New Yorkin pormestari kehottaa kaupunkilaisia suojaamaan kasvonsa ulkona liikkuessa

New Yorkissa on ollut pulaa terveydenhuollon työntekijöiden suojavälineistä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

New Yorkin pormestari Bill de Blasio kehottaa koronaviruksen takia kaikkia kaupunkilaisia suojaamaan kasvonsa liikkuessa ulkona. Kasvot voi suojata esimerkiksi huivilla.

Hän lisäsi, että hengityssuojia ei tule käyttää, sillä ne tulisi jättää terveydenhuollon työntekijöiden käyttöön.

– Sen ei tarvitse olla ammattilaisten hengityssuoja. Itse asiassa emme halua teidän käyttävän sellaisia ​​suojia, joita tarvitaan ensiavussa ja joita terveydenhuollon työntekijämme tarvitsevat. Älkää käyttäkö niitä, de Blasio sanoi.

New York on Yhdysvaltojen koronavirustartuntakeskus. CNN :n mukaan kaupungissa on todettu lähes 50 000 tartuntaa ja yli 1 500 ihmistä on kuollut koronaviruksen seurauksena. Koronavirustartuntoja seuraavaan Johns Hopkinsin yliopiston tilastojen mukaan koko maassa oli todettu yli 238 00 tartuntaa torstai-iltaan mennessä Yhdysvaltojen itärannikon aikaa.

Asiantuntijoilla eri näkemyksiä

Yhdysvalloissa on tähän asti ohjeistettu, että kasvoja ei tarvitse suojata ellei ole sairas, kirjoittaa New York Times . Linja on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukainen.

Asiantuntijoilla ympäri maailmaa on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka hyvin hengityssuojat suojaavat koronavirustartunnalta. Toisaalta monissa sairaaloissa on ollut jo nyt pulaa hengityssuojista. Huolena on, että jos ihmiset alkavat käyttää suojia kauppareissuillaan, suojia riittäisi vieläkin vähemmän viruksenkukistamisen etulinjassa työskenteleville.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan presidentti Donald Trumpin hallinnon on ollut määrä ilmoittaa suosituksesta, jossa kaikkia yhdysvaltalaisia kehotettaisiin suojamaan kasvonsa ulkona.

Presidentiltä kysyttiin asiasta tämän päivittäisessä koronatilannekatsauksessa. CNN kirjoittaa Trumpin sanoneen, että linjaus on tekeillä, mutta kasvojen suojaamisesta on tuskin tulossa pakollista.

Trumpille toinen virustesti

Presidentti kertoi torstaina myös tehneensä toisen koronavirustestin, jonka tulos oli negatiivinen. Hän kertoi kokeilleensa testiä, joka on erilainen kuin aikaisempi.

– Tein sen uteliaisuudesta nähdäkseni kuinka nopeasti se toimi. Se on paljon helpompaa. Olen tehnyt ne molemmat. Toinen on paljon miellyttävämpi.

Presidentin mukaan testin tulos saatiin noin vartissa. Aikaisemman testin tulokset olivat valmiit muutamassa tunnissa.

Trumpille tehtiin maaliskuun puolessa välissä virustesti. Hän oli ollut tekemisissä Brasilian presidentin delegaation kanssa. Tapaamisen jälkeen osalla delegaation jäsenistä todettiin koronavirustartunta.

Keskustelu