Yhdysvalloissa jättiyllätys: 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa toukokuussa

Ekonomistit olivat ennakoineet, että työpaikkoja olisi koronakriisin myötä kadonnut yli kahdeksan miljoonaa ja että työttömyysprosentti nousisi yli 20 prosenttiin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltojen työttömyys laski toukokuussa, mikä tuli suurena yllätyksenä markkinoille. Työministeriön mukaan maahan syntyi 2,5 miljoonaa uutta työpaikkaa ja työttömyys laski 13,3 prosenttiin. Huhtikuussa työttömyys oli noussut tilastohistorian ennätykseen, 14,7 prosenttiin.

Ekonomistit olivat ennakoineet, että työpaikkoja olisi koronakriisin myötä kadonnut yli kahdeksanmiljoonaa ja että työttömyysprosentti nousisi yli 20 prosenttiin.

Työministeriön mukaan työpaikkoja alkoi syntyä, koska koronan takia maalis- ja huhtikuussa määrättyjä rajoituksia alettiin purkaa. Ministeriö huomautti, että todellinen työttömyysprosentti on kuitenkin todennäköisesti kolme prosenttiyksikköä korkeampi, koska kaikki työntekijät eivät ole ilmoittaneet tilannettaan oikein.

Uusia työpaikkoja syntyi vapaa-ajan palveluissa, hotelleissa ja ravintoloissa, rakentamisessa, vähittäiskaupassa sekä koulutuksessa ja terveyspalveluissa.

Väliaikaisesti lomautettujen työntekijöiden määrä laski 2,7 miljoonalla ja oli 15,3 miljoonaa.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuulikki Kuparinen on nähnyt maailmaa, mutta sydän on aina Hartolassa
  2. 50-luvulla hukkuneiden nuorten muistokivi kunnostettiin – "Nyt siihen on meidän jälki jätetty"
  3. Kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen
  4. Torin laidalta: Asiakkaat on pilalla, pelkkää lokaa tilalla
  5. Joutsan taajaman tuntumaan haetaan lupaa kivimurskaamolle – osa luuli suunnitelmaa pilaksi kuultuaan, että hankkeen nimi on Peräaukon murskaamo
  6. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  7. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  8. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  9. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  10. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  11. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  12. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  13. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono
  14. Kolumni: Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä
  15. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"

Näytä lisää