Yhdysvalloissa 17 miljoonaa ihmistä on jäänyt ilman työtä koronapandemian aikana

Yhdysvalloissa työministeriö ilmoitti torstaina, että se oli saanut viikon aikana 6,6 miljoonaa uutta työttömyysetuushakemusta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa 17 miljoonaa ihmistä on menettänyt työpaikkansa maaliskuun puolivälin jälkeen.

Maan työministeriö ilmoitti viikkokatsauksessaan torstaina paikallista aikaa, että se oli saanut viikon aikana 6,6 miljoonaa uutta työttömyysetuushakemusta.

Samaan aikaan Yhdysvaltain keskuspankki ilmoitti uusista tukitoimista, joilla on tarkoitus pumpata 2,3 biljoonaa dollaria maan talouteen.

Työttömyysluvut olivat olleet lähes historiallisen alhaisia ennen kuin monet yritykset joutuivat keskeyttämään toimintansa koronaviruksen leviämisen takia.

Analyytikkojen mukaan tilanne jatkunee vielä kuukausia. Työttömyysluvut viittaavat siihen, että useampi menettää työnsä koronakriisin seurauksena kuin vuoden 2008 talouskriisissä. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) pääjohtaja Kristalina Georgieva varoitti torstaina, että luvassa on suurin globaali hätätila sitten 1930-luvun laman. Suomessa 1930-luvun lama tunnetaan pula-aikana.

Yhdysvalloissa on todettu eniten koronavirustartuntoja koko maailmassa. Tartuntoja on todettu yli 468 000, mikä on väkilukuun suhteutettuna noin 1 400 tartuntaa miljoonaa asukasta kohden, kertoo tilastosivusto Worldometer .

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuulikki Kuparinen on nähnyt maailmaa, mutta sydän on aina Hartolassa
  2. 50-luvulla hukkuneiden nuorten muistokivi kunnostettiin – "Nyt siihen on meidän jälki jätetty"
  3. Kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen
  4. Torin laidalta: Asiakkaat on pilalla, pelkkää lokaa tilalla
  5. Joutsan taajaman tuntumaan haetaan lupaa kivimurskaamolle – osa luuli suunnitelmaa pilaksi kuultuaan, että hankkeen nimi on Peräaukon murskaamo
  6. Hangon veneturmatutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä – yleisöltä saatu tapahtumista paljon kuvamateriaalia
  7. Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa
  8. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  9. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  10. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  11. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  12. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  13. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  14. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  15. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono

Näytä lisää