Haavisto: Muutama tuhat suomalaista matkailijaa on palaamassa tai etsimässä paluuta Suomeen, kotiutuslentoja huomenna

Ensimmäiset matkustajien kotiutuslennot Kyprokselta ja Portugalista järjestetään Haaviston mukaan perjantaina. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA
STT

STT

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan muutama tuhatta suomalaista matkailijaa on tällä hetkellä palaamassa Suomeen tai etsimässä paluuta kotimaahan ulkomailta.

Haaviston mukaan ensimmäiset ministeriön järjestämät kotiutuslennot lennetään perjantaina Kyprokselta ja Portugalista. Matkustajien on maksettava lennot itse, mutta valtio tukee järjestämällä erityisiä kotiutuslentoja alueilta, joilta kaupalliset lennot on peruttu tai hotelleja suljetaan.

Hänen mukaansa siihen pyritään, että lennot ovat kohtuuhintaisia.

– Pyrimme siihen, että saamme lennot täyteen, siksi rohkaisemme myös baltteja ja muiden Pohjoismaiden kansalaisia käyttämään näitä lentoja, joita Suomi järjestää, jotta saamme paikat niihin myytyä, Haavisto sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tärkeintä on Haaviston mukaan kuitenkin saada Suomessa vakituisesti asuvat matkailijat takaisin kotiin.

Kaupalliset lennot edelleen ensisijainen tapa palata

Hän painotti, että kaupalliset lennot ovat edelleen ensisijainen tapa tulla Suomeen. Haaviston mukaan esimerkiksi Finnair lentää vielä monista Euroopan kohteista Suomeen.

– Ulkoministeriö voi järjestää tuettuja lentoja matkailijoille, jotka ovat erikoistilanteessa.

Haaviston mukaan esimerkiksi Kyproksella olevien suomalaisten paluulento oli siirretty syksyyn.

– Jonkin verran on valitettavasti tullut myös sellaisia tietoja, että hotellit sulkeutuvat eurooppalaisilta. Ajatellaan, että eurooppalaiset ovat taudinkantajia. Toivoisin, että tällaisia tilanteita ei kukaan joutuisi kohtaamaan. Senkin takia matkailijoita kehotetaan palaamaan Suomeen.

Kotiutuslentojen hinnat ovat näkyvissä ja lennot varattavissa Finnairin sivuilla. Ulkoministeriön mukaan esimerkiksi lento Pafokselta (Kypros) maksaa noin 290 euroa.

"Ulkosuomalaisten ei kannata paniikissa pyrkiä Suomeen"

Ulkoministeri painottaa, että sellaisten suomalaisten, joilla on pysyvä asunto jossain toisessa maassa, ei kannata nyt paniikissa lähteä kohti Suomea.

– Ulkosuomalaisilla, jotka ovat maailmalla hyvissä olosuhteissa ja joilla on terveydenhuolto ja asuminen siellä taattu, on varmasti parhaat olot juuri siellä, missä he ovat. Pyrimme auttamaan sellaisia matkailijoita, joilla on esimerkiksi hotellit suljettu tai lentoyhtiö perunut lennon.

Hän sanoo, että ulkomailla asuvat ovat pääasiassa vanhempaa väestöä, joilla voi olla erilaisia perussairauksia. Jos he palaavat, he saattavat kuormittaa suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää.

– Mikäli olot ovat hyvät, voi siellä toisessa kotimaassaan tämän koronakauden pysyä. Eurooppalaiset maat ovat sitoutuneet siihen, että toisten maiden kansalaisille toimii terveydenhuolto samalla tavalla kuin omille kansalaisille. Tässä ei pitäisi olla mitään eroa EU-kansalaisten välillä.

"Lentoasemallakin on johtaja"

Haavisto kehottaa kotiin palaavia matkustajia pysymään ensin 14 päivää karanteenissa, välttämään julkisia liikennevälineitä lentokentältä kotiin matkustamisessa ja ilmoittamaan omaisille paluustaan kotimaahan, mutta välttämään fyysistä kontaktia.

– Lentoasemallakin on johtaja, joka pystyy toimeenpanemaan myös lentoasemalla nämä määräykset, joita on annettu kaikille kansalaisille, hän sanoi.

Haavisto viittasi viime päivien kritiikkiin siitä, ettei lentoasemalla ole annettu saapuville matkustajille ohjeita, miten toimia. Perjantaina saapuvia kotiutuslentoja vastassa on hänen mukaansa terveydenhuollon ammattilaisia, jotka opastavat. Myös koneissa on määrä jakaa tietoa.

Viime päivinä julkisuudessa liikkui myös tieto, jonka mukaan epidemia-alueilta olisi jo tullut peräti 200 000 matkustajaa Suomeen ennen kuin karanteenimääräykset otettiin käyttöön, mutta Haaviston mielestä luku kuulostaa kovin suurelta.

– Ehkä lentoasemien kokonaisstatistiikasta voi jossain vaiheessa selvitä, paljonko väkeä on ylipäätään tullut lentokoneilla, mutta en usko, että noin suurista määristä on kyse.

"Tehkää matkustusilmoitus"

Haaviston mukaan ulkomailla on tällä hetkellä noin 41 000 matkustusilmoituksen tehnyttä. Heistä noin puolet on matkailijoita.

Eniten matkustusilmoituksen tehneitä on Espanjassa, yli 7 000. Yhdysvalloissa ja Thaimaassa on yli 3 000 matkustusilmoituksen tehnyttä. Haaviston mukaan luvut ovat suuntaa antavia, koska kaikki eivät tee matkustusilmoitusta tai peru sitä kotimaahan palattuaan.

Haaviston mukaan ulkoministeriössä kartoitetaan muun muassa tuettujen kotiutuslentojen tarvetta matkustusilmoitusten perusteella.

– Jos joku ei ole sitä (matkustusilmoitusta) vielä tehnyt, niin nyt on aivan viimeinen hetki.

Keskustelu