Kiinassa havaittu uusi sikainfluenssavirus – riski levitä pandemiaksi, tutkijat varoittavat

Virus löydettiin sioista, mutta tutkijaryhmän mukaan se on levinnyt jo ihmisiin. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Tutkijat Kiinassa ovat havainneet maassa uudentyyppisen sikainfluenssaviruksen, joka voi aiheuttaa pandemian. Asiasta kertoo yhdysvaltalainen tiedelehti Proceedings of the National Academy of Sciences.

Uusi G4-virus on tutkijoiden mukaan vuoden 2009 sikainfluenssapandemian geneettinen jälkeläinen. Virus löydettiin sioista, mutta tutkijaryhmän mukaan se on levinnyt jo ihmisiin.

Tutkimuksen arvion mukaan jopa 4,4 prosenttia väestöstä olisi altistunut virukselle, ja sikojen parissa työskentelevistä noin 10 prosenttia.

Tutkijat eivät tiedä, voiko virus levitä ihmisestä toiseen, mikä on nostanut huolta. Alustavan selvityksen mukaan näyttää, että viruksella on kaikki potentiaali levitä pandemiaksi. Tutkijat vaativat erityisesti sikojen parissa työskentelevien tarkkailua.

Keskustelu