Kansalaiskanava

Räävelin Helmi huokuu kylätunnelmaa

Imkoski kuohuu Rievelinmutkan läheisyydessä.

Olen käynyt Heinolassa säännöllisesti vuodesta 2004, välillä isommalla ja välillä pienemmällä kokoonpanolla. Osoite on aina sama: Rievelinmutka, Imjärven kylä.

Haluan esittää lämpimät kiitokseni Rievelinmutka ry:lle, joka ylläpitää vanhaa kyläkoulua ja rantasaunaa. Tilojen vuokraaminen ulkopuolisille on tarjonnut mahdollisuuden meille muillekin nauttia pittoreskin kylän ainutlaatuisesta atmosfääristä. Kylän lempinimi, Räävelin Helmi, on osuva.

Rievelinmutka ry:n toiminta-ajatuksena on muun muassa lmjärven kyläyhteisön perinteiden vaaliminen, sekä kyläyhteisön yleisen hyvinvoinnin ja viihtyvyyden edistäminen. Tämä näyttää myös toteutuneen ainakin ulkopuolisen näkökulmasta. Kylällä vallitsee lämminhenkinen tunnelma ja ulkopaikkakuntalaisia tervehditään iloisesti.

Majoittuessamme Rievelinmutkaan olemme aina saaneet hyvää palvelua ja olemme tunteneet olomme tervetulleiksi. Kylällä aistii kaikuja menneiden aikojen yhteisöllisestä tunnelmasta.

Toimiva kyläyhteisö on asia, jota tulee tarkoin vaalia ja varjella. Se vaatii tahtoa ja halua ponnistella yhteisen hyvän eteen. Imjärveltä tätä henkeä näyttää löytyvän, ja se on koitunut siunaukseksi myös meille vierailijoille.

Saara Kallio

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo käyttänyt ilmaisen tutustumisjaksosi?

Tilaa IH Verkko Plus 8 viikkoa
vain 2 € / viikko!

(norm. 12,50 € / kk)

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Suosittelemme

Luetuimmat