Uniperin kiistanalainen hiilivoimala pyörähti mielenosoitusten saattelemana käyntiin Saksassa

Ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistit heijastivat mielenilmauksensa viestiä Datteln 4 -hiilivoimalan rakenteisiin lauantaina. DPA/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

STT

Saksalaisen energiajätti Uniperin uusi hiilivoimala käynnistettiin lauantaina Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Avajaisia säestivät mielenosoitukset, joilla ympäristöaktivistit paheksuivat Datteln 4 -hiilivoimalan käyttöönottoa.

Paikallisen yleisradioyhtiö WDR :n mukaan laitoksella oli paikalla noin 500 mielenosoittajaa. Edellisenä yönä mielenosoittajat olivat heijastaneet iskulauseita voimalarakennuksen seinään.

Uniper, josta Fortum varmisti maaliskuussa osake-enemmistön, puolusti päätöstä ja sanoo Dattelnin uuden voimalan olevan yksi maailman uudenaikaisimmista ja tehokkaimmista hiilivoimaloista, jonka tuotannon avulla vanhempia laitoksia voidaan sulkea.

Voimalan käynnistämistä paheksui Twitterissä muun muassa ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg.

– Tämä on häpeällinen päivä Euroopalle, kun uusi hiilivoimala avataan. Olemme ilmoittautuneet johtamaan tietä ilmastokatastrofin välttämiseksi ja silti annamme maailmalle tällaisen esimerkin? Todellakin, kuinka te kehtaatte, Thunberg paheksui.

Voimalaa vastaan osoitti mieltään myös joukko entisiä työntekijöitä suljetusta ruskohiilikaivoksesta, kertoi muun muassa Welt . Perinteinen saksalainen ruskohiili ei kelpaa Datteln 4:n käytöön, vaan laitos käy korkealaatuisemmalla hiilellä, jota tuodaan ulkomailta.

Kymmenen vuoden viivästys

Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark puolusti Uniperin hanketta ja tviittasi , että Fortumin mielestä oikea tapa vähentää päästöjä on tiukentaa päästöoikeuksien vähennystahtia. Dattelnin käyttöönotto ei lisää päästöjä, hän korosti.

– Päästöoikeuksien tarjonta pienenee vuosi vuodelta ja laitoksia menee kiinni tehottomimmasta päästä alkaen. Näin päästöt vähenevät oikeasti, eivätkä vain siirry paikasta toiseen, Lundmark perusteli.

Datteln 4 käynnistyy lähes kymmenen vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Ongelmia ilmeni sekä suunnittelussa, lupaprosessissa että tekniikassa.

Saksan hallitus myönsi Dattelnin laitokselle käynnistysluvan alkuvuonna. Saksa pitää silti edelleen kiinni tavoitteestaan sulkea kaikki hiilivoimalat vuoteen 2038 mennessä.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinolan kesäkuu oli vuosikymmenen kuumin – viimeinen päivä teki kuivasta kuusta myös sateisimman
  2. Anne Elo-Rauta ja Pertti Kuisma hoitavat puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla ja pitävät aina silmät avoinna ja korvat höröllä uusille ideoille
  3. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  4. Pääkirjoitus: Lähin huoli on aina pahin huoli
  5. Tuttiksen kalat ovat uineet heinolalaisten sydämiin
  6. Jalkapallotähti Franck Riberyn kotiin murtauduttiin – "Kuinka voin tuntea oloni täällä hyväksi tämän päivän jälkeen?"
  7. Lehti: Kiinan Sisä-Mongoliassa potilaalla havaittu paiserutto, myös toisella epäillään ruttoa
  8. Veneet karkailivat ja hajoilivat navakassa tuulessa tänään – purjeveneestä katkesi masto, soutuveneen mukaan lähti laiturikin
  9. Yle: Suosittu Temptation Island Suomi -sarja kuvataan heinäkuussa Thaimaan sijasta Vuokatissa
  10. Real Madrid ja Barcelona käyvät keskinäistä mestaruuskisaa
  11. Palloliitto vahvisti Puola-ottelun pelipäivän – EM-kisoihin valmistava peli valmistaa nyt Kansojen liigaan
  12. Uber ostaa ruokaa kuljettavan Postmatesin 2,3 miljardilla eurolla
  13. Hamilton: "En pyytänyt tai vaatinut ketään polvistumaan"
  14. Karhunkaatokiintiö kasvaa edelliskaudesta 71 yksilöllä – kiintiö on yhteensä 384 yksilöä
  15. Kansainvälistä elokuvaa omin ehdoin ja omakustanteisesti – Suomalainen Saara Lamberg tekee uraa ohjaajana ja näyttelijänä Australiassa

Näytä lisää