Itä-Häme

Hirvet tekevät tuhoa metsissä - vahinkokorvausten määrä yli kaksinkertaistui Päijät-Hämeessä

Metsävahinkojen arvioitu määrä Päijät-Hämeessä oli 17 000 euroa. Kuva: Armi Salonen

Hirvivahinkokorvausten määrä yli kaksinkertaistui Päijät-Hämeessä viime vuonna. Metsävahinkojen arvioitu määrä Päijät-Hämeessä oli 17 000 euroa, kun se vuonna 2016 oli 8 000 euroa.

Suomen metsäkeskuksen tiedotteen mukaan metsänomistajat hakivat viime vuonna valtakunnallisestikin vilkkaasti korvauksia hirvituhoista. Esimerkiksi Uudellamaalla vahinkokorvausten määrä viisinkertaistui ja Kanta-Hämeessä kolminkertaistui.

Hämeessä korvattavaa pinta-alaa on noin 80 hehtaaria, kun sitä edellisenä vuonna oli 23 hehtaaria.

– Eniten arvioituja metsävahinkoja oli Hämeenlinnassa ja Lopella, molemmissa lähes 20 hehtaaria, kertoo rahoituksen- ja tarkastuksen asiantuntija Mikko Kallioinen Suomen metsäkeskuksesta.

Lue myös: Mimmi-karhun energian ja jäntevyyden salaisuudet ovat jooga ja kaurapuuro
 

Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille tänä keväänä noin 1,4 miljoonalla eurolla. Korvausten määrä on lähes kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2017 hirvien aiheuttamia metsätuhoja korvattiin 0,5 miljoonalla eurolla.

Hirvivahinkoasetuksen muutos viime keväänä nosti korvaushakemusten määrää voimakkaasti loppuvuodesta. Hirvivahinkojen arviointia ja korvausten laskentatapaa uudistettiin, mikä osaltaan innosti metsänomistajia hakemaan korvauksia.

Korvausrahat maksetaan valtion varoista, jotka kertyvät metsästäjien hirvilupamaksuista.

Anne Honkanen
anne.honkanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa IH Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 12,50 €) ja pääset käsiksi Itä-Hämeen maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Suosittelemme

Luetuimmat