Yhdysvalloissa pidetyllä kesäleirillä lähes puolet sai koronatartunnan – Filippiinien koronatilanne äärimmäisen synkkä

Yhdysvalloissa on todettu kaikkiaan yli 4,5 miljoonaa virustartuntaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa Georgian osavaltiossa pidetty kesäleiri on osoittautunut viruslingoksi, sillä lähes puolet leirille tulleista lapsista ja henkilökunnasta sai koronavirustartunnan, kertoo Yhdysvaltain tautikeskus CDC.

Leirin 597 osallistujasta ja henkilökunnasta tartunta todettiin 260:llä. Todellisten tartuntamäärien arvellaan olevan jopa suurempia, sillä vain reilut puolet leiriläisistä tulivat testatuiksi.

Leirin järjestäjät jättivät noudattamatta CDC:n suositusta, jonka mukaan kaikkien kesäleireille saapuvien tulisi käyttää kasvomaskia. Maskeja edellytettiin vain henkilökunnalta.

Leiriin osallistui 363 lasta ja nuorta, joiden iät vaihtelivat kuudesta 19:ään. Myös suurin osa leirin työntekijöistä oli alle 21-vuotiaita.

Tartuntamäärien uskotaan kertovan siitä, että myös lapset ja nuoret voivat olla merkittäviä koronaviruksen levittäjiä.

Kuolinluvut jatkavat paisumistaan

Yhdysvalloissa on todettu kuluneen vuorokauden aikana yhteensä 1 442 uutta koronavirukseen liitettyä kuolemaa. Asia käy ilmi baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston tietokannasta.

Kyse on jo neljännestä peräkkäisestä päivästä, jona uusia kuolonuhreja on kirjattu yli 1 200. Kaiken kaikkiaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyen arvioidaan Yhdysvalloissa kuolleen 153 268 ihmistä, eli enemmän kuin yhdessäkään muussa maassa.

Uusia tartuntoja todettiin vuorokauden ajalta noin 69 000 kappaletta. Tartuntoja maassa on todettu kaikkiaan yli 4,5 miljoonaa, joista 1,4 miljoonan kerrotaan parantuneen.

Okinawan alueella hätätila koronatartuntojen noustua räjähdysmäisesti

Japanissa on julistettu hätätila Okinawaan koronavirustartuntojen määrän noustua alueella räjähdysmäisesti. Suositun turistikohteen asukkaita on pyydetty pysyttelemään kotona kahden viikon ajan.

Kuvernööri Denny Tamaki pyysi perjantaina ihmisiä välttämään tarpeetonta ulkoilua sen jälkeen, kun saarella todettiin ennätysmäärä uusia koronatartuntoja vuorokauden aikana. Okinawassa vahvistettiin perjantaina 71 uutta tartuntaa, mikä nosti tautitapausten kokonaismäärän lähelle neljääsataa.

– Olemme havainneet tartuntojen leviävän räjähdysmäisesti. Julistamme hätätilan elokuun 15. päivään saakka, Tamaki sanoi perjantaina toimittajille.

Hän lisäsi, että sairaalat ovat ylikuormittuneita tilanteesta.

Okinawaan ei asetettu varsinaista ulkoilukieltoa, mutta Japanissa viranomaisten vastaavia pyyntöjä on kunnioitettu laajalti.

Suurin osa Okinawan tartunnoista on todettu saarella olevilla yhdysvaltalaissotilailla, joiden keskuudessa on vahvistettu 248 tartuntaa. Muun muassa kuvernööri Tamaki on kertonut olevansa järkyttynyt sotilaiden tartuntojen määrästä.

Jo ennen koronatartuntojakin yhdysvaltalaissotilaiden läsnäolo saarella on hiertänyt pitkään alueen asukkaita ja paikallisviranomaisia. Okinawaan on sijoitettu noin 20 000 Yhdysvaltojen merijalkaväensotilasta ja tuhansia sotilaita muista joukoista.

Tilastosivu Worldometerin mukaan Japanissa on todettu tähän mennessä kaikkiaan hieman yli 34 000 koronavirustartuntaa ja tautiin liittyen on kuollut noin tuhat ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti tartuntoja on todettu 272 ja kuolemia 8. Suomessa vastaavat luvut ovat 1 341 ja 59. Worldometerin luvuissa on aika ajoin ollut epäjohdonmukaisuuksia.

Filippiinien hoitohenkilöstö hupenee sairastumisten ja lopettamisten takia

Filippiineillä lääkärit varoittivat lauantaina, että maa on häviämässä taistelun koronavirusta vastaan. Lääkärit vetosivat lähettämässään kirjeessä presidentti Rodrigo Duterteen, että tämä tiukentaisi uudelleen maan koronarajoituksia.

80 lääketieteellistä yhdistystä, jotka edustavat kymmeniätuhansia lääkäreitä, lähettivät terveisensä presidentille avoimessa kirjeessä päivä sen jälkeen kun Filippiineillä todettiin ennätysmäärä, yli 4 000 koronavirustartuntaa vuorokaudessa.

– Terveydenhuollon työntekijät ovat yhtä mieltä hätäviestin lähettämisestä kansakunnalle – terveydenhoitojärjestelmämme on ylikuormittunut, kirjeessä todetaan.

– Olemme häviämässä taistelun covid-19:ää vastaan ja meidän on laadittava vakaa ja ehdoton toimintasuunnitelma.

Filippiineillä yhä useampi terveydenhuollon työntekijä on joko sairastunut tai lopettanut työnsä, ja potilaita on jouduttu käännyttämään täpötäysistä sairaaloista.

Duterte lupaillut nopeasti rokotetta Kiinasta

Filippiineille asetettiin maaliskuussa erittäin tiukat koronarajoitukset, joiden myötä ihmiset eivät saaneet poistua kotoaan kuin ruokaostoksille tai apteekkikäyntiä varten.

Filippiinien hallitus kuitenkin hellitti rajoituksia hiljattain, koska maan talouden pelättiin vajoavan taantumaan.

Avoimessa kirjeessään lääkärit kehottivat Dutertea asettamaan pääkaupunki Manilan ja sitä ympäröivät provinssit uudelleen tehostettuun karanteeniin ainakin elokuun 15. päivään asti. Kirjeessä todettiin myös, että tartuntojen jäljitys Filippiineillä on epäonnistunut täysin ja että olot työpaikoilla sekä julkisessa liikenteessä ovat usein turvattomia.

Duterten edustaja Harry Rogue totesi vastauksessaan hallinnon joutuvan tasapainoilemaan kansan terveyden ja talouden kanssa.

Presidentti Duterte itse pyysi torstaina filippiiniläisiä luottamaan siihen, että hän saa maahan nopeasti rokotteen Kiinasta, joka on hänen hallintonsa vankka kannattaja.

Tilastosivu Worldometerin mukaan Filippiineillä on todettu tähän mennessä jo yli 98 000 koronavirustartuntaa ja tautiin liittyen on kuollut yli 2 000 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti tartuntoja on todettu 895 ja kuolemia 19. Suomessa vastaavat luvut ovat 1 341 ja 59.

Worldometerin luvuissa on aika ajoin ollut epäjohdonmukaisuuksia.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää