Kiinan teollisuustuotanto kääntyi yllättäen kasvuun

Kiinan kansantalous supistui koronakriisin seurauksena vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 6,8 prosenttia. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinan talous jatkaa varovaista elpymistään koronakriisin jälkeen. Maan teollisuustuotanto on huhtikuussa lähtenyt jälleen kasvuun ja ylsi 3,9 prosenttia plussalle. Nousu oli odotettua suurempi.

Kuluttajakysyntä on kuitenkin edelleen lamaannuksissa, sillä vähittäismyynti jatkoi laskuaan supistuen huhtikuussa 7,5 prosenttia, mikä oli odotuksia heikompi tulos.

Kiinan kansantalous supistui koronakriisin seurauksena vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 6,8 prosenttia.

Yrityksiä on kehotettu olemaan irtisanomatta työntekijöitään, eikä työttömyys ole ryöstäytynyt, mutta suunta on nousuun päin. Virallinen luku on noussut 0,1 prosenttiyksikköä tasan kuuteen prosenttiin.

OCBC -pankin Kiina-analyytikko Tommy Xie arvioi AFP:lle, että työttömyysluku saattaa antaa parhaan kuvan Kiinan talouden tilanteesta. Elpymisen kestävyyttä on vielä liian varhaista arvioida, hän sanoi. Xie ennakoi, että toukokuussa on luvassa korkeampia työttömyyslukuja.

– Jos yritykset alkavat mennä nurin, eivät suositukset välttää irtisanomisia enää auta.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuulikki Kuparinen on nähnyt maailmaa, mutta sydän on aina Hartolassa
  2. 50-luvulla hukkuneiden nuorten muistokivi kunnostettiin – "Nyt siihen on meidän jälki jätetty"
  3. Kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen
  4. Torin laidalta: Asiakkaat on pilalla, pelkkää lokaa tilalla
  5. Joutsan taajaman tuntumaan haetaan lupaa kivimurskaamolle – osa luuli suunnitelmaa pilaksi kuultuaan, että hankkeen nimi on Peräaukon murskaamo
  6. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  7. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  8. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  9. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  10. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  11. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  12. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  13. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono
  14. Kolumni: Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä
  15. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"

Näytä lisää