Svenska Yle: Keväällä Euroopassa kuollut 200 000 ihmistä tavanomaista enemmän, kuolleisuuden kasvu keskittyy koronan runtelemille alueille

Kuolleisuus on Svenska Ylen mukaan noussut selvästi muun muassa Pohjois-Italiassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Euroopassa on koronakevään aikana kuollut yli 200 000 ihmistä enemmän kuin normaalisti vastaavana ajankohtana, ilmenee Svenska Ylen selvityksestä. Kuolemat eivät kuitenkaan jakaudu tasaisesti, vaan joillakin alueilla kuolleisuus on noussut selvästi ja toisaalla kuolleisuus on pysynyt ennallaan tai vähentynyt.

Selvitys ei ota kantaa siihen, kuinka suurta osaa koronavirus selittää kuolleisuudessa. Kuolleisuus on kuitenkin kasvanut selvästi eli yli 25 prosenttia aiemmista vuosista pääosin niillä alueilla, joita koronavirus on koetellut Euroopassa rajusti.

Näihin lukeutuvat esimerkiksi lähes koko Britannia, Espanjan sisämaa-alueet ja Pohjois-Italia. Joillakin Pohjois-Italian alueilla kuolleisuus yli kaksinkertaistui. Myös Ruotsin keskiosissa kuolleisuus on kasvanut selvästi.

Suomessa kuolleisuus on kohonnut kevään aikana viidessä maakunnassa, joskin kaikissa tapauksissa alle 20 prosenttia. Näitä maakuntia ovat Etelä-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme ja Uusimaa.

Myöskään Suomen lukuja ei voi selittää pelkästään koronaviruksella. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla kuolleisuus on kasvanut eniten, 19 prosenttia, mutta maakunnassa ei ole yhtäkään koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Svenska Ylen selvityksessä olivat 20 Euroopan maan alueelliset kuolleisuustilastot. Selvitys tehtiin yhdessä ruotsalaisen Newsworthyn kanssa.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tuulikki Kuparinen on nähnyt maailmaa, mutta sydän on aina Hartolassa
  2. 50-luvulla hukkuneiden nuorten muistokivi kunnostettiin – "Nyt siihen on meidän jälki jätetty"
  3. Kouluissa palataan ensi viikolla lähiopetukseen
  4. Torin laidalta: Asiakkaat on pilalla, pelkkää lokaa tilalla
  5. Joutsan taajaman tuntumaan haetaan lupaa kivimurskaamolle – osa luuli suunnitelmaa pilaksi kuultuaan, että hankkeen nimi on Peräaukon murskaamo
  6. Hangon veneturmatutkinnassa tarkastellaan kolmen veneen liikkeitä – yleisöltä saatu tapahtumista paljon kuvamateriaalia
  7. Suomessa todettu 16 uutta koronavirustartuntaa
  8. Ministeriksi palannut Annika Saarikko: Tapahtumajärjestäjille ei ole varattu uutta koronatukea – Veikkaus-tukea saavien järjestöjen pelastamiseksi myös velkaraha mahdollinen
  9. Dustin Johnson nousi PGA:n mestaruuskilpailun keulille, tuplabogikaan ei himmentänyt mainiota kierrosta
  10. Suomalaiset valloittivat jo Hollywoodin – kaikki elokuvat eivät vain valmistuneet
  11. "Jos olisi odotettu valmista, ei täällä olisi mitään" – Virolainen Maigi Korhonen muutti maalle Suomeen ja löysi kyläyhteisön, jolle teki talkootöitä öisinkin
  12. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  13. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  14. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  15. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono

Näytä lisää