Aasiassa pörssipäivä alkoi laskutunnelmissa – "Maailmantalous on jäässä, emmekä tiedä, kuinka kauan sulamisessa menee"

Tokiossa Nikkei-indeksi oli yli kolmen prosentin laskussa kaupankäynnin alettua torstaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa saavutettu sopu maan historian suurimmasta elvytyspaketista on saanut kaksijakoisen vastaanoton Aasian pörsseissä. Tokiossa Nikkei-indeksi oli yli kolmen prosentin laskussa kaupankäynnin alettua torstaina. Laajempi Topix-indeksi oli noin 2,6 prosentin alamäessä.

Hongkongissa Hang Seng -indeksi oli aavistuksen nousussa, kun taas Shanghai Composite -indeksi laski 0,7 prosenttia.

Yhdysvalloissa syntyi eilen pitkän väännön jälkeen tukipaketti, jolla yritetään lievittää koronaviruksen aiheuttamaa iskua Yhdysvaltain taloudelle. Paketin koko on peräti 2 000 miljardia dollaria.

Medialle vuotaneiden tietojen mukaan paketista 250 miljardia koostuu suorista maksuista yksittäisille kansalaisille. Monet amerikkalaiset saavat lähiaikoina valtiolta 1 200 dollarin sekin.

Lentoyhtiöiden osakkeet loikkasivat

Yhdysvalloissa kurssit menivät eilen vuoristorataa. Teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi nousi ensin huimasti, mutta laski lopulta aivan päivän päätteeksi. Kaupankäynnin päättyessä Dow oli 2,4 prosentin nousussa. Laajapohjainen S&P 500 -indeksi oli päivän päätteeksi 1,2 prosentin ylämäessä ja Nasdaq 0,5 prosentin laskussa.

– Maailmantalous on jäässä, emmekä tiedä, kuinka kauan sulamisessa menee, sanoi johtaja Stephen Dover investointiyhtiö Franklin Templetonista Wall Street Journalille .

Dover lisäsi, että vaikka on ollut lohduttavaa nähdä valtioiden ja keskuspankkien julkistavan toimia koronaviruksen aiheuttaman iskun vaimentamiseksi, vieläkään ei tiedetä, kuinka kauan ihmiset ovat kotona.

– Ja se on iso ratkaiseva tekijä.

Keskiviikkona erityisesti lentoyhtiöiden ja lentokonevalmistajien osakekurssit pomppasivat Yhdysvalloissa. Kyseisten alojen veikataan olevan jättimäisen tukipaketin suurimpia hyötyjiä.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nuorehko mies kaahasi Heinolassa Lusin suoralla ja ohitti poliisimoottoripyörän
  2. Koululaiset saivat lahjaksi prinsessapukuja juhlapukuliikkeeltä – "Vaaleanpunainen oli monen suosikkiväri"
  3. Suorat lähetykset jumalanpalveluksista ovat tuttuja Joutsan seurakunnalle jo vuosien takaa –  kirkossa kuvattiin ohjelmaa paikalliselle tv-kanavalle jo 1990-luvulla
  4. Heinolaan ei rakenneta uutta seurakuntataloa
  5. Tuore ylioppilas juhlii suvun kesken vasta kesäkuussa – korona hiljensi monen yrittäjän sesonkiviikon
  6. Iran myönsi, että polttoaineprotesteissa saattoi kuolla satoja
  7. Jalkapallofanit palasivat stadioneille Unkarissa – "Olemme huolestuneita vain voitoista tai tappioista, emme epidemiasta"
  8. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  9. THL: Suomessa todettu 33 uutta koronavirustartuntaa, kuolleiden määrä kasvoi neljällä
  10. Tunteet kuriin? Pelaajilla pohdittavaa ja ehkä jopa harjoiteltavaa kesän maali- ja juoksujuhliin
  11. Peiponen voitti yleisurheilukauden "varaslähdön" Vantaalla, vaikka ei uskaltanut lenkille edellispäivänä
  12. Belgian prinssillä koronavirustartunta
  13. Koronamaskihuijauksista mustan pörssin kauppaan – Rikollisten kekseliäisyys on ennenkin kukkinut kriisiaikoina
  14. Presidentti haluaa Brasilian jalkapallokauden käyntiin eikä usko urheilijoilla olevan vakavaa terveysriskiä
  15. Itähelsinkiläisen lähiön joukkue oli jalkapalloliigan porteilla syksyllä 1986: Uskon, että jos se veto olisi mennyt sisään, KontU olisi noussut

Näytä lisää