Koulujen päättäjäiset ja kaunis sää ovat saaneet ihmiset liikkeelle

Koulujen päättäjäisiä on juhlittu tänään pääosin aurinkoisessa säässä. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Koulujen päättäjäiset ja lämmin sää saivat ihmiset liikkeelle lauantaina huolimatta edelleen jylläävästä koronavirusepidemiasta. Koulujen päätöspäivä keräsi runsaasti nuoria kaupungille ja kylille juhlimaan muun muassa puistoihin ja koulujen pihoille.

Iltakahdeksaan mennessä juhlinta oli poliisien tietojen mukaan sujunut pääosin maltillisesti, mutta paikoin uhkaaviakin tilanteita oli tullut ilmi.

– Nurmijärvellä Klaukkalassa Isoniitun koululle kerääntynyt parisataa nuorta. Ilmoituksen mukaan paikalla tapellaan jo, Itä-Uudenmaan poliisilaitos tviittasi .

Helsingin poliisi kertoi illansuussa, että kaunis sää on saanut ihmiset liikkeelle, mutta tilanne oli rauhallinen. Myös Itä-Suomen poliisin mukaan koulujen päätösviikonloppu oli saanut ihmiset liikkeelle ja että päihtyneitä koululaisia tai opintonsa päättäneitä oli vielä ennen viittä iltapäivällä tavattu varsin vähän.

– Hyvä nuoriso! poliisilaitoksen tviitissä kehuttiin.

Ilta alkoi vilkastua ainakin Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueella seitsemän jälkeen illalla. Ilmoituksia päihtyneistä nuorista tuli muun muassa Nokialta, Jyväskylästä, Tampereelta ja Äänekoskelta.

– Vanhemmat varmistakaa, että lapsenne ovat sovitussa paikassa ja sovitussa kunnossa, virkavalta muistutteli .

Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan pyrki kiinnittämään tviitillään huomiota paloturvallisuuteen.

– Partiot ovat muutamaan otteeseen joutuneet puuttumaan kertakäyttögrillien käyttöön. Poliisi muistuttaa, että kertakäyttögrillien käyttö on kielletty metsäpalovaaran vuoksi.

Oppilaitoksissa ei järjestetty suuria juhlia

Peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten lukukaudet päättyivät lauantaina, ja poikkeusolojen kevään kruunasi todistustenjako. Kokoontumisrajoituksista johtuen oppilaitoksissa ei järjestetty suuria kevätjuhlia tai lakkiaisia. Ylioppilaslakin sai päähänsä 25 000 uutta ylioppilasta.

Poliisi valvoi tehostetusti nuorten alkoholinkäyttöä ja toivoi etukäteen, ettei suuria joukkokokoontumisia järjestettäisi virustilanteen vuoksi.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Heinolan kesäkuu oli vuosikymmenen kuumin – viimeinen päivä teki kuivasta kuusta myös sateisimman
  2. Anne Elo-Rauta ja Pertti Kuisma hoitavat puutarhaansa rakkaudella, hitaasti ja halvalla ja pitävät aina silmät avoinna ja korvat höröllä uusille ideoille
  3. Puihin kiinnitetyt runotaulut olivat pitkään ehdolla Heinolan runoviikon ainoaksi ohjelmanumeroksi – luvassa perinteistä ohjelmaa ja vierailevia esiintyjiä
  4. Pääkirjoitus: Lähin huoli on aina pahin huoli
  5. Tuttiksen kalat ovat uineet heinolalaisten sydämiin
  6. Jalkapallotähti Franck Riberyn kotiin murtauduttiin – "Kuinka voin tuntea oloni täällä hyväksi tämän päivän jälkeen?"
  7. Lehti: Kiinan Sisä-Mongoliassa potilaalla havaittu paiserutto, myös toisella epäillään ruttoa
  8. Veneet karkailivat ja hajoilivat navakassa tuulessa tänään – purjeveneestä katkesi masto, soutuveneen mukaan lähti laiturikin
  9. Yle: Suosittu Temptation Island Suomi -sarja kuvataan heinäkuussa Thaimaan sijasta Vuokatissa
  10. Real Madrid ja Barcelona käyvät keskinäistä mestaruuskisaa
  11. Palloliitto vahvisti Puola-ottelun pelipäivän – EM-kisoihin valmistava peli valmistaa nyt Kansojen liigaan
  12. Uber ostaa ruokaa kuljettavan Postmatesin 2,3 miljardilla eurolla
  13. Hamilton: "En pyytänyt tai vaatinut ketään polvistumaan"
  14. Karhunkaatokiintiö kasvaa edelliskaudesta 71 yksilöllä – kiintiö on yhteensä 384 yksilöä
  15. Kansainvälistä elokuvaa omin ehdoin ja omakustanteisesti – Suomalainen Saara Lamberg tekee uraa ohjaajana ja näyttelijänä Australiassa

Näytä lisää