Korkea terveysviranomainen haluaa liikkumisrajoitukset kaikkialle Yhdysvalloissa

New Yorkin keskusta on ollut epätavallisen hiljainen koronaviruspandemian takia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa kansallisen allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja Anthony Fauci ihmettelee, miksi koko maahan ei ole annettu määräystä, jolla ihmisiä kehotettaisiin pysymään kotona koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

– En ymmärrä, miksi niin ei tehdä, Fauci sanoi uutiskanava CNN :n haastattelussa.

Kolmisenkymmentä osavaltiota on jo määrännyt asukkaansa pysymään kotona. Faucin mukaan loppujenkin pitäisi tehdä niin kiireesti.

– En halua mukaan siihen keskusteluun, jossa pohditaan liittovaltion määräysten ja osavaltioiden oikeuksien välistä suhdetta. Mutta jos katsoo, mitä tässä maassa parhaillaan tapahtuu, en ymmärrä miksi määräystä ei anneta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti sanonut, ettei usko koko maata koskevan määräyksen olevan tarpeellinen, koska eri alueiden tilanteet poikkeavat niin paljon toisistaan.

Yhdysvalloissa on todettu eniten koronavirustartuntoja koko maailmassa, 240 000. Liki 6 000 ihmistä on kuollut.

Meksikossa Corona-oluen tuotanto voi keskeytyä koronan takia

Corona-olutta tekevä meksikolaispanimo Grupo Modelo aikoo keskeyttää oluen panemisen. Syynä on Meksikon valtion määräys kaiken sellaisen toiminnan keskeyttämisestä, joka ei ole välttämätöntä.

Grupo Modelo sanoi olevansa valmis jatkamaan tuotantoaan niin, että 75 prosenttia väestä on etätöissä, mutta se tarvitsee tähän viranomaisten luvan.

Meksikon toinen suuri oluenvalmistaja Heineken , jonka merkkeihin kuuluvat Tecate- ja Dos Equis -oluet, saattaa sekin ajaa toimintansa alas, kertoi meksikolainen Reforma-lehti. Yhtiö ei vahvistanut tietoja.

Meksikon pohjoinen Nuevo Leonin osavaltio, jossa Heinekenin Meksikon panimot sijaitsevat, ilmoitti keskiviikkona oluen valmistuksen ja jakelun keskeyttämisestä, mikä sai aikaan välittömän ostoryntäyksen.

Corona-olut on ollut loppumattomien vitsien ja meemien aiheena sen jälkeen kun koronaviruspandemia alkoi. Sosiaalisessa mediassa on liikkunut tietoja, jonka mukaan oluen myynti olisi pudonnut Yhdysvalloissa 40 prosenttia viruksen vuoksi. Yhtiö on kiistänyt tiedot.

Keskustelu