Iltalehti ja Ilta-Sanomat: Marinin hallitukselle esitetty "kovan nyrkin" perustamista koronakriisin takia

Sekä pääministeri Sanna Marin että presidentti Sauli Niinistö kiistiv't lauantai-iltana, että asiasta olisi keskusteltu perjantaina tp-utvassa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Iltalehden ja Ilta-Sanomien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle olisi esitetty erityisryhmän perustamista koronakriisin takia. Iltalehden lähteiden mukaan presidentti Sauli Niinistö olisi tehnyt esityksen erillisen turvallisuusneuvoston eli niin sanotun nyrkin perustamisesta perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.

Iltalehden mukaan Marin torjui esityksen ja piti sitä valtiosäännön vastaisena.

Niinistö on IL:n tietojen mukaan tunnustellut jo aiemmin tällä vaalikaudella merkittävien puoluevaikuttajien valmiutta tukea turvallisuusneuvoston perustamista.

Se vastaisi kriisioloissa valtionhallinnon ja viranomaistoiminnan johtamisesta.

Sekä Niinistö että Marin kiistivät lauantai-iltana Twitterissä, että asiasta olisi keskusteltu perjantaina tp-utvassa.

– Iltalehdessä tänään esitetyn väitteen johdosta: tp-utvassa ei ole sanallakaan käsitelty minkäänlaisen erityisryhmän perustamista koskien vallitsevaa kriisiä. Perjantain keskustelu oli tavanomaiseen tapaan hyvähenkinen, molemmat kirjoittivat Twitterissä.

Nyrkin johtoon väläytelty Raimo Luomaa

IS:n tietojen mukaan hallitukselle ja Marinille olisi suositeltu jo reilut pari viikkoa sitten, että hallituksen tulee muodostaa koronakriisiä vastaan myös todella kova "operatiivinen nyrkki", joka johtaisi tilannetta.

Molempien lehtien mukaan "nyrkin" johtoon on väläytelty entisen pääministeri Antti Rinteen (sd.) valtiosihteeriä Raimo Luomaa.

Iltalehden mukaan tp-utvan tapahtuminen jälkeen pääministeripuolue SDP olisi lähettänyt presidentin kansliaan pyynnön, että presidentti Niinistö pitäytyy Suomen perustuslain mukaisessa valtiosäännössä, eikä valmistele aloitteita, jotka SDP:n ja Marinin hallituksen näkemyksen mukaan kuuluvat hallituksen toimivallan piiriin.

STT:lle kerrotaan tasavallan presidentin kansliasta, että kansliaan ei tällaista kirjettä tai sähköistä viestiä ainakaan lauantai-iltaan mennessä ollut saapunut.

Keskustelu