämättömältä.

Hiiviskelin kiven takaa toisen taa pyrkien lähemmäksi kohteita yrittäen kuitenkin pysyä näkymättömänä. Se ei aivan onnistunut. Kiirunakoiraalla oli muut asiat mielessä, mutta naaras katseli minun suuntaani varuillaan olevan näköisenä.

Katsoin viimein parhaaksi jäädä paikalleen seuraamaan tapahtumien kulkua. Koiras pyöri naaraan ympärillä, mutta neidon kiinnostus kohdistui edelleen kiveen, jonka takaa tähtäilin kaksikkoa pitkällä putkella. Viimein naaras sai tarpeekseen, otti siivet alleen ja lensi koiras kintereillään näkymättömiin.

Kaksikkoa seurasi toinen talvipukuinen koiras, joka piileskeli kiven takana. Kameran kennolle taltioitui tapahtumista jokunen laadukas kuva, vaikkei himottua parittelukuvaa tälläkään kertaa sinne siunaantunut.

Luonto on luonto.

Haasteena soiva riekko

Samoaminen tunturipaljakalla ja alempana puurajassa poiki myös haasteen tuleville vuosille.

Tarkkasilmäinen vaimoni havaitsi viereisen tunturin kupeessa, puurajan tienoilla riekon, joka leikki kukkoa tunkiolla ison sammaleisen kiven päällä.

Soidinkiven sijainti on tallessa, ja ehkäpä ensi keväänä tallentuu kamerani kennolle soiva riekko.

Tuomo Seppänen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa IH VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Itä-Hämeen sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme