Yhdysvallat vahvisti vetäytymisensä WHO:sta

Presidentti Donald Trump on syyttänyt WHO:ta liian likeisistä suhteista Kiinan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvallat on virallisesti vahvistanut YK:lle vetäytyvänsä Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta, kertoo muun muassa demokraatteja edustava senaattori Bob Menendez Twitterissä .

Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Yhdysvallat on ilmoittanut YK:n pääsihteerille Antonio Guterresille, että Yhdysvallat lähtee WHO:sta 6. heinäkuuta 2021. Yhdysvallat on WHO:n suurin rahoittaja.

Guterresin tiedottaja Stephane Dujarric vahvisti Yhdysvaltain jättäneen vetäytymistä koskevan ilmoituksen.

Presidentti Donald Trump on syyttänyt WHO:ta liian likeisistä suhteista Kiinan. Trumpin mukaan WHO on Kiinan talutusnuorassa eikä ole tehnyt tarpeeksi koronaviruspandemian ehkäisemiseksi.

Joidenkin arvostelijoiden mielestä Trump pyrkii WHO:n arvostelulla kääntämään huomion pois siitä, miten hän on hoitanut pandemiaa Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa molempien puolueiden lainsäätäjät ovat pitkään viitanneet WHO:n ongelmiin, mutta monet heistä ovat myös tuominneet Trumpin päätöksen vetäytyä järjestöstä maailmanlaajuisen pandemian aikana, kertoo CNN .

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Valokuvia pahvilla ja vanerilla Heinolan kirjastossa – Kari Utin näyttely sai alkunsa kokeilusta
  2. "Hullu vuosi 2015" nuorten huumeongelmineen valmensi Tiina Kotila-Paasoa Hartolan yhtenäiskoulun rehtorin tehtävään
  3. Matkailun pikkujättiläinen juhlii Heinolassa – Itä-Hämeen matkailuyhdistykselle valmistuu historiikki
  4. Torin laidalta: On koittanut aika syrjäisten baarien
  5. Joutsa sai lakkauttaa Mieskonmäen koulun, toteaa hallinto-oikeus
  6. Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin tuntevat ihmiset päästettiin ääneen pariskunnasta kertovassa kirjassa
  7. Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan
  8. Atalanta Italian ainoa toivo – PSG siipirikkona Mestarien liigan puolivälierään
  9. THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen
  10. Vetter täräytti päälle 91-metrisen Turussa keihäskisan avauskierroksella, Topi Raitanen estevoittoon
  11. Pelaajauransa lopettanut lentopalloilija Olli Kunnari liittyy VaLePan valmennukseen
  12. Rahtikonttiin Espoossa pyrkinyt naamioitunut joukko havitteli poliisin mukaan yli 170 kilon kokaiinilastia – aine jopa 100-prosenttista ja arvo 25 miljoonaa
  13. Koripallolegenda Jordanin ensimmäisestä NBA-sopimuspaperista maksettiin huutokaupassa lähes 50 000 euroa – vaikka kyseessä olikin vain kopio
  14. Kiekko-Espoon Mestis-joukkueeseen liki tuhannen liigapelin ikoni – "Ladan paluu symbolisoi espoolaista kiekkoa"
  15. Turkuun Skopjesta saapuvat matkustajat joutuvat karanteeniin sakkojen tai jopa kolmen kuukauden vankeuden uhalla – karanteenissa pysyttelyä valvotaan puhelinsoitoin

Näytä lisää