Pilvinen sää hillitsi koronarajoitusten lieventymisjuhlaa ravintoloiden terasseilla päivällä, illalla vilkastui auringonpaisteen myötä

Ravintolat saavat tänään parin kuukauden tauon jälkeen avata ovensa, mutta aukioloaikoja ja asiakasmääriä on rajoitettu. Mikko Stig / LEHTIKUVA

STT

Ravintoloiden avautuminen sujui maanantaina rauhallisesti koronarajoitusten lieventymisen jälkeen. Lounasasiakkaiden määrä pysyi lisääntyneiden etätöiden takia normaalia pienempänä.

Olutterasseillekaan ei ollut päivän alkajaisiksi suurta tungosta ainakaan Uudellamaalla eikä Itä-Suomessa, mitä selitti paljolti pilvinen ja viileähkö sää. Illalla terassit alkoivat täyttyä, kun sääkin kirkastui suuressa osassa maata ja hellerajoja rikottiin useilla paikkakunnilla.

Kuopiossa ravintola Isä Camillon maanantai lähti liikkeelle tasaisen rauhallisesti, kertoo Ravintolamestarit -yhtiön osakas Erkka Isotalo.

Isä Camillon terassin asiakaspaikoista oli puoliltapäivin käytössä vain noin viidesosa, mitä Isotalon mukaan selitti vielä päivällä pilvinen, noin 15-asteinen sää.

Isotalon mukaan asiakkaat olivat positiivisella mielellä liikkeellä, kun he takeaway-annosten noutamisen sijaan pystyivät jäämään ravintolaan syömään.

– Illaksi on hyvin varauksia, joten kyllä tästä ihan vilkas päivä kaiken kaikkiaan tulee, Isotalo arvioi.

Oulussa terassisää oli Kuopiota suosiollisempi, ja kaupungin Kauppatorilla sijaitsevan Keltaisen Aitan terassilla oli enemmän liikennettä. Lämpötila Oulussa oli alkuiltapäivästä noin 24 asteessa.

– Asiakkaita on tullut tasaiseen tahtiin. Nätti terassikelihän tuolla on, toimitusjohtaja Samir Ikni sanoi STT:lle iltapäivällä.

Iloisia asiakkaita

Uudellamaalla yli 80:aa ravintolaa pyörittävä HOK-Elanto avasi maanantaina 16 ravintolaansa, ja tiistaina aukeaa suunnilleen saman verran. Lisää ravintoloita avataan parin viikon päästä, mutta osa pidetään kiinni elokuulle saakka.

Maanantaina aukesivat muun muassa Kappeli ja Vltava Helsingin keskustassa.

– Asiakkaat ovat olleet iloisia, kun ravintolat ovat auenneet pitkän odotuksen jälkeen. Kanta-asiakkaat ovat tulleet vahvasti paikalle useammassakin paikassa. Tunnelma on ollut hyväntuulinen, mutta rauhallinen, kertoi HOK-Elannon ravintoloista vastaava toimialajohtaja Henriikka Puolanne.

Uudellamaalla säät eivät vielä alkupäivästä suosineet terasseilla istumista, mutta Puolanteen mukaan voi olla hyväkin, että ensimmäinen päivä käynnistyi maltilla. Ravintolat ovat koronaviruksen takia joutuneet laittamaan toimintamallejaan kokonaan uusiksi, ja henkilöstöä on jouduttu kouluttamaan uusiin toimintatapoihin.

Aukioloaikoja ja asiakasmääriä rajoitettu

Ravintolat saivat maanantaina parin kuukauden tauon jälkeen avata ovensa, mutta aukioloaikoja ja asiakasmääriä on rajoitettu.

Ravintolat saavat olla auki enintään kello 23:een asti, ja alkoholin tarjoileminen on lopetettava kello 22. Ravintolaan saa ottaa sisään vain puolet nykyisiin lupiin kirjatusta asiakasmäärästä. Kaikille ravintola-asiakkaille pitää olla istumapaikka.

Ravintolat olivat suljettuina huhtikuun alusta alkaen, mutta ruuan myynti ulos oli sallittua. Hallituksen on määrä arvioida seuraavan kerran juhannusviikolla, onko rajoituksia syytä lieventää tai tiukentaa.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuulikki Kuparinen on nähnyt maailmaa, mutta sydän on aina Hartolassa
  2. 50-luvulla hukkuneiden nuorten muistokivi kunnostettiin – "Nyt siihen on meidän jälki jätetty"
  3. Kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen
  4. Torin laidalta: Asiakkaat on pilalla, pelkkää lokaa tilalla
  5. Joutsan taajaman tuntumaan haetaan lupaa kivimurskaamolle – osa luuli suunnitelmaa pilaksi kuultuaan, että hankkeen nimi on Peräaukon murskaamo
  6. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  7. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  8. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  9. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  10. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  11. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  12. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  13. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono
  14. Kolumni: Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä
  15. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"

Näytä lisää